2006-ikäluokka tyttöjen U17-maajoukkueleirille – tässä valitut

2006-ikäluokka tyttöjen U17-maajoukkueleirille – tässä valitut

Lasse Korhonen ja valmennustiimi ovat nimenneet neljä maalivahtia ja 26 kenttäpelaajaa 28.-30.10. pidettävälle maajoukkueleirille Eerikkilään.

- Yleisesti voi todeta, että tämän ikäluokan pelaajia on seurattu todella paljon jo viime kaudella, ja kuluvalla kaudella kesäkuun maajoukkuetieleireillä ja syksyn sarjapeleissä myös aktiivisesti koko valmennusryhmän toimesta. Itse olen soittanut seuravalmentajat läpi ja käynyt jokaisen lohkon otteluita katsomassa paikan päällä elo-syyskuussa. Ja todella paljon on myös ollut ottelustriimejä tarjolla, jos paikalle ei ole päästy, päävalmentaja Lasse Korhonen valottaa ja jatkaa:

- Pelaajavalinnat tehtiin pitkä aikavälin näytöillä, mutta painoa on annettu onnistumisille kesän leireillä ja syksyn sarjaotteluissa. Alkukauden esityksillä mukaan valittiin esimerkiksi pelaaja, joka ei ole ollut kertakaan maajoukkuetieleirillä.

Päävalmentajan mukaan 2006-ikäluokka loistaa monipuolisuudella.
- Puolustuksessa löytyy paljon pallollista osaamista ja hyökkääjillä puolestaan huimasti maalintekotaitoa ja rohkeutta. Kolmekymmentä pelaajaa valitsimme siksi, että saamme pelattua leirillä kaksi keskinäistä ottelua harjoittelun lisäksi. Neljällä maalivahdilla saadaan monipuolisuutta treeniosuuksiin. Lisäksi käymme läpi maajoukkueen toimintatapoja ja ryhmäydymme.

- Tiivis leiri on luvassa, mutta kun se ajoittuu viikonloppuun, uskon, että saamme kaikki tarvittavat asiat läpikäytyä. Luvassa on myös pelaajakeskustelu kehityskohdista ja samalla haluamme kuulla kuinka opintojen ja pelaamisen yhdistäminen sujuu. Olemme valmiina tarjoamaan apua pelaajien arkeenkin.

Syksyn leirin ohella U17-tyttöjen maajoukkueen kausi koostuu tammikuun maajoukkuetietapahtumasta, jossa mukana on myös vuotta vanhempia ja keväällä on luvassa Floorball Future Stars -turnaus. Joillekin saattaa avautua jo paikka U19-maajoukkueen matkaan helmikuussa.

- Tähtäimenä 2006 syntyneillä on U19-kotikisat Lahdessa 2024. Työntekoa se silmälläpitäen pitää jatkaa ja ruuvia kiristää, mikäli mukaan mielii, tietää Lasse Korhonen.

Maajoukkueleirille valitut

SarjaIlmoittautuminenSarjapalaveriEräpäivä 1Erä 1Eräpäivä 2Erä 2Sarjamaksu yhteensä
Miesten 2. divisioona19.5.202521.5.2025 klo 17:0031.5.2025515 €15.1.2026515 €1030 €
Miesten 3. divisioona22.5.202526.5.2025 klo 17:0027.6.2025925 €15.1.2026925 €1850 €
Miesten 4. divisioona3.6.202511.6.2025 klo 17:0027.6.2025685 €15.1.2026685 €1370 €
Miesten 5. divisioona7.8.20258.8. klo 16:3029.8.2025685 €15.1.2026685 €1370 €
Miesten 6. divisioona18.8.202519.8. klo 17:0029.8.2025685 €15.1.2026685 €1370 €
Naisten 2. divisioona22.5.202526.5.2025 klo 17:4527.6.2025855 €15.1.2026855 €1710 €
Naisten 3. divisioona3.6.20259.6.2025 klo 17:3027.6.2025650 €15.1.2026650 €1300 €
Naisten 4. divisioona11.8.202512.8. klo 17:0029.8.2025650 €15.1.2026650 €1300 €
Naisten 5. divisioona18.8.202519.8. klo 17:3029.8.2025650 €15.1.2026650 €1300 €

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.