Aikuisten alueellisissa sarjoissa jaettiin päättyneellä kaudella ensi kertaa aluekohtaisesti jokaisessa sarjassa kiertopalkinto kunkin sarjan mestarille. Eri sarjoissa ratkaistiin siis nousijajoukkueiden lisäksi sarjan mestarit, jotka palkittiin sarjojen päätösotteluissa tai -turnauksissa.
Alueellisia sarjoja ovat miesten 2. – 6. divisioonat ja naisten 2. – 4. divisioonat.
Yhteensä kiertopalkintoja oli viime kaudella jaossa peräti 47 sarjassa. Etelä-Suomessa niitä nousi 9, Pohjois-Suomessa 7, Pohjanmaalla 6, Kaakkois-Suomessa 4, Savo-Karjalassa 5, Länsirannikolla 7 ja Sisä-Suomessa 9.
– Kiertopalkinnoilla haluttiin tuoda arvostusta alueellisille sarjoille, ja pokaalin nosto kauden päätteeksi varmasti maistui jokaiselle mestarijoukkueelle, Salibandyliiton alueellisen pelitoiminnan kilpailutoiminnan johtaja Ari Vehniäinen tiivisti.
– Tästä saadaan hieno perinne, ja toivottavasti joukkueet pystyvät hyödyntämään kiertopalkintoa omassa toiminnassaan.
Palaute alueellisten sarjojen mestarien palkitsemisesta oli mukavan yksipuolista eli pokaalein muistamista kiiteltiin ja toivottiin laajennettavaksi vielä muihinkin sarjoihin. Huonona ei uudistusta pitänyt kukaan. Tulevalla kaudella perinne jatkuu ja laajenee entisestään.
Muun muassa näiden joukkueiden kausi huipentui pokaalin nostamiseen:












