Salibandyn miesten MM-kisojen pääsihteeri Kati Voutilainen vaatii Suomen hallitusta ja eduskuntaa selvittämään pikaisesti, kestääkö nykyinen muutoksenhakujärjestelmä tilanteet, joissa sitä käytetään poikkeuksellisen laajasti ja toistuvasti. Ulostulon taustalla on kymmeniä Tampereen kaupungin päätöksistä valituksia tehneen kaupunkilaisen hallinto-oikeuteen tekemä valitus Tampereen kaupungin ja Suomen Salibandyliiton MM-kisoja koskevasta yhteistyöpäätöksestä. Voutilaisen mukaan tapaus osoittaa konkreettisesti, kuinka laajoja vaikutuksia yhden kunnallisen päätöksen muutoksenhaulla voi olla.
– Nyt on päättäjien aika herätä. Kansalaisen oikeus hakea muutosta on oikeusvaltion perusta, eikä sitä pidä murentaa. Mutta ei oikeusvaltiokaan voi olla niin sinisilmäinen, ettei se tunnista omien järjestelmiensä mahdollista väärinkäyttöä. Jos yhdellä valituksella voidaan aiheuttaa merkittävää epävarmuutta kansainvälisen suurtapahtuman toteuttamiseen, meidän pitää kysyä, mitä tapahtuisi, jos samaa toimintatapaa käytettäisiin järjestelmällisesti ympäri Suomea, Voutilainen sanoo.
Miesten salibandyn MM-kisat järjestetään Tampereella 5.–13. joulukuuta 2026. Tampereen kaupungin tapahtumayhteistyöstä tehty valitus on aiheuttanut kisajärjestäjälle taloudellista epävarmuutta ja pakottanut varautumaan erilaisiin vaihtoehtoihin.
Voutilaisen mukaan kyse ei ole enää vain salibandysta tai edes suurtapahtumista.
– Suomessa on lukuisia erilaisia hallinnollisia muutoksenhaku-, lupa- ja oikeussuojamenettelyjä, joiden valitusoikeudet ja toimintatavat eroavat toisistaan. Nyt pitäisi selvittää kokonaisuutena, voidaanko näitä laillisia menettelyjä käyttää järjestelmällisesti hankkeiden viivyttämiseen ja viranomaisten kuormittamiseen. Vaikutukset voivat eri menettelyjen kautta ulottua esimerkiksi kaavoitukseen, energiainvestointeihin, liikenne- ja tietoliikennehankkeisiin, julkisiin hankintoihin, teollisiin investointeihin tai muihin yhteiskunnan kannalta merkittäviin hankkeisiin. Kaikista tällaisista päätöksistä ei voi kuka tahansa valittaa, mutta juuri siksi järjestelmän mahdolliset haavoittuvuudet pitäisi tarkastella kokonaisuutena.
– Hanketta ei tarvitse välttämättä edes pysäyttää. Jos sitä saadaan viivästettyä riittävästi, kustannukset kasvavat tai investointi jää toteutumatta, vahinko voi olla jo syntynyt.
Valituksen seuraukset voivat osua lapsiin ja vähävaraisiin
Voutilainen nostaa esille myös vaikutuksen, joka jää helposti juridisen keskustelun ulkopuolelle. Kansainvälisen urheilutapahtuman tehtävä ei hänen mukaansa rajoitu otteluiden järjestämiseen.
MM-kisojen ympärille on mahdollista rakentaa yritysten, yhteisöjen ja hyväntekeväisyystoimijoiden kanssa kokonaisuuksia, joiden avulla tapahtumaan voidaan tuoda myös ihmisiä, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta osallistua.
– Meillä on mahdollisuus tehdä MM-kisoista tapahtuma, johon voidaan yhteistyön ja hyväntekeväisyyden kautta tarjota ilmainen pääsy jopa muutamille kymmenilletuhansille lapsille, nuorille ja vähävaraisille. Kun tapahtuman taloudellinen perusta joutuu epävarmuuteen, vaikutukset eivät jää Excel-taulukkoon. Ne näkyvät siinä, mitä kaikkea pystymme tekemään tapahtuman ympärillä ja kuinka suuren yhteiskunnallisen vaikuttavuuden pystymme kisoilla saavuttamaan.
Voutilaisen mukaan suurtapahtuman vaikuttavuus syntyy myös matkailusta, yritysten liiketoiminnasta, kansainvälisestä näkyvyydestä, lasten ja nuorten liikuttamisesta sekä yhteisöllisyydestä.
– Kansainvälisessä kilpailussa suurtapahtumista kaupungin on pystyttävä tekemään sitoumuksia jopa vuosia ennen tapahtumaa. Jos näiden sitoumusten toteutuminen voidaan pitää pitkään epävarmana, sillä voi olla vaikutusta siihen, kuinka uskottavasti suomalaiset kaupungit voivat tulevaisuudessa hakea kansainvälisiä suurtapahtumia. Kansainvälinen lajiliitto ei odota vuosikausia. Se voi valita kaupungin, joka pystyy sitoutumaan.
”Tämä ei ole enää vain Tampereen ongelma”
Voutilaisen mukaan Tampereella nähtävä tilanne pitäisi ottaa valtakunnallisena herätyksenä.
– Tampere joutuu tällä hetkellä elämään tilanteessa, jossa yksi kaupunkilainen on tehnyt kymmeniä valituksia kaupungin päätöksistä. Nyt yksi näistä valituksista koskee meidän MM-kisojamme. Se tekee hyvin näkyväksi sen, kuinka laajalle yhden valituksen vaikutukset voivat ulottua.
Voutilainen korostaa, ettei kysymys ole siitä, että tavallisen kuntalaisen oikeutta valittaa pitäisi heikentää.
– Päinvastoin. Oikeusturva on säilytettävä vahvana. Mutta samalla pitää uskaltaa kysyä, tunnistaako järjestelmämme tilanteen, jossa muutoksenhakukeinoja käytetään poikkeuksellisen paljon ja niiden yhteisvaikutus alkaa näkyä kaupungin toimintakyvyssä. Onko meillä siihen mitään keinoja? Jos ei ole, miksi ei?
”Eduskunta, nyt sinivalkoinen paita päälle”
Voutilainen haastaa hallituksen ja eduskunnan selvittämään, ovatko nykyiset muutoksenhakua koskevat säädökset riittäviä tilanteessa, jossa järjestelmää käytetään toistuvasti ja laajamittaisesti.
Hänen mukaansa ratkaisu ei saa olla tavallisen kuntalaisen valitusoikeuden heikentäminen. Sen sijaan pitäisi arvioida muun muassa toistuvien ja perusteettomiksi osoittautuvien prosessien käsittelyä, käsittelyaikoja sekä sitä, missä tilanteissa päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta oikeusturvaa vaarantamatta.
– Haastan nyt hallituksen ja kaikki 200 kansanedustajaa puolueeseen katsomatta: vetäkää sinivalkoinen paita päälle ja selvittäkää tämä. Älkää odottako siihen asti, että vastaava ilmiö koskee useita kaupunkeja tai yhteiskunnan kannalta merkittäviä hankkeita. Selvittäkää, onko lainsäädäntömme ajan tasalla ja mitä tilanteelle voidaan tehdä.
Voutilaisen mukaan kysymys ei lopulta ole valittajien ja kaupunkien vastakkainasettelusta.
– Kansalaisen oikeus haastaa julkisen vallan päätös on pidettävä vahvana. Mutta yhtä vahvana on pidettävä suomalaisen yhteiskunnan kyky tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä. Oikeusvaltio ei voi tarkoittaa toimintakyvytöntä yhteiskuntaa.