LNM palaa Inssi-Divariin, M-Teamin ja Welhojen ratkaisu sunnuntaille

LNM palaa Inssi-Divariin, M-Teamin ja Welhojen ratkaisu sunnuntaille

1E1A8309

Limingan Niittomiehet palaa Inssi-Divariin kaadettuaan sarjan karsinnoissa SaiPan tänään kotonaan 5-4 ja vietyään ottelusarjan 2-1. Toisessa karsintaparissa Welhot tasoitti tilanteeksi 1-1 voittamalla kotonaan Kuopiossa M-Teamin jatkoajalla 4-3. Ratkaiseva kolmas ottelu pelataan sunnuntaina Helsingissä.

SaiPa käväisi pelin puolivälissä jo 3-1-johdossa Ere Laitimon osuttua ylivoimalla. Joonas Leinonen kuitenkin tasoitti jo ennen toista taukoa, ja kolmas erä oli "Niittarien". Juho Mustonen tasoitti ylivoimalla heti toisella minuutilla, ja vain 41 sekuntia myöhemmin Mika Hirsikorpi laukoi kotijoukkueen johtoon. Joonas Leinosen 5–3-maali syntyi sekin vain runsaat kaksi minuuttia edellisestä. SaiPan Nikke Tielisen hirmulaukaus ylivoimalla piti jännitteen loppusummeriin saakka, mutta viimeiset hetket LNM kesti vieraiden myllytyksessä.

Kuopiossa M-Team kuittasi sekä ensimmäisessä että toisessa erässä Welhojen maalin johdon ja nousi kolmannen puolivälissä ensi kertaa edelle Simo Paulaharjun maalilla. Teemu Harlen tasoitus vain kaksi minuuttia myöhemmin siirsi ratkaisun jatkoajalle, jota tarvitsi tänään pelata kolme minuuttia. Welhot kilautti ensin tolppaa, ja seuraavaksi pallo pomppi keskelle sektoria Viljami Venäläiselle, jonka laukaus lurahti oikeaan alakulmaan.

Kuva LNM:n ja SaiPan ensimmäisestä kohtaamisesta: Iisakki Torpakka

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.