Tällä ryhmällä naisten maajoukkue kokoontuu Eerikkilään – tähtäin Singaporen MM-kisoissa

Tällä ryhmällä naisten maajoukkue kokoontuu Eerikkilään – tähtäin Singaporen MM-kisoissa

kansikuva_nmj_kesaleiri23

Singaporen joulukuun MM-turnaukseen valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kokoontuu leirille Eerikkilään 24. - 28. toukokuuta. Kutsun leirille on saanut kolme maalivahtia ja 21 kenttäpelaajaa.

– Rehellisyyden nimissä tänä projektin viimeinen puoli vuotta on aina kutkuttavin, vaikka töitä tehdään tietysti läpi MM-projektin. Sen näkee myös pelaajista, kun halu kisoihin kasvaa, naisten päävalmentaja Lasse Kurronen myhäilee.
– Tehtiin päätös lähteä viimeiselle etapille pelaajamäärältä hieman normaalia suppeammalla ryhmällä. Siten uskotaan pääsevämme nopeammin kiinni myös pelitavan viilaamiseen sekä joukkueen hitsautumiseen.

F-liigan suvereenisti voittaneesta TPS:stä on leiriryhmässä kahdeksan pelaajaa. Ruotsin liigasta tulee viisi pelaajaa ja Sveitsistä kaksi, kun jälleen sinne siirtyvä maalivahti Krista Nieminen luetaan mukaan
– Täysin uusia pelaajia on mukana vain Miisa Turunen. Hänkin on minulle toki tuttu, kun olen valmentanut häntä NST:n junioreissa, päävalmentaja ynnää.
– Totta kai tämän ryhmän ulkopuoleltakin vielä tarkkaillaan pelaajia, mutta kyllähän se kisajoukkueen runko tästä porukasta löytyy.

Eerikkilän leirin ohjelma kulkee tutulla kaavalla.
– Ensimmäisenä päivänä tehdään fysiikkatestit ja sitten pelaamme kolme harjoitusottelua poikajoukkueita vastaan. Napakka leiri edessä ja pelaajat vaikuttavat motivoituneilta. Kaikki ovat saaneet kesäharjoittelun käyntiin, ja tietysti itselläkin into tapissa, kun iso tavoite siellä joulukuussa lähenee.

Singaporen MM-kisat pelataan 2. - 10. joulukuuta. Naisten maailmanmestaruus on ratkottu siellä 2005, jolloin hikiset olosuhteet näkyivät myös otteluissa. Nestehukka oli jatkuvasti vaanimassa, ja muun muassa mailoja oli välillä säilytettävä lavat jäävedessä, jotta ne eivät olisi pehmenneet liikaa.
– Kävimme itsenäisyyspäivän aikoihin tarkastamassa peliareenan, olosuhteet ja valitsemassa hotellin joukkueenjohtaja Tiia Ukkosen kanssa, Lasse Kurronen taustoittaa.
– Oli erittäin tärkeä matka saada lisää tietoa paikallisesta menosta. Kesäleireillä ja syksyn peleissä tullaan vielä jakamaan informaatiota pelaajille poikkeusoloissa pelaamisessa. Nesteytyksen tärkeys on iso asia, ja varmaan ulkona liikkumistakin tullaan rajoittamaan. Siksi hotellin viihtyisyys ja leijonaluola ovat tosi arvokkaita. Pidämme viimeistelyleirin myös Singaporessa eli yli kaksi viikkoa ollaan samassa hotellissa. Erilaisia ajanviettomahdollisuuksia on siis oltava.

Naisten maajoukkueen ohjelma jatkuu heinäkuun lopussa seuraavalla leirillä Eerikkilässä. Elo-syyskuun vaihteessa on vuorossa EFT-turnaus Tšekissä ja lokakuussa Turussa. MM-viimeistelyleirin vuoro koittaa marraskuun lopussa.

Viime MM-kisojen finaalissa joulukuussa 2021 Uppsalassa Suomi taipui Ruotsille jatkoajalla 3-4. Sen jälkeen joukkue on pelannut kolmessa tapahtumassa. Syyskuun 2022 kaksoismaaottelussa Ruotsia vastaan tuloksena oli 1–10-tappio sekä 9–8-voitto rangaistuslaukauksilla. Lokakuun EFT-turnauksessa Uppsalassa Suomi löi Tšekin 7-3 mutta taipui Sveitsille 3-4 ja Ruotsille 5-8. Tammi-helmikuu vaihteessa Suomi haki lopputurnauspaikan Latvian MM-karsinnasta murskavoitoilla Norjasta, Itävallasta, Belgiasta ja Tanskasta.

Eerikkilään kutsutut pelaajat:

Puheenjohtajaehdokkaathenkilöä ehdottanut jäsenseura(t)
Hirvonen PetriSBS Lieto
Vuori KaarinaFBC Turku
Nokian KrP
Northern Stars
Seinäjoen Peliveljet
Westend Indians
Ådalens IF
Jäsenehdokkaat
Alanko MikkoSuomussalmen Palloseura/salibandyjaosto
Auremaa TomiFBC Turku
Nokian KrP
Henkola RiikkaFBC Turku
Josba
Porvoon Salibandyseura
Hirvonen PetriSBS Lieto
Holopainen MarkusFB Factor
Kainulainen JuhaFBC Raseborg Knights
Hakunila Pirates
Helsingin Hämäys
Lännenmiehet
Puotinkylän Valtti
SBS Lepsämän Suklaa
SBS Lohkovoittaja
Laaksonen TerhoGrIFK Salibandy
Ylhäs
Laamanen JuusoKoovee
Löija MarkoIBF Blue Fox
MLT-Mailattomat
Seinäjoen Peliveljet
Mäkinen AnuPohjanmaan salibandyerotuomarikerho (POSBEK)
Päijät-Hämeen Salibandyerotuomarikerho (SBEK)
Tampereen Salibandyerotuomarikerho (TaSe)
Uudenmaan Salibandyerotuomarikerho (USBEK)
Paajanen JyrkiNorthern Stars
SB-Pro Nurmijärvi
Perokorpi JennaPorvoon Salibandyseura
Saastamoinen MikaPohjanmaan salibandyerotuomarikerho (POSBEK)
Päijät-Hämeen Salibandyerotuomarikerho (SBEK)
Tampereen Salibandyerotuomarikerho (TaSe)
Uudenmaan Salibandyerotuomarikerho (USBEK)
Seppälä MikkoHappee
Viheriävaara PetraNorthern Stars
Virhiä TuuliaWestend Indians
Ådalens IF

Kuvat kevättalven MM-karsinnasta: IFF

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.