Suomen miesten salibandymaajoukkue kokoontuu keskiviikosta 4.2. lauantaihin 7.2. leirille Eerikkilään. Kutsun mukaan on saanut kolme maalivahtia ja 30 kenttäpelaajaa. Suomi tähtää Tampereen MM2026-kotikisoihin, joiden finaaliviikonlopun liput ovat menneet kuin kuumille kiville.
Tampereen MM-kisojen finaaliviikonlopun 12. - 13.12.2026 lipuista on varattu jo yli 90 prosenttia.
Eerikkilän leirin ohjelmassa on testien ja lajiharjoitusten lisäksi keskinäisiä harjoitusotteluita sekä myös kaksiosainen ensiapukoulutus.
Suomen miehet puolustavat lajin maailmanmestaruutta lyötyään joulukuun 2024 MM-finaalissa Ruotsin sen kotikaukalossa jatkoajalla 5-4. Viime elokuussa Suomi sijoittui The World Games -tapahtumassa Kiinan Chengdussa toiseksi. Marraskuun alussa oli ohjelmassa Nyköpingissä pelattu EFT-turnaus, jossa Suomi löi Tshekin ja Sveitsin mutta taipui rangaistuslaukauksilla Ruotsille.
Nyt pidettävän leirin jälkeen joukkueen seuraava tapahtuma ovat leiri ja maaottelut Tshekkiä vastaan kesäkuussa kotimaassa.
Suomen leiriryhmä:
Maalivahdit:
Oskari Fälden Floorball Thurgau (SUI)
Markus Laakso Esport Oilers
Teppo Liukkonen SPV
Kenttäpelaajat:
Juuso Ahola Nokian KrP
Eemeli Akola Växjö Vipers (SWE)
Aaro Astala Floorball Köniz (SUI)
Jasper Auvinen Esport Oilers
Riku Hakanen SPV
Tuomas Harjula Westend Indians
Oskari Heikkilä Classic
Ville Hietaranta Classic
Luukas Hyvärinen Nokian KrP
Heikki Iiskola Växjö Vipers (SWE)
Eetu Ijäs OLS
Nico Jonaeson Nokian KrP
Juuso Keskinen SPV
Otto Kilpi Classic
Alpo Laitila Classic
Ilmo Leino Classic
Jesperi Lindfors Esport Oilers
Miska Mäkinen Floorball Köniz (SUI)
Jere Niemelä Westend Indians
Joona Rantala Nokian KrP
Juho Repo SPV
Eemeli Salin Classic
Markus Salmi Esport Oilers
Nico Salo Classic
Eetu Sikkinen Classic
Eetu Sorvali Esport Oilers
Antti Suomela Esport Oilers
Kevin Söderling Linköping IBK (SWE)
Konsta Tykkyläinen Classic
Waltteri Vesterinen Esport Oilers
Taustat:
Esa Jussila päävalmentaja
Antti Vartiainen valmentaja
Jori Isomäki valmentaja
Jarno Ihme maalivahtivalmentaja
Juuso Kilpikoski fysio
Antti Ylinen fysio
Jari Oksanen joukkueenjohtaja