Kilpailukiellot lyhenivät, ja sarjapisteet palautetaan joukkueille.
Salibandyliiton valituslautakunta on muuttanut Divarin ottelusta O2-Jyväskylä – ÅIF määrättyjä seuraamuksia, joiden mukaan ÅIF:n päävalmentaja Sebastian Freudenthal sekä O2-Jyväskylän päävalmentaja Ilkka Peltonen oli määrätty yhden vuoden kilpailukieltoon ja molemmilta joukkueilta vähennetty yksi sarjapiste.
Valituslautakunnan maanantai-iltana 19.3.2018 tekemän päätöksen mukaan Sebastian Freudenthal määrätään kilpailukieltoon marraskuun 2018 loppuun ja Peltonen syyskuun 2018 loppuun saakka. ÅIF:lle ja O2-Jyväskylälle palautetaan niiltä vähennetyt sarjapisteet.
Salibandyliigan kilpailu- ja kurinpitoryhmän tavoin valituslautakunta katsoi, että valmentajat olivat tasatilanteessa 5-5 sopineet ottelun varsinaisen peliajan päättyvän tasan. Kilpailu- ja kurinpitoryhmän kannasta poiketen valituslautakunta kuitenkin katsoi, että sopupeliä koskevan Salibandyliiton kilpailusääntöjen 12 §:n tarkoittamaa ottelun lopputuloksesta sopimista ei voida laajentaa koskemaan myös varsinaisen peliajan tulosta. Siksi kilpailusääntöjen 12 §:ää ei voida soveltaa tapaukseen. Sen sijaan valituslautakunta katsoi valmentajien rikkoneen kilpailusääntöjen 62 §:n 3) kohtaa. Sen nojalla voidaan määrätä rangaistus sille, joka kilpailun kestäessä käyttäytyy epäurheilijamaisesti. Valituslautakunta katsoi Freudenthalin olleen asiassa aloitteentekijä ja aktiivisempi osapuoli, mikä on otettava rangaistuksen mittaamisessa huomioon. Peltosen osalta katsottiin lieventäväksi asianhaaraksi poikkeuksellinen ja äkkiarvaamaton houkutus, joka on ollut omiaan heikentämään hänen kykyään noudattaa sääntöjä.
Asian ratkaisivat valituslautakunnassa Riitta Hellgren, Mikko Kohtala ja puheenjohtajana Lasse Vuola.
Osapuolilla on oikeus valittaa valituslautakunnan päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan.
Valituslautakunnan päätös palauttaa joukkueille sarjapisteet tarkoittaa sitä, että ÅIF nousee 26 pisteeseen ja O2-Jyväskylä 24 pisteeseen. ÅIF:n sarjasijoitus säilyy 10:ntenä, mutta O2-Jyväskylän sijoitus paranee yhdellä sijalle 11 ja samalla se säilyttää suoraan paikkansa Divarissa. Sarjajärjestelmän mukaisesti putoamiskarsintaan Tikkurilan Tiikereitä vastaan putoaa EräViikingit Akatemia, jota on 8. maaliskuuta varoitettu muutoksenhaun saattavan johtaa tällaiseen lopputulokseen.
Putoamiskarsinnan otteluaikatauluista tiedotetaan myöhemmin.