Pohjoinen salibandybuumi! 10 000 asukkaan Limingassa ollaan enää voiton päässä F-liigasta

Limingassa on menossa melkoinen salibandyhuuma, kun kunnan ylpeys LNM pelaa upeaa sarjaa F-liigakarsinnoissa. Niittarit otti keskiviikkona komean ryöstön EräViikinkien kotiluolasta, minkä myötä joukkue siirtyi karsintasarjassa jo 2-1-johtoon. Sarja on ensimmäistä kertaa katkolla lauantaina liminkalaisille.

LNM:n sarjan ensimmäinen kotiottelu oli jo loppuunmyyty, kun Krankka-areenalla peliä jännitti 600 katsojaa. Lauantain peliin liput ovat menneet kovaa vauhtia kaupaksi. Kuvaavaa on, että LNM:n lipunmyyntisivu löytyi jo torstaiaamuna Tiketin eniten myyvien tapahtumien kärkipäästä. Ei ole kuin ajan kysymys, koska peli on myyty loppuun.

– Niittareiden upea matka ja tarina näkyvät isosti koko kunnassa. Huomaa, että kaikki ovat todella innoissaan. Olemme panostaneet täällä jo pitkään salibandyyn – Niittarit on tuonut meille vahvan yhteishengen päälle koko kuntaan, Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala tunnelmoi.

– Menee mihin tahansa, kahvipöydissä keskustellaan salibandysta. Tällainen tarina yhdistää ihmisiä upealla tavalla.

LNM:n buumi on huomattu myös mediassa. Kaleva risti Niittareiden matkan pohjoissuomalaisen urheilun kevään kuumimmaksi ilmiöksi. Ja ottelutapahtuma sai viihdearvoltaan arviossa täydet viisi tähteä.

Kunnanjohtaja myöntää, että tällaiset tarinat ovat tärkeitä koko kunnan brändille.

– Tämä lisää paljon meidän tunnettuuttamme – ja salibandy sopii muutenkin kuntamme ilmeeseen hyvin. Olemme Suomen nuorin kunta ja mahdollisuus liikunnallisuuteen on myös meille toinen tärkeä arvo. Mahdollinen liiganousu auttaisi meitä profiloitumaan entistä enemmän, Rajala avaa.

Limingan keski-ikä on 31,3. Kunnan nuorekkuus ja lapsiperheiden määrä ovat nostaneet salibandyn suosiota myös muuten.

– Salibandy istuu Limingalle todella hyvin. Täällä on pelattu lajia jo pitkään ja meillä on hurja määrä juniorijoukkueita. Tämä ei ole myöskään mahdottoman kallis harrastus, jos vertaa moneen muuhun lajiin, joten kynnys harrastaa on matala.

Mitä yhtäläisyyksiä näet salibandyssä maailman nopeimpana palloilulajina ja Limingalla?

– Paljonkin! Meidät on palkittu jo kahdesti Suomen kekseliäimpänä kuntana. Olemme sen ohella ketteriä, aktiivisia ja nopeita. Niittarit pelaa samalla tavalla kentällä, joten näen heti paljon samankaltaisuuksia.

Lauantaina pelataan Limingassa isoista asioista, kun sarja on ensimmäistä kertaa katkolla Niittareille. Mitä veikkaat, ratkeaako sarja, vai onnistuuko ErVi viemään ratkaisun viidenteen peliin sunnuntaille?

– Uskon, että meillä on henki päällä, joten sarja katkeaa jo lauantaina. Mikäli vain itse saan omat aikataulut sopimaan, olen itsekin jännittämässä paikan päällä!

Liput lauantaille myy Tiketti. Mikäli et pääse paikan päälle, kaikki karsintasarjan peli näkyvät suorana myös Ruudun kautta. Tämän ohella paikalliskanava Radio Kaleva selostaa lauantain ottelun suorana.

Kuvat: Henri Keränen, Limingan kunta

Jaa artikkeli