Juulia Kataja, Henrika Maikola ja Miisa Turunen ovat debytantit, kun naisten maajoukkue osallistuu Tšekin EFT-tapahtumaan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Joukkueeseen on nimetty 20 pelaajaa.
Naisten maajoukkueella on kuusi kovatasoista maaottelua jäljellä ennen joulukuun MM-kisoja. Ottelut jakautuvat kahteen EFT-turnaukseen, joissa vastassa ovat ne kovimmat kilpakumppanit eli Sveitsi, Tšekki ja MM-turnauksia dominoinut Ruotsi.
– Rehellisyyden nimissä on sanottava, että yllättävän paljon ensikertalaisia on mukana projektin tässä vaiheessa, mutta jos meinaa vielä kokeilla pelaajia kovissa kansainvälisissä peleissä, niin nyt on se aika, jo neljänsiin MM-kisoihinsa naisten maajoukkueen päävalmentajana valmistautuva Lasse Kurronen kertoo.
Kataja ja vasta 17-vuotias Turunen ovat olleet kesän leireillä mukana, mutta Maikola tuli päävalmentajan mukaan jokerikorttina.
– Hän tuli viime leirille tuuraamaan poisjäänyttä pelaajaa ja onnistui hyvin. Hänestä saadaan puolustukseen leveyttä.
Samaan aikaan kun debytanttikolmikko pukee aikuisten maajoukkueasua ylleen ensimmäistä kertaa perjantaina 1. syyskuuta Tšekki-otteluun, saa Laura Manninen 100 maaottelua täyteen. Hänestä tulee kautta aikain kahdeksas pelaaja, joka saavuttaa kyseisen merkkipaalun naisten maajoukkueessa. Manninen on ollut tuttu näky maajoukkueessa kaudesta 2012–13 lähtien.
Debytantteja lukuun ottamatta maajoukkue on pelattujen maaotteluiden määrällä mitattuna kokenut.
– Seitsemäs kesä on itsellä takana naisten maajoukkueessa ja mukana on pelaajia sieltä saakka, Kurronen toteaa.
Salibandynaisten kesäleireillä keskiössä on ollut pallollisen pelin ja hyökkäyspelin kehittäminen. Leirien yhteydessä maajoukkue pelasi viisi harjoitusottelua poikajunioreita vastaan.
EFT-tapahtumilla on merkittävä asemansa arvokisavuosina. Silloin MM-kisojen suuret maat näkevät missä mennään niin oman pelin kuin kovimpien vastustajien suhteen.
– Kyllä tässä sormet syyhyävät, vaikka ei näissä otteluissa vielä mitaleita jaeta. Edellisistä tämän tason maaotteluista alkaa olla vuosi aikaa, päävalmentaja muistuttaa.
Naisten maajoukkuetta tiukimmissa taistoissa kannatelleet Veera ja Oona Kauppi sekä loukkaantumisesta edelleen toipuva My Kippilä ovat saamassa rinnalleen lisää kaivattuja vastuunkantajia. TPS Milla Nordlundin johdolla teki tuhoisaa jälkeä viime kauden F-liigassa ja eteni Champions Cupissa reilu vuosi sitten finaaliin saakka.
– Joukkuetta tullaan roolittamaan, kuten ennenkin. Ei sen väliä keneltä tarvittavat maalit tulevat, mutta on meillä hyviä aihioita ja potentiaalia materiaalin leveyteen enemmän kuin aiemmin, Kurronen myöntää.
Syyskuun EFT-tapahtuman jälkeen kärkimaiden MM-kenraaliharjoitus nähdään Suomessa, kun Turku emännöi EFT- turnausta 20.–22.10. Singaporen MM-kisat pelataan 2.–10.12.
Euro Floorball Tour 1.–3.9.2023
Ústí nad Labem, Tshekki
| Puheenjohtajaehdokkaat | henkilöä ehdottanut jäsenseura(t) |
|---|---|
| Hirvonen Petri | SBS Lieto |
| Vuori Kaarina | FBC Turku |
| Nokian KrP | |
| Northern Stars | |
| Seinäjoen Peliveljet | |
| Westend Indians | |
| Ådalens IF | |
| Jäsenehdokkaat | |
| Alanko Mikko | Suomussalmen Palloseura/salibandyjaosto |
| Auremaa Tomi | FBC Turku |
| Nokian KrP | |
| Henkola Riikka | FBC Turku |
| Josba | |
| Porvoon Salibandyseura | |
| Hirvonen Petri | SBS Lieto |
| Holopainen Markus | FB Factor |
| Kainulainen Juha | FBC Raseborg Knights |
| Hakunila Pirates | |
| Helsingin Hämäys | |
| Lännenmiehet | |
| Puotinkylän Valtti | |
| SBS Lepsämän Suklaa | |
| SBS Lohkovoittaja | |
| Laaksonen Terho | GrIFK Salibandy |
| Ylhäs | |
| Laamanen Juuso | Koovee |
| Löija Marko | IBF Blue Fox |
| MLT-Mailattomat | |
| Seinäjoen Peliveljet | |
| Mäkinen Anu | Pohjanmaan salibandyerotuomarikerho (POSBEK) |
| Päijät-Hämeen Salibandyerotuomarikerho (SBEK) | |
| Tampereen Salibandyerotuomarikerho (TaSe) | |
| Uudenmaan Salibandyerotuomarikerho (USBEK) | |
| Paajanen Jyrki | Northern Stars |
| SB-Pro Nurmijärvi | |
| Perokorpi Jenna | Porvoon Salibandyseura |
| Saastamoinen Mika | Pohjanmaan salibandyerotuomarikerho (POSBEK) |
| Päijät-Hämeen Salibandyerotuomarikerho (SBEK) | |
| Tampereen Salibandyerotuomarikerho (TaSe) | |
| Uudenmaan Salibandyerotuomarikerho (USBEK) | |
| Seppälä Mikko | Happee |
| Viheriävaara Petra | Northern Stars |
| Virhiä Tuulia | Westend Indians |
| Ådalens IF |
Otteluohjelma
Perjantai 1.9.
17.00 Sveitsi – Ruotsi
20.00 Tšekki - Suomi
Lauantai 2.9.
16.00 Ruotsi – Suomi
20.00 Tšekki - Sveitsi
Sunnuntai 3.9.
13.30 Suomi – Sveitsi
16.30 Tšekki – Ruotsi
Naisten maajoukkueen loppuvuoden tapahtumat
30.8.–3.9. EFT, Tshekki
18.–22.10. EFT, Turku
26.11.–1.12. MM-viimeistelyleiri, Singapore
2.–10.12. MM-kisat, Singapore