Suomen nuoret puhtaalla pelillä MM-välieriin

Suomen nuoret puhtaalla pelillä MM-välieriin

1E1A1830

Suomen U19-naiset selvittivät MM-alkulohkonsa Italian Lignano Sabbiadorossa puhtaalla pelillä, kun Puola kaatui aamupäiväottelussa murskalukemin 13-0. Suomen vastustaja huomiseen välierään ratkeaa iltaottelussa Sveitsi–Tshekki.

Puola sinnitteli Suomen myllytyksessä neljä ja puoli minuuttia ilman takaiskua, mutta sitten alkoi ropista. Aada Honkuri maalin edestä, Vilja Kuutniemi ylivoimalla etukulmaan, Elsa Holopainen Janella Järvisen poikkipassista ja Kuutniemi jälleen etukulmaan latoivat lukemiksi 4-0, ja ensimmäisellä tauolla Suomi johti jo 8-0. Avauserän helmiä olivat Siiri Kainulaisen tyhjiin siirtämä pallo Leea Kaistin harhauteltua pallon läpi puolustuksen sekä Venla Siirilän ruoska pienestä kantista yläkulmaan Suomen pelatessa alivoimalla. Sen jälkeen tahti laantui, joten toisessa erässä nähtiin vain kaksi Siiri Kainulaisen kaunista maalia ja kolmannessa Natalie Sandströmin onnistunut rangaistuslaukaus sekä Vilja Kuutniemen kolmas ja neljäs osuma.

Suomen maaliseppoina kunnostautuivat neljästi osuneet Vilja Kuutniemi ja Siiri Kainulainen. Nollapelin torjunut Siiri Tulla nappasi lisäksi syöttöpisteen Kuutniemen 12–0-maaliin.

Ottelukuviin

Salibandya, Lignano Sabbiadoro, Italia

U19-naisten MM-turnaus, alkulohkon päätöskierros

Suomi–Puola 13-0 (8-0, 2-0, 3-0)

  1. erä: 4.30 Aada Honkuri (Ella Virtanen) 1-0, 5.08 Vilja Kuutniemi (Janella Järvinen) 2-0 yv, 8.11 Elsa Holopainen (Järvinen) 3-0, 8.54 Kuutniemi (Venla Siirilä) 4-0, 14.16 Siiri Kainulainen (Minea Kärki) 5-0, 15.21 Zara Gauffin-Kauste (Iida Syrjä) 6-0, 15.37 Kainulainen (Leea Kaisti) 7-0 sr, 17.34 Siirilä 8-0 av.
  2. erä: 29.49 Kainulainen (Minea Kärki) 9-0, 31.40 Kainulainen (Syrjä) 10-0.
  3. erä: 47.31 Natalie Sandström 11-0 rl, 56.04 Kuutniemi (Siiri Tulla) 12-0, 59.19 Kuutniemi (Honkuri) 13-0 yv.

Torjunnat:
Siiri Tulla Suomi 2+3+5=10,
Magdalena Snieg Puola 5+2+(0)=7 ja Julia Kuzniak Puola (0)+6+=8 (vaihto 29.50.)

Jäähyt: Suomi 3x2 min, Puola 2x2 min.

Erotuomarit: Alejandro Santisteban ja Juan Marin Esponera, Espanja.

Yleisöä: 271.

Suomen parhaana palkittiin Minea Kärki.

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.