Miesten maajoukkue kokoontuu Eerikkilään leirille – kohtaa Latvian kahdesti

Miesten maajoukkue kokoontuu Eerikkilään leirille – kohtaa Latvian kahdesti

kansikuva_vaaka-leiri_miehet

Miesten maajoukkueen kausi pitää sisällään MM-kisat joulukuussa Ruotsissa. Arvokisavuosi jatkuu 15.–18. kesäkuuta Eerikkilässä pidettävällä leirillä. Kutsun on saanut kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Salibandymiehet kohtaavat leirillä Latvian kahdesti. Ottelut lähetetään SalibandyTV:ssä.

Miesten maajoukkueen edellinen tapahtuma oli tammi-helmikuun vaihteessa Latvian Liepajassa pelattu MM-karsintaturnaus. Sen jälkeen valmennus on paneutunut tehtäviinsä loppuvuoden MM-kisat tähtäimenään.

– Staffi on jatkanut suunnitellusti valmisteluja, vaikka sellaista ulospäin näkyvää toimintaa ei ole niinkään ollut. Pelaajatarkkailu niin koti- kuin ulkomaan sarjojen osalta tiivistyi keväällä. Pudotuspelien esityksille annamme painoarvoa, mutta pelaajiin emme silloin olleet yhteydessä, koska halusimme antaa heille työrauhan, päävalmentaja Esa Jussila kertoo.

– Jonkin verran myös päävastustajien kärkiyksilöitä on tarkkailtu, selkeä pääpaino on kuitenkin ollut omissa pelaajissa, hän täsmentää.

Eerikkilän-leirille kutsutuista 12 pelaajaa oli mukana 20 pelaajaa käsittäneessä MM-karsintajoukkueessa. Kesäkuun leirillä nähdään jälleen maajoukkueen kokeneempaa kaartia, kun listalla ovat Eemeli Salin, Sami Johansson ja Lauri Stenfors. Alkuvuoden turnauksen loukkaantumisten vuoksi väliin jättäneet Miko Kailiala, Jere Niemelä ja Antti Suomela ovat niin ikään leirivahvuudessa.

Maajoukkueen valmennusryhmä, johon Jussilan lisäksi kuuluvat Jori Isomäki, Antti Vartiainen ja Jarno Ihme, on paiskinut töitä vuoden 2023 alusta.

– Viime vuoden syyskuun ekasta maaottelusta MM-karsintaturnaukseen saakka 36 pelaajaa on pukenut maajoukkuepaidan virallisessa maaottelussa. Lähes kaksi joukkueellista siis. Tämä kertoo älyttömän kovasta tasosta, jossa maajoukkueen edustuspaikkojen osalta mennään. Se aiheuttaa omat positiiviset ongelmat valmennukselle, päävalmentaja naurahtaa.

– On muitakin, jotka pystyvät kansainväliseen vauhtiin ja ansaitsisivat kutsun maajoukkueen tapahtumaan, mutta kun nimetään 2+20 pelaajaa, niin raja on vedettävä siihen.

Eerikkilän-leirin pääpaino on kahdessa ottelussa Latvian maajoukkuetta vastaan.

Leiriajankohta keskellä kesäkuuta on monilta osin haastava Jussilan mukaan. Pelituntuma finaaleissa pelanneilla, saati heillä, joilla kausi päättyi jo aiemmin, ei ole paras mahdollinen.

– Kokemus on osoittanut, että pallollisen pelin kehittäminen tässä kohtaa vuotta on tosi vaikeaa. Sitäkin pyritään tekemään, mutta pääpaino tulevalla leirillä – pelillisellä puolella – tulee olemaan palloton pelaaminen. Keskitytään ja haetaan parannusta niihin asioihin, joissa meillä oli haasteita ensimmäisen kauden aikana. Ryhmäytyminen on myös aina tärkeä aihe, kun leiripäiviä ei ole liikaa.

Miesten maajoukkueen leiriottelut, Eerikkilä
Maanantai 17.6. klo 16 Suomi-Latvia
Tiistai 18.6. klo 15.30 Latvia-Suomi

SalibandyTV näyttää Suomen ja Latvian miesten molemmat ottelut. Lisätietoa lähetyksistä on tulossa tuonnempana.

Kesäleirin jälkeen maajoukkueen matka jatkuu EFT-tapahtumissa. Syyskuussa neljä kärkimaata iskee yhteen Sveitsissä ja reilun kuukauden päästä uudelleen, kun MM-kisojen kenraaliharjoitus nähdään 16.-20.10. Turussa ja Raumalla. MM-kisat Malmössä pelataan 7.-15.12.2024.

Miesten maajoukkueen ohjelma
15.-18.6. leiri, Eerikkilä
4.-8.9. EFT-turnaus, Winterthur (Sveitsi)
16.-20.10. EFT-turnaus, Turku ja Rauma
8.-10.11. leiri, Eerikkilä
4.-16.12. MM-kisat, Malmö (Ruotsi)

Miesten maajoukkueleirille kutsun saaneet
15.-18.6.2024 Eerikkilän urheiluopisto

#Maalivahditikäseurakasvattajaseuraomsyht.MM-kisat
88Krista Nieminen36Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Espoon Oilers480002
1Noora Vuorela29TPSTPS300001
Kenttäpelaajat
18Johanna Homi28ClassicKoovee41124162
13Meri-Helmi Höynälä22TPSLoSB36119202
27Oona Kauppi26Team Thorengruppen (SWE)Koovee6181491303
28Veera Kauppi26Team Thorengruppen (SWE)Koovee79123822054
80My Kippilä27Team Thorengruppen (SWE)PSS7924761004
2Alma Laitila19ClassicVesilahden Visa113580
96Sofia Leino26TPSKaPa -6539149232
11Laura Manninen30PSSTikkurilan Tiikerit1052027474
82Hanna Niemelä28SSRARSB-Team3074111
44Milla Nordlund25TPSSBS Masku291714310
61Emilia Pietilä19TPSSBS Wirmo84370
3Sara Piispa27Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers502620462
8Laura Rantanen31TPSSBS Masku3897161
89Jenna Saario25TPSFBC Turku682833613
15Miisa Turunen18SaiPa SalibandyNST665110
20Mia Vallenius26KooveeKoovee43138211
16Ulla Valtola21FBC LoistoFBC Loisto15710170
9Daniela Westerlund25PSSSB Heinola431016261
Varapelaajat
Maalivahdit
24Juulia Kataja22ClassicRSS Panthers40000
97Miia Maaranen23SaiPa SalibandyHatsina00000
35Tiltu Siltanen34Malmö FBC (SWE)PSS560003
Kenttäpelaajat
10Suvi Hämäläinen20ClassicIlves113471
26Elli Kylmäluoma22ClassicKellon Lyönti104151
98Henrika Maikola20TPSKaPa -6540000
4Iida Mettälä21Västerås Rönnby IBK (SWE)FBC Loisto142241
17Sofia Mittentag21Västerås Rönnby IBK (SWE)Lahti Royals65490
87Noora Rantanen24TPSSBS Masku91230
21Ella Sundström25PSSTikkurilan Tiikerit401515302
Lasse Kurronenpäävalmentaja
Aki Vilandervalmentaja
Jukka Ruotsalainenvalmentaja
Henna Hukkanenpsyykkinen valmentaja
Tiia Ukkonenjoukkueenjohtaja
Heidi Kurronenhieroja
Henna Autiofysio
Niko Iivonenfysio
Jussi Kurronenfysio
Jari Oksanengeneral manager

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.