Kotimaassa nähdään kesäkuussakin huippusalibandya, kun Suomen ja Tshekin miehet iskevät yhteen 12.6. Kauppi Sports Centerissä Tampereella sekä 13.6. Eerikkilän urheiluopistolla. Kyseessä on samalla joulukuun MM-kotikisojen kakkosareenan koeponnistus. Ottelut nähdään suorina myös SalibandyTV:ssä.
Hallitseva maailmanmestari Suomi nähdään nyt tositoimissa kotikentällä ensimmäistä kertaa sitten Malmön MM-kultafinaalin.
Malmön kultaisten miesten MM-kisojen oltiin harmillisessa tilanteessa, jossa Suomella ei ollut pitkään aikaan tiedossa miesten maaotteluita kotimaassa. Tähän haluttiin muutos, ja Tshekki tarttui tilaisuuteen testata alkukesästä kisapaikkoja ja omaa virettään. Rakenteilla on myös toinen maaottelutapahtuma, joka on luvassa lokakuussa.
Kauppi Sport Center toimii tulevien MM-kisojen kakkosareenana. Eerikkilä puolestaan on MM-kisojen virallinen harjoituskeskus, joten Tshekkikin pääsee nauttimaan huippuolosuhteista.
Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös MM-vapaaehtoisten koulutustilaisuus, ja vapaaehtoishaku onkin auki tämän linkin takana. Hakuaikaa riittää 30.4.2026 saakka.
Otteluajat:
Pe 12.6. klo 16.00 Suomi–Tshekki Kauppi Sports Center
La 13.6. klo 10.30 Suomi–Tshekki Eerikkilän urheiluopiston monitoimihalli

Lipunmyynti tapahtumaan käynnistyy huhtikuun alkupuolella. Eerikkilän otteluun lippuja on katsomokapasiteetin (300 paikkaa) vuoksi tarjolla rajoitettu määrä.
Perjantain ottelun yhteydessä Kaupissa MM-kisat liikuttavat koko perhettä maksuttomassa ulkoilmatapahtumassa. Eerikkilässä puolestaan järjestetään historian ensimmäinen maajoukkueen varustekirppis. Tule tekemään löytöjä ja tapaamaan maajoukkuetta!
– Tiivis yhteistyö Tampereen kaupungin ja paikallisten toimijoiden kanssa kohti kotikisoja ottaa konkreettisen askeleen, kun kaupunki isännöi myös kesäkuun Tshekki-maaotteluita, MM-kisojen tapahtumajohtaja Hanne Nyrönen taustoittaa.
– Tapahtuma on monelta kannalta tärkeä etappi kohti kotikisoja: Joukkueet pääsevät testaamaan voimasuhteitaan, vapaaehtoiset pääsevät konkreettisesti opettelemaan tapahtumatehtäviä ja yleisö näkee miesten maajoukkueemme voitetun MM-kullan jälkeen ensimmäistä kertaa livenä kotimaassa! Toki MM-kisahuuman rantautuminen kesäiseen kisakaupunkiin on myös tärkeää koko kisamatkan osalta. Pitkä yhteistyö Eerikkilän Urheiluopiston kanssa saa puolestaan jatkoa, kun Eerikkilä tarjoaa molemmille joukkueille huippuolosuhteet treenaamiseen, ja kruununa on lauantain maaottelu Eerikkilässä. Molemmat tapahtumapaikat mahdollistavat myös huikean ohjelman otteluiden ympärille.
Miesten MM-kisat pelataan Tampereella 5. - 13.12.2026, ja Suomi puolustaa MM-kultaa. Turnaus huipentuu upealla Tampere Areenalla, ja lippupakettien myynti finaaliviikonloppuun on käynnissä. Kevään aikana ovat tulossa myyntiin myös alkulohkojen otteluiden liput. Lippuja ostamaan tästä.
Kuvat: Anssi Koskinen