Salibandymiehet Rauman ja Turun EFT-turnaukseen nimetty – kolme syksyn onnistujaa nousee mukaan

Salibandymiehet Rauman ja Turun EFT-turnaukseen nimetty – kolme syksyn onnistujaa nousee mukaan

kansikuva_miehet_eft2024

Suomen miesten salibandymaajoukkue Raumalla ja Turussa 18. – 20.10. pelattavaan EFT-turnaukseen on nimetty. Suomi saa tapahtumassa vastaansa Tshekin, Sveitsin sekä Ruotsin, ja samassa tapahtumassa iskevät yhteen myös lajin neljän kärkimaan U19-miehet.

Malmön MM-kisojen häämöttäessä joulukuussa Suomi lähtee turnaukseen pitkälti samalla rungolla, jolla kohtasi muut kärkimaat syyskuun alussa Sveitsin EFT:ssä. Nyt nimetyistä eivät silloin olleet mukana Nokian KrP:n Luukas Hyvärinen ja Nico Jonaeson sekä Classicin Konsta Tykkyläinen.

– Valinnat olivat äärimmäisen haastavat kuten aina, päävalmentaja Esa Jussila tiivistää.
– Huippupelaajia meillä on valtava määrä ja laatua paljon mikä tuottaa valinnan vaikeuden. Nyt mukaan tulleista Luukas Hyvärinen ja Nico Jonaeson ovat aloittaneet kauden todella vahvasti, kun Nokian KrP nappasi Champions Cupin jatkopaikan Storvretaa vastaan ja KrP:n ykköskenttä, jossa he pelaavat, on ollut F-liigan paras viisikko. Konsta Tykkyläinen on samoin aloittanut kauden vahvasti ja pistänyt verkot tötterölle laukomalla pakin paikalta jo kymmenen maalia.

Entä onko tässä jo MM-joukkue vai vieläkö nyt nimettyjen ulkopuolelta on mahdollista pusertautua kisoihin, kuuluu kisasyksyn perinteinen kysymys.
– Totta kai tämän ryhmän ulkopuoleltakin on mahdollista vielä nousta kisoihin, ja samaan aikaan tietysti pyritään siihen, että oltaisiin jo mahdollisimman lähellä lopullista joukkuetta. Ideaali olisi, että kisajoukkue valittaisiin tästä ryhmästä, mutta tulevaisuus näyttää, mikä on tilanne marraskuun alussa, kun MM-joukkue nimetään.

Pelilliset tavoitteet MM-kisojen kenraaliharjoituksena palvelevaan EFT-turnaukseen ovat selvät. Suomi päätti syyskuun EFT-turnauksen kaatamalla Ruotsin, mutta sitä edeltäneet tappiot Sveitsille ja Tshekille eivät olleet sitä, mitä haettiin.
– Pitää peilata viime tapahtumaan, jossa oma pallollinen pelimme oli tosi heikkoa, toistaiseksi tämän projektin heikointa. Se ei ollut missään nimessä sillä tasolla, mitä halutaan ja vaaditaan, ja siihen panostaminen on tämän tapahtuman ykkösasia. Myös erikoistilanteisiin aletaan tässä kohdin panostaa koko ajan enemmän, ja ylivoima- ja erityisesti alivoimapelimme olikin viimeksi jo hyvällä tasolla.

Pääsy pelaamaan kotiyleisön edessä on salibandymaajoukkueelle harvinaista herkkua, ja päävalmentajakin odottaa pelejä Raumalla ja Turussa tavallistakin isommalla innolla.
– Todella hieno juttu sekä minulle että pelaajille, ja kotiyleisön tuki tuo joukkueelle yhden vaihteen lisää. Pelit kotimaassa eivät ole edes jokavuotista herkkua, ja välillä menee pitkiäkin pätkiä ilman, että päästään pelaamaan Suomessa. Kotikenttä tuo joukkueelle enemmän tekemistä myös kaukalon ulkopuolella lajin promootiotyössä, ja on hieno juttu, että päästään tekemään lajia ja maajoukkuetta tutuksi, päävalmentaja odottaa.

Lue: EFT-turnaus lähestyy – Miesten salibandymaajoukkue pitää yleisölle avoimet harjoitukset Eurajoella

Euro Floorball Tour 18.-20.10.2024, Turku ja Rauma,
Miehet ja U19-miehet

Otteluohjelma
Perjantai 18.10. (Turku, Kupittaan palloiluhalli)
klo 9.30 Ruotsi – Sveitsi (U19)
klo 12.30 Ruotsi – Sveitsi (miehet)
klo 15.30 Suomi – Tshekki (U19)
klo 18.30 Suomi – Tshekki (miehet)

Lauantai 19.10. (Rauma, Kivikylän Areena)
klo 10 Tshekki – Ruotsi (U19)
klo 12 Suomi – Sveitsi (U19) (Karin Kampuksen avajaisottelu, vapaa pääsy)
klo 13 Tshekki – Ruotsi (miehet)
klo 16 Suomi – Sveitsi (miehet)
klo 19 SalBa – Karhut (Inssi-Divari)

Sunnuntai 20.10. (Rauma, Kivikylän Areena)
klo 9 Sveitsi – Tshekki (U19)
klo 12 Suomi – Ruotsi (U19)
klo 15 Sveitsi – Tshekki (miehet)
klo 18 Suomi – Ruotsi (miehet)

#Maalivahditikäseurakasvattajaseuraomsyht.MM-kisat
88Krista Nieminen36Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Espoon Oilers480002
1Noora Vuorela29TPSTPS300001
Kenttäpelaajat
18Johanna Homi28ClassicKoovee41124162
13Meri-Helmi Höynälä22TPSLoSB36119202
27Oona Kauppi26Team Thorengruppen (SWE)Koovee6181491303
28Veera Kauppi26Team Thorengruppen (SWE)Koovee79123822054
80My Kippilä27Team Thorengruppen (SWE)PSS7924761004
2Alma Laitila19ClassicVesilahden Visa113580
96Sofia Leino26TPSKaPa -6539149232
11Laura Manninen30PSSTikkurilan Tiikerit1052027474
82Hanna Niemelä28SSRARSB-Team3074111
44Milla Nordlund25TPSSBS Masku291714310
61Emilia Pietilä19TPSSBS Wirmo84370
3Sara Piispa27Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers502620462
8Laura Rantanen31TPSSBS Masku3897161
89Jenna Saario25TPSFBC Turku682833613
15Miisa Turunen18SaiPa SalibandyNST665110
20Mia Vallenius26KooveeKoovee43138211
16Ulla Valtola21FBC LoistoFBC Loisto15710170
9Daniela Westerlund25PSSSB Heinola431016261
Varapelaajat
Maalivahdit
24Juulia Kataja22ClassicRSS Panthers40000
97Miia Maaranen23SaiPa SalibandyHatsina00000
35Tiltu Siltanen34Malmö FBC (SWE)PSS560003
Kenttäpelaajat
10Suvi Hämäläinen20ClassicIlves113471
26Elli Kylmäluoma22ClassicKellon Lyönti104151
98Henrika Maikola20TPSKaPa -6540000
4Iida Mettälä21Västerås Rönnby IBK (SWE)FBC Loisto142241
17Sofia Mittentag21Västerås Rönnby IBK (SWE)Lahti Royals65490
87Noora Rantanen24TPSSBS Masku91230
21Ella Sundström25PSSTikkurilan Tiikerit401515302
Lasse Kurronenpäävalmentaja
Aki Vilandervalmentaja
Jukka Ruotsalainenvalmentaja
Henna Hukkanenpsyykkinen valmentaja
Tiia Ukkonenjoukkueenjohtaja
Heidi Kurronenhieroja
Henna Autiofysio
Niko Iivonenfysio
Jussi Kurronenfysio
Jari Oksanengeneral manager

Liput myy Ticketmaster.fi

EFT-tapahtuman liput myy Ticketmaster.fi. Liput ovat päivälippuja, joilla näkee kyseisen päivän kaikki ottelut. Näiden lisäksi tarjolla on myös Rauman molemmat pelipäivät (2 päivää) kattava lippupaketti.

Huippuotteluiden ohella tarjolla viihdettä ja aktiviteetteja, joista löytyy varmasti puuhaa koko perheelle!

Lippujen hinnat
Perjantai 18.10. Turku
Päivälippu: aikuiset 39 €, alennusryhmät 29 €, lapset 4-16 vuotta 19 €

Lauantai 19.10. Rauma
Päivälippu: aikuiset 39 €, alennusryhmät 29 €, lapset 4-16 vuotta 19 €

Sunnuntai 20.10. Rauma
Päivälippu: aikuiset 39 €, alennusryhmät 29 €, lapset 4-16 vuotta 19 €

Lauantai ja sunnuntai 19.-20.10. Rauma
2 päivän lippu: aikuiset 69 €, alennusryhmät 49 €, lapset 4-16 vuotta 29 €

La tai su päivälippu Rauma, Anniskelukatsomo (K18): aikuiset 59 €

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.