Suomen U19-naiset etenivät huomiseen ikäluokan MM-finaaliin kaatamalla Tshekin jatkoajalla 6-5. Suomi nousi kahden maalin tappioasemasta tasoihin ja lopulta voittoon Zara Gauffin-Kausteen jatkoaikamaalilla.
Tshekki otti otteen heti ottelun alusta ja veikin avauserän yhdellä maalilla. Janella Järvinen kiskaisi kantista tasoituksen toisen erän alkuun, mutta sitten ropisi Suomen päässä kahdesti. Anna Sladkova nosti maalin edestä uuden johdon, ja Tshekin 3–1-maalissa Barbora Jaskova näytti ohjaavan pallon sisään korkealla mailalla, mutta pöytäkirjaan osuma jäi.
Suomen nousu alkoi Jenna Potinojalle merkityllä erikoisella maalilla, jossa pallo nousi maalin takaraudasta korkealle ilmaan ja putosi Tshekin maalivahdin kautta sisään. Sitten oli Suomen ylivoimatasoituksen vuoro Elsa Holopaisen pommittaessa Ella Virtasen lähettämän poikkisyötön verkkoon.
Tshekki nousi päätösjaksolla johtoon jälleen suomalaisten mielestä korkealla mailalla, mutta protestointi jäi nytkin turhaksi. Ella Virtasen vasemmalta vapaaksi pelaama Zara Gauffin-Kauste kuitenkin tasoitti pelin, ja kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Vilja Kuutniemi nosti irtopallon takayläkulmaan ja Suomen ensi kertaa johtoon. Maalivahtinsa penkille vetänyt Tshekki kuitenkin tasoitti nopeasti kaukolaukauksen käännyttyä Suomen pelaajien kautta maaliin.
Jatkoaika ehti vanheta melkein tasan viisi minuuttia ennen kuin jo hyviä paikkoja luonut Suomi onnistui. Minea Kärki syötti viistosti keskelle maalintekosektoria, ja Zara Gauffin-Kauste pommitti pallon enempiä asettelematta vasempaan yläkulmaan.
Loppuottelu alkaa sunnuntaina klo 17, ja se nähdään suorana Yle Areenassa. Suomen vastustajaksi tulee voittaja illan toisesta välierästä Sveitsi–Ruotsi.
Salibandya, Lignano Sabbiadoro, Italia
U19-naisten MM-turnaus, välierä
Suomi–Tshekki 6-5 ja. (0-1, 3-2, 2-2, 1-0)
- erä: 13.42 Anna Sladkova (Alexandra Vitkova) 0-1.
- erä: 21.39 Janella Järvinen 1-1, 28.10 Sladkova (Lenka Vojackova) 1-2, 28.35 Barbora Jaskova (Monika Blahova) 1-3, 29.36 Jenna Potinoja (Aada Honkuri) 2-3, 35.17 Elsa Holopainen (Ella Virtanen) 3-3 yv.
- erä: 44.37 Sladkova 3-4, 46.35 Zara Gauffin-Kauste (Virtanen) 4-4, 56.24 Vilja Kuutniemi (Gauffin-Kauste) 5-4, 57.46 Blahova (Nikola Stekerova) 5-5 im.
Jatkoaika: 64.59 Gauffin-Kauste (Minea Kärki) 6-5.
Torjunnat:
Siiri Tulla Suomi 7+4+5+0=16,
Katerina Vrlova Tshekki 4+6+6+4=20.
Jäähyt: Suomi 2 min, Tshekki 2 min.
Erotuomarit: Daniel Hultberg ja Edo Sabanovic, Ruotsi.
Yleisöä: 425.
Suomen parhaana palkittiin Vilja Kuutniemi.
Kuva: Roosa Vilkanen