Salibandyliitto toteuttaa parhaillaan Monikulttuurisuuden mahdollistaminen salibandyssa -hanketta, jonka tavoitteena on lisätä ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osallistumista salibandyn seuratoimintaan sekä vahvistaa yhdenvertaisuutta ja kotoutumista liikunnan avulla.
Projektissa luodaan muun muassa monikulttuurinen yhdessä harrastamisen malli, koulutetaan valittuja pilottiseuroja monikulttuurisesta kohtaamisesta sekä tuotetaan salibandyn harrastamisen aloitusopas useilla eri kielillä. Projektin yhteistyöseuroja ovat AC HAKI, Hatsina, Hawks, Merikoski SBT, OFBC ja SB Vantaa.
Hankkeen projektikoordinaattorina aloitti viime marraskuun alussa Nicolas Jokinen. Jokinen on koulutukseltaan yhteisöpedagogi, ja hän toimii projektikoordinaattorin tehtävän ohella kasvattajana Helsingin Icehearts ry:ssä. Nicolas Jokisella on monipuolinen tausta sosiaali- ja nuorisotyöstä ja kokemusta ulkomaalaistaustaisten lasten ja perheiden kanssa toimimisesta sekä salibandyvalmennuksesta.
– Toivon, että mahdollisimman moni lapsi löytäisi lajin pariin ja olisi yhtä tervetullut seuratoimintaan kuin itse olin Forssan Suuppareihin vuonna 2001. Firmamme vanha slogan ”Peli meille kaikille” toteutuu tässä hankkeessa, ja on ehdottoman tärkeää, että muistamme sen päivittäisessä työssämme lajiyhteisössä, Jokinen alleviivaa.
– Salibandy on ollut minulle hyvin rakas laji lapsesta asti. Se on opettanut terveellisiä elämäntapoja, pitänyt poissa huonoilta teiltä ja antanut elinikäisiä ystäviä. Salibandy on peli meille jokaiselle enkä tiedä parempaa tapaa ennaltaehkäistä syrjäytymistä yhteiskunnasta kuin liikunta ja joukkueurheilu, Kolumbiasta vuoden ikäisenä Suomeen adoptoitu Jokinen sanoo.

Hanketta johtaa Salibandyliitossa kehitysjohtaja Mervi Kilpikoski. Hän näkee sen merkityksellisyyden osana liiton yhdenvertaisuustyötä.
– Haluamme, että salibandy on aidosti kaikkien laji. Tämän hankkeen kautta rakennamme konkreettisia tapoja tavoittaa uusia harrastajia, madaltaa osallistumisen kynnystä ja vahvistaa seurojen osaamista moninaisuuden kohtaamisessa, Kilpikoski kertoo.
Monikulttuurisuuden mahdollistaminen salibandyssa -hanke tiivistettynä:
Tavoite: Edistää ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osallistumista salibandyn seuratoimintaan ja tukea kotoutumista liikunnan avulla.
Keskeiset toimenpiteet, tavoitteet ja vaikuttavuus:
- Kehitetään ja pilotoidaan monikulttuurinen perhesählykonsepti 5-10 seurassa eri puolilla Suomea
- Koulutetaan pilottiseuroja toteuttamaan monikulttuurista seuratoimintaa ja osallistamaan eri kulttuureista tulevia harrastajia
- Laaditaan ja käännetään salibandyn harrastamisen aloitusopas vähintään viidelle eri kielelle
- Houkutellaan vähintään 50 uutta harrastajaa lajin pariin eri kulttuuritaustoista
- Vahvistetaan seurojen valmiuksia kohdata moninaista väestöä ja kehittää osallistavampaa seurakulttuuria
- Rakennetaan valtakunnallisesti jalkautettava perhesählykonsepti, jota seurat voivat hyödyntää monimuotoisuuden edistämisessä
