Tarkemmat tulkinnat salibandyn kontaktitilanteisiin työn alla

Tarkemmat tulkinnat salibandyn kontaktitilanteisiin työn alla

50867802916_e5e01b85ea_k

Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n erotuomarivaliokunta työstää täsmennettyjä tulkintoja sallitun kontaktipelin rajojen määrittelemiseksi.

Koska salibandy on muuttunut koko ajan fyysisemmäksi, antoi IFF:n hallitus joulukuussa 2019 järjestön erotuomarivaliokunnalle tehtäväksi täsmentää kontaktitilanteiden rangaistavuuden kriteerejä. Työhön kävi suomalaisen Mika Saastamoisen johtama työryhmä, johon kuuluvat edustajat myös lajin muista kärkimaista Ruotsista, Sveitsistä ja Tšekistä. Suomen liitosta mukana ovat Kari Saukkonen ja Jarmo Härmä.

Koronapandemian lykättyä työtä alkoi työryhmä kerätä materiaalia aiheesta viime kesänä, ja ensimmäinen kokous pidettiin viime marraskuussa.

Työn ensimmäisten tulosten on määrä olla esityskunnossa maaliskuussa. Syksyllä on IFF:n hallituksen vuoro arvioida tuloksia, ja lopullinen maali häämöttää joulukuussa 2021, jolloin työn tulos esitellään IFF:n Jäsenmaiden kokouksessa (Associations’ Meeting) samoin kuin uudet pelisäännöt 2022-2026.

Sääntökirjan seuraava versio tulee voimaan kaudelle 2022-2023.

Uutinen IFF:n sivuilla

Kuva: Esa Jokinen

https://twitter.com/MiSaastamoinen/status/1354033211387621376

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.