Divarin pudotuspelit alkoivat yllätyksellä: Rangersille jatkoaikaryöstö Turussa

Divarin pudotuspelit alkoivat yllätyksellä: Rangersille jatkoaikaryöstö Turussa

51008327263_6f8d0ed3e0_k

Divarin puolivälierät alkoivat heti yllätyksellä, kun Rangers kaatoi runkosarjavoittaja FBC Turun sen kotikaukalossa 4-3 Atte Silvennoisen jatkoaikamaalilla. Koovee, Karhut ja SaiPa olivat muut avauskohtaamisten voittajat.

Rangers karkasi kahdessa erässä jo 3–1-johtoon, mutta FBC näytti palauttavan järjestyksen, kun Ere Laitimo kavensi heti erän alkuun ja Antti Hopeanaula tasoitti kohta alivoimalla. Ylivoimalla ennakkosuosikin kohtaloksi koitui kuitenkin Joni Peltolan maasta pelaamisesta ottamaa jäähy, jonka aikana Atte Silvennoinen iski ratkaisun.

Anssi Koskisen ottelukuviin

Jatkoaika tarvittiin myös Tampereella ennen kuin Koovee otti avausvoittonsa LNM:stä lukemin 5-4. Koovee lähti päätöserään kahden maalin takamatkalta, mutta Ville Kangasmäki siirsi kahdella osumallaan ratkaisun jatkoajalla, joka päättyi Jere Oksasen osumaan kellon näyttäessä 69.23.

Esa Takalon ottelukuviin

Juho Myllyharju (2+1) ja Juuso Ahola (0+3) kahmivat kolme pistettä mieheen, kun runkosarjan kakkonen Karhut otti M-Teamilta luulot pois voittamalla 7-1. Porilaiset karkasivat toisessa erässä, jossa tilanne 1-1 muuttui 5–1-kotijohdoksi.

SaiPa oli kotonaan O2-Jyväskylää vastaan vielä pelin puolivälin läehstyessä tappiolla 1-3, mutta vauhtiin pääästyään kiristi rinnalle ja ohi voittaen lopulta 7-4. Antti Suoraniemen tasoitus ja Mika Hietamäen johtomaali toisen erän lopulla syntyivät viden pelisekunnin välein saman alivoiman aikana.

Kuva: Anssi Koskinen

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.