U17-tytöt kokoontuvat maajoukkueleirille Eerikkilään

U17-tytöt kokoontuvat maajoukkueleirille Eerikkilään

kansikuva_pelaajalista_u17tytot

Eerikkilässä 14.-16.10. pidettävällä U17-tyttöjen maajoukkueleirille on valittu 30 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia.

– Muutama potentiaalinen maajoukkuepelaaja jäi leirin ulkopuolelle eri syistä, mutta saimme kasaan laadukkaan maajoukkueryhmän vuonna 2009 syntyneistä pelaajista., päävalmentaja Lasse Korhonen kertoo.
– Vuonna 2009 syntyneiden pelaajistossa on aiempien ikäluokkien tapaan monipuolisuutta, taitoa sekä erilaisia vahvuuksia omaavia pelaajia. Pelaajavalinnoissa korostuivat nimenomaan pelaajien vahvuudet, monipuolisuus, kehityspotentiaali sekä pitkän aikavälin näytöt leireiltä ja sarjapeleistä. Lisäksi pelaajilta vaaditaan maajoukkueympäristössä valmiutta kovaan fyysiseen kaksinkamppailupelaamiseen.

– Maajoukkueleirillä pyrimme kehittämään aktiivista ja aloitteellista pelitapaa joka puolella kenttää. MAAJOUKKUETIE-leireillä tämän ikäluokan pelaajat ovat onnistuneet hyvin kovan paineen purkamisessa pelin avauksessa. Maajoukkuetasolla ja tulevissa kansainvälisissä peleissä fyysisen kaksinkamppailupelaamisen vaatimustaso on todella korkealla, joten leirillä valmistamaan pelaajia kansainvälisiä pelejä varten mahdollisimman hyvin.

Pelaajista muodostetaan leirillä kaksi joukkuetta, jotka pelaavat toisiaan vastaan kolme 3x15 minuutin mittaista leiriottelua.

Leiriotteluaikataulut:

Tiistaina 14.10. klo 18.30-20.00
Keskiviikkona 15.10. klo 15.30-17.00
Torstaina 16.10. klo 14.00-15.30

Leiripelien lisäksi tapahtuman ohjelmassa on muun muassa lajitreenejä, ryhmäytymistä ja palavereita sekä maajoukkueen arvojen ja toimintatapojen läpikäyntiä.
– Kaikkea ei etukäteen paljasteta pelaajille ja pyrimmekin opettamaan pelaajia elämään hetkessä ja keskittymään mahdollisimman hyvin yhteen asiaan kerrallaan, päävalmentaja vinkkaa.

U17-maajoukkuetiimissä on tapahtunut pieniä muutoksia. Päävalmentajana jatkaa Lasse Korhonen, ja tiimissä jatkavat myös valmentaja Piritta Berg, huoltaja Anna-Leena Tahkio sekä joukkueenjohtaja Hannu Santanen. Uusina kasvoina maajoukkueeseen ovat liittyneet valmentaja Teemu Kuusisaari, maalivahtivalmentaja Ari Piirainen sekä huoltotiimin fysiovastaava Hanna Kiljunen.

Lokakuun maajoukkueleirin jälkeen seuraava tapahtuma on tammikuussa pelattava Winter Cup Eerikkilässä 3.-5.1.2026, jossa mukava ovat myös 2007- ja 2008-ikäluokkkien pelaajat. Floorball Future Stars -turnaus järjestetään 6.-8.2.2026, ja siinä U17-maajoukkue kohtaa Sveitsin U17-maajoukkueen.

Leirille kutsutut:

[table “” not found /]

SUOSITTUA

UUSIMMAT

Salibandyn tulospalvelu

Jokainen ottelu. Jokainen maali. Salibandyn tulospalvelussa.