Ville Manner on nimitetty sarjatoiminnan asiantuntijaksi Salibandyliiton Kilpailu ja pelaaminen -yksikköön. Hän aloitti tehtävässään tiistaina 12.5. Manner on kolmas sarjatoiminnan asiantuntijarekrytointi tänä keväänä.
Ville Manner toimii sarjatoiminnan asiantuntijana Pohjanmaan alueella. Hänen tehtäviinsä kuuluvat sarjaohjelmien suunnittelu ja toteutus, hallivarauksista vastaaminen ja niiden koordinointi, sarjatoiminnan asiakas- ja seurapalvelut sekä alueellisen sarjatoiminnan ja pelaamisen eri muotojen kehittäminen.
Työsuhde on määräaikainen vanhempainvapaan sijaisuus 28.2.2027 saakka.
Mannerilla, 43, on pitkä taival takana salibandyssa. Hän on valmentanut lähes 20 vuotta Seinäjoen Peliveljien eri ikäkausi- ja eritoten P22-joukkueita. SPV:n päätoimisena työntekijänä hän on toiminut vuodesta 2017 alkaen, ja viime vuodet seuran valmennuspäällikkönä.
Myös Salibandyliitto on tullut hänelle tutuksi valmentamisen kautta. Valmentajapolku on vienyt hänet viime ja tällä vuosikymmenellä D-junioreiden Maajoukkuetievalmentajasta U17-poikien maajoukkueen lajivalmentajaksi. Tällä hetkellä hän on liiton nimeämä valmennuspäällikkö Pohjanmaan alueella.
– On hienoa saada Ville mukaan kehittämään sarjatoiminnan seuraavia askelia. On tärkeää, että tässä hetkessä meillä on henkilö, joka tuntee Pohjanmaan alueen seurat ja tunnistaa alueellisen sarjatoiminnan haasteet. Ville tulee tukemaan sarjatoimintaa myös muilla alueilla, vaikka pääpaino on Pohjanmaalla, kertoo kilpailutoiminnan johtaja Joni Toivola.
Manner odottaa innolla uutta pestiään ja uskoo, että saa paikallistuntemuksensa ansiosta sujuvan lähdön tehtäviinsä sarjatoiminnan parissa.
– Salibandy on ollut lajina merkittävä minulle jo pitkään ja melkein koko ikäni olen asunut Pohjanmaalla. Seurakenttä on minulle hyvin tuttu ja tiedän mitä seuratyön arki on. Koen liiton ja seurojen välisen yhteistyön merkittävänä asiana ja sen perässä haluan olla uudessa toimessani. Haluan tuoda liittoa lähemmäs seuroja, Manner kertoo.
– Tarvitsimme juuri Villen kaltaista tekijää tiimiimme. Hänen lajitietämyksensä ja alueellinen tuntemus tulevat auttamaan Pohjanmaan seuroja ja joukkueita. Tarkoituksena on hyödyntää Villen osaamista Pohjanmaan alueen toiminnan kehittämisessä ja vastata samalla niihin haasteisiin, joita alueella on viime kausina tunnistettu, luottaa alueellisen sarjatoiminnan tiimivetäjä ja kehityspäällikkö Tiina Koivisto.
Yhteystiedot:
Ville Manner
Sarjatoiminnan asiantuntija, (Pohjanmaa) vanhempainvapaan sijaisuus 28.2.2027 asti
Alueellisten sarjojen otteluohjelmien laatiminen ja toteutus. Hallivarauksista vastaaminen ja kausirytmityksen suunnittelu. Sarjatoiminnan kehitystehtävien tukitoimet. Alueellisten sarjojen asiakaspalvelu.
Kilpailu ja pelaaminen -tiimi täydentynyt keväällä
Kilpailu ja pelaaminen -yksikkö muodostettiin loppuvuoden 2025 aikana organisaatiouudistuksen yhteydessä, kun valtakunnallinen kilpailutoiminta ja alueellinen pelitoiminta yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Yksikössä on tällä hetkellä 12 toimihenkilöä ja se vastaa valtakunnallisesta kilpailutoiminnasta, alueellisesta sarjatoiminnasta, soveltavasta salibandysta sekä erotuomaritoiminnasta. Lisäksi yksikön vastuulle kuuluvat kurinpito sekä kilpailutoiminnan säännöt ja määräykset.
Alkuvuoden aikana eritoten alueellisen sarjatoiminnan järjestämiseen on haettu uusia tekijöitä. Ennen Ville Manneria (Pohjanmaa) sarjatoiminnan asiantuntijoina ovat aloittaneet Pete Käenmäki (Etelä-Suomi) ja Topias Ruisla (Länsirannikko).
Kaikki kilpailu ja pelaaminen -yksikön toimihenkilöt näet täällä.