Valmistelut loppusuoralla—SalBa rakentaa Inssi-Divarin yleisöennätystä

Inssi-Divarin yleisöennätys on vaarassa, kun SalBa ja Karhut iskevät yhteen Satakunnan derbyssä lauantaina 13. tammikuuta klo 17 Rauman Kivikylän Areenalla. Tapahtuman valmisteluissa on tehty elokuusta asti pitkää päivää, ja kolme viikkoa ennen tapahtumaa kaikki on aikataulussa.

– Meillä on ollut alusta asti tarkka suunnitelma, ja kaikki on hyvin hallussa niin kuin tietysti pitääkin, SalBan toiminnanjohtaja Joni Rokosa kertoo.
– Juoksevia asioita ei enää ole hoitamatta, ja jäljellä on yksityiskohtien hiomista sekä tietysti monenlaista infoamista moneen suuntaan kuten esimerkiksi mukaan tapahtumaa järjestämään ilmoittautuneille 66 vapaaehtoiselle.

Yksi keskeisimmistä asioista on tietenkin ollut alusta asti lipunmyynti, ja se on sujunut mainiosti.
– Myytyjä lippuja on 1 375 kappaletta sisältäen aitiot ja pöydät, kaikki 10 pöytää on myyty loppuun ja 30 aitiosta on mennyt jo 27. Kahden hengen sohvapaikkoja on mennyt 11 kappaletta eli jäljellä on enää yksi paketti, Rokosa tarkistaa tiedostoistaan.
– Lisäksi on lastenlippuja koulukiertueen kautta jaettu tai vielä menossa jakoon 1 450 kappaletta, ja haluamme myös palkita vanhus- ja vammaispalvelupuolta erällä ilmaislippuja. Tavoitteena on myydä ennakkoon vielä yritysten ja jäljellä olevien aitioiden kanssa 350-450 lippua, ja pelipäivälle olemme budjetoineet, että kausikorttilaisia ja lipun ostaneita olisi sellaiset 800 ihmistä. Ihan mihinkään 4 000 katsojaan tuskin ylletään, mutta sellaiset 2 000 – 3 000 katsojaa on tämän hetken tiedoilla ihan mahdollinen määrä. Nyt tällä viikolla teen vielä myyntiä yksityishenkilöille, kun yrityksissä aletaan olla jo joulunvietossa. Tapahtuman kulut ovat luokkaa 16 000 – 17 000 euroa, ja tämän hetken myynti on jo antanut sen turvan, että tappioksi tätä tapahtumaa ei tulla tekemään. Meillä on mahdollisuudet ihan merkittävään taloudelliseen plustulokseen.

Inssi-Divarin runkosarjan yleisennätys on LASBin ja Steelersin tammikuussa 2015 katsomoon houkuttelemat 1 335 katsojaa. Seuraavan kevään Divari-finaalissa jännitti samojen joukkueiden kohtaamista 2 600 ihmistä, joka lukema on jopa sekin nyt uhattuna.

Itse tapahtuman rakentamisesta Kivikylän Areenalla tulee hektinen rupeama. Lukko pelaa kotiottelunsa Tapparaa vastaan perjantaina 12. tammikuuta, ja kiekkoilijoiden lähtiessä hallilta on salibandyn vuoro.
– Pääsemme silloin perjantaina klo 22.30 aloittamaan rakentamisen 66 vapaaehtoisemme kanssa, ja heidät on jaettu eri ryhmiin hoitamaan kuntoon itse kenttää, lipunmyyntiä, aitioita, pöytiä, sohvia ja muuta tapahtumaan kuuluvaa. Hommaa riittää varmasti pikkutunneille saakka. Lauantaina klo 12 aloitetaan P14-sarjan ottelulla SalBa—Karhut, ja klo 16 aukeavat ovet Inssi-Divarin peliin, joka starttaa klo 17. Toivottavasti siinä kohdin kaikki on jo siinä kunnossa, että oma puhelimeni ei soi ihan koko aikaa ja ehdin myös nauttia tapahtumasta, Joni Rokosa miettii.
– Siinä klo 19.30 jälkeen alkavat sitten mattotalkoot ja muu tapahtuman purku, ja eiköhän siinä ainakin se kolme – neljä tuntia mene.

Jokainen seuratyötä tehnyt tietää, ettei omia tuntejaan parane juuri laskea, ja toiminnanjohtaja Rokosalle syksy 2023 on ollut tavallistakin kiireisempi.
– Kun jäin edelliskausien jälkeen pois edustuksen valmennuksesta, ajattelin, että tulee rauhallisempaa, mutta sitten tulikin tällainen jäähallipeli, Rokosa nauraa eikä kuulosta olevan asiasta lainkaan harmissaan. Päinvastoin. Vastauksista paistavat sekä huolella tehty tapahtuman ennakkosuunnittelu että innostunut paneutuminen myyntityöhön. Ei siis ihme, että kysyttäessäkään ei tule mieleen matkan varrelta mainittavia ongelmia.
– Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja on pystytty samalla kehittelemään päälle vähän lisääkin. Kaikki alkoi yhteydenotolla liiton pääsarjapäällikköön ja tapahtuman ajankohdan haarukoinnilla, minkä jälkeen oli vuorossa yhteydenpito Lukkoon, jotta päästiin varmistamaan tarkka pelipäivä. Kun vielä varmistettiin Eerikkilästä matto pelialustaksi ja kuljetusfirmat sitä tuomaan ja viemään, oli pohja luotu.

SalBalla on kokemusta jäähalliottelun järjestämisestä jo Salibandyliigasta vuodelta 2017, ja silloin kertynyttä osaamista on päästy hyödyntämään nytkin.
– Olin itse silloin mukana avustavissa tehtävissä, ja silloinen tapahtumasta vastannut henkilö on edelleen meillä taustajoukoissa mukana ja ollut nyt isona apuna suunnittelussa, Joni Rokosa kiittää.

Tammikuun 13. päivän SalBa–Karhut on paljon enemmänkin kuin Inssi-Divarin runkosarjan ottelu.
– Sanoisin että vähintään puolet otteluun tulevista katsojista ei ole käynyt tällä kaudella katsomassa yhtään salibandyottelua, ja neljännes yleisöstä ei ole käynyt koskaan ennen katsomassa. Tapahtuma on siis mahdollisille uusille nuorille harrastajille parasta mahdollista mainosta. Se avaa myös taloudellisella puolella uusia kanavia ja mahdollisuuksia sen lisäksi, että on hienoa mainosta nykyisille yhteistyökumppaneillemme.

Teksti: Mika Hilska
Kuvat SalBan sivuilta

Jaa artikkeli