Salibandyn juniorisarjat uudistuvat kaudelle 2027–2028 – myös aikuissarjojen nimet muuttuvat

Salibandyn juniorisarjat uudistuvat kaudelle 2027–2028 – myös aikuissarjojen nimet muuttuvat

artikkeli_sarjat_20272028

Salibandyliiton hallitus on hyväksynyt juniorisarjojen uuden ikäluokka- ja sarjarakenteen, joka tulee voimaan kaudella 2027–2028. Uudistus koskee sekä tyttöjen että poikien kilpailutoimintaa aina nuorimmista ikäluokista ylimpään juniorivaiheeseen saakka. Samalla uudistetaan aikuisten sarjanimistöä ja sarjojen visuaalista ilmettä yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi.

Taustaa uudistukselle

Juniorisarjojen uudistuksen taustalla on Salibandyliiton tavoite kehittää sekä tyttöjen että poikien kilpailu- ja sarjatoimintaa pitkäjänteisesti tulevaisuuden tarpeisiin. Uudistuksella halutaan vahvistaa pelaajakehitystä kaikissa ikävaiheissa, vahvistaa alueellisten sarjojen elinvoimaa, tarjota laadukasta ja tarkoituksenmukaista kilpailutoimintaa sekä mahdollistaa mahdollisimman laaja osallistuminen eri puolilla Suomea.

Uudistuksen valmistelusta on vastannut sarjatoiminnan kehitystyöryhmä, joka arvioi nykyistä kilpailurakennetta kevään 2026 aikana. Tyttöjen ikäluokkien muutosta on valmistellut oma työryhmänsä, ja myös Nuoret vaikuttajat ovat antaneet näkemyksiään uudistukseen.

– Prosessi on ollut pitkä ja erittäin antoisa. Meillä on ollut huipputiimi tätä edistämässä ja haluankin kiittää erinomaisesta työpanoksesta kaikkia seuraedustajia ja muita prosessiin osallistuneita asiantuntevasta panoksesta. Ilman heidän työtään lopputulos ei olisi näin kokonaisvaltainen ja laadukas, kilpailujohtaja Joni Toivola sanoo.

Hallituksen hyväksymä linjaus määrittää kilpailu- ja sarjatoiminnan pitkän aikavälin rakenteen. Sarjakohtaiset määräykset, osallistumisperusteet ja siirtymävaiheen käytännöt valmistellaan erikseen ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa.

Pelaajapolku selkeytyy

Uuden mallin keskeinen periaate on selkeä: U14-ikäluokka ja sitä nuoremmat pelaavat alueellisesti, U15 toimii ensimmäisenä ylialueellisena kilpailuvaiheena ja U16-ikäluokasta eteenpäin kilpailutoiminta rakentuu valtakunnallisten sarjojen ympärille.

Uudistuksen tavoitteena on luoda junioripelaajille johdonmukainen etenemispolku, jossa alueellinen, ylialueellinen ja valtakunnallinen kilpailutoiminta muodostavat selkeän kokonaisuuden.

– Meillä on ollut koko prosessin ajan aito halu kehittää kilpailu- ja sarjatoimintaa palvelemaan pelaajakehitystä entistä paremmin sekä parantaa mahdollisuuksia pelata salibandya eri tasoilla, riittävästi ja laadukkaasti. Tässä kokonaisuudessa huomioidaan valtakunnallinen, ylialueellinen ja alueellinen toiminta, Toivola kertoo.

Samalla pyritään lisäämään tasaisia otteluita, tukemaan pelaajakehitystä ja vahvistamaan pelaajien pysymistä lajin parissa. Alueellinen kilpailutoiminta säilyy junioripelaamisen perustana, kun taas vanhemmissa ikäluokissa mahdollistetaan asteittainen siirtyminen laajempaan kilpailuympäristöön.

Toivolan mukaan uudella rakenteella pyritään myös siihen, että järjestelmää voidaan jatkossa kehittää tarvittaessa.

– Näillä uusilla rakenteilla voimme tarjota nyky-yhteiskuntaan paremmin sopivan pelaajapolun. Samalla haluamme pystyä tarttumaan matalammalla kynnyksellä mahdollisiin epäkohtiin. Jos jokin osa kokonaisuudesta ei toimi toivotulla tavalla, voimme muuttaa suuntaa ja kehittää kokonaisuutta edelleen.

Pelaajakehityksen ja valmennusosaamisen kehityspäällikkö Miikka Lamu korostaa uudistuksessa pitkäjänteisen pelaajakehityksen merkitystä.

– Sarjatoiminnan kehittämisessä on tärkeää ymmärtää, että jokainen valinta urheilussa on samalla myös poisvalinta. Liian varhaiset selektiot voivat kaventaa pelaajapohjaa vaiheessa, jossa nuorten biologisessa kehityksessä on vielä suuria eroja ja tulevaa potentiaalia on vaikea arvioida luotettavasti.

Lamun mukaan kilpailujärjestelmiä on pyritty rakentamaan niin, että mahdollisimman moni pelaaja säilyttää motivaationsa, kokee kuuluvansa yhteisöön ja pystyy jatkamaan tavoitteellista kehittymistään pidempään.

– Liian vahva pelaajien lukitseminen varhaisessa vaiheessa voi rajoittaa yksilön mahdollisuuksia tavoitella omaa potentiaaliaan. Samalla pelaajapolun huipulla on oltava riittävän vaativa sarjataso, joka tarjoaa parhaat edellytykset tavoitella kansallista ja kansainvälistä huippua.

Sarjanimistö kaudesta 2027-2028 alkaen

Näin junioripolku etenee kaudesta 2027–2028 alkaen

U14 ja nuoremmat: alueellinen kilpailutoiminta
U15: ensimmäinen ylialueellinen kilpailuvaihe
U16: ensimmäinen valtakunnallinen kilpailuvaihe

Pojat:
U16 → U17 → U20 → Nuorten Salibandyliiga
Tytöt: U16 → U19 → Nuorten Salibandyliiga

Muutoksia poikien kilpailujärjestelmään

Poikien uusi pelaajapolku rakentuu U15-, U16-, U17- ja U20-vaiheiden ympärille. Merkittävin muutos on nykyisten U19- ja U22-vaiheiden korvautuminen uudella U20-kokonaisuudella. Tavoitteena on tarjota useammalle pelaajalle mahdollisuus jatkaa tavoitteellisessa kilpailutoiminnassa myös juniorivaiheen loppupuolella.

U20-vaiheen ylimpänä sarjatasona toimii Nuorten Salibandyliiga. Sen alapuolella pelataan valtakunnallista Divaria ja Ykköstä.

Poikien valtakunnalliset sarjatasot

Nuorten Salibandyliiga (U20)
U20 Divari
U20 Ykkönen
U17 SM
U17 Divari
U16 SM
U16 Divari

Lisäksi alueellista tai ylialueellista kilpailutoimintaa voidaan järjestää tarpeen mukaan.

Tyttöjen kilpailupolku uudistuu

Tyttöjen kilpailutoiminta rakentuu jatkossa U15-, U16- ja U19-vaiheiden ympärille. Samalla nykyinen U21 muuttuu U19-ikäluokaksi ja U18 SM poistuu käytöstä.

U15 toimii siirtymävaiheena alueellisesta kilpailutoiminnasta laajempaan kilpailuympäristöön, U16 on ensimmäinen valtakunnallinen kilpailuvaihe ja U19:n Nuorten Salibandyliiga muodostaa pelaajapolun huippusarjan.

Tyttöjen valtakunnalliset sarjatasot

Nuorten Salibandyliiga (U19)
U19 Divari
U16 SM

Mahdollinen valtakunnallinen toinen taso voidaan toteuttaa joukkuemäärän mukaan. Myös alueellinen ja ylialueellinen rinnakkaistoiminta mahdollistetaan.

Alueellinen pelaaminen luo vahvan perustan kilpailutoiminnalle

U14-ikäluokka ja sitä nuoremmat muodostavat jatkossakin peli- ja kilpailutoiminnan perustan. Tavoitteena on mahdollistaa laaja mahdollisuus pelaamiselle eri puolilla Suomea. Paikallinen ja matalamman kynnyksen mahdollistaminen tukee lajin elinvoimaa.

– U15 ja vanhempiin alueellisiin ikäluokkiin vahvistamme alueellisia sarjoja valtakunnallisten sarjojen rinnalle. Vahvistaminen tapahtuu konkreettisesti entistä paikallisemmilla lohkoilla. Näin jokaiselle pelaajalle on tarjolla sopiva paikka kilpailla ja kehittyä, riippumatta siitä, millä tasolla hän juuri nyt pelaa tai millaisia tavoitteita hänellä on tulevaisuudessa, toteaa kehityspäällikkö Tiina Koivisto ja jatkaa:

– Haluamme, että jokaiselle pelaajalle löytyy omaan tasoon sopivaa, mielekästä ja tavoitteellista kilpailua – mahdollisuus pelata, kehittyä, haastaa itseään ja nauttia pelaamisesta. Tavoitteena on, että pelaaja löytää kilpailuympäristön, jossa hän saa riittävästi pelejä, sopivia haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä – ja jossa hänellä on hyvät edellytykset jatkaa lajin parissa mahdollisimman pitkään.

Jatkovalmistelu jatkuu ennen käyttöönottoa

Hallituksen päätöksellä on linjattu juniorikilpailutoiminnan tuleva rakenne ja keskeiset periaatteet. Seuraavaksi valmistellaan tarkemmat sarjakohtaiset ratkaisut, kilpailumääräykset, osallistumisperusteet sekä uuden järjestelmän käyttöönottoon liittyvät siirtymävaiheen käytännöt.

Nuorten Salibandyliigan sarjajärjestelmää ei ole vielä lyöty lukkoon. Pudotuspelijärjestelmästä sekä mahdollisista superfinaaleista päätetään myöhemmin osana jatkovalmistelua.

– Haluamme jatkossa, että Nuorten Salibandyliiga on tunnistettava, arvostettu ja laadukas sarjataso junioripolun päätteeksi. Tavoitteena on rakentaa sarjasta kokonaisuus, johon juniori-ikäiset pelaajat aidosti haluavat päästä pelaamaan, Toivola sanoo.

Uusi sarjarakenne otetaan käyttöön kaudella 2027–2028. Sen tavoitteena on rakentaa juniorisalibandyyn yhtenäisempi kilpailujärjestelmä, joka tukee pelaajien kehitystä, mahdollistaa laajan osallistumisen eri puolilla Suomea ja antaa seuroille paremmat edellytykset pitkäjänteiseen toiminnan suunnitteluun.

Myös aikuisten sarjanimistö uudistuu

Juniorisarjojen uudistamisen yhteydessä uudistetaan myös aikuisten sarjanimistöä. Nykyisen Suomisarjan tilalla pelataan jatkossa Ykköstä, joka sijoittuu sarjaportaassa Inssi-Divarin alapuolelle. Alemmilla sarjatasoilla siirrytään puolestaan käyttämään nimityksiä Kakkonen, Kolmonen, Nelonen jne. Nykyiset 2. divisioonan, 3. divisioonan ja sitä alempien divisioonien nimet jäävät pois.

Muutoksella halutaan yksinkertaistaa ja selkeyttää sarjanimistöä sekä yhtenäistää aikuisten ja juniorien sarjojen nimilogiikkaa. Samalla eri sarjatasoille luodaan yhtenäinen visuaalinen ilme ja selkeät sarjatunnukset.

KATEGORIA:

JAA:

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.