Vuonna 2005 syntynyt Veikka Hakala palaa ensi kaudeksi Karhuihin kaksivuotisella sopimuksella. Hän voitti päättyneellä kaudella SM-kultaa Classicin P22-joukkueessa.
Hakala tunnetaan aktiivisena kamppailupelaajana ja joukkuetta sytyttävänä hyvän hengen luojana, joka pelasi viime kaudella nuorten SM-sarjassa 34 ottelua tehopistein 13+18=31.
Karhulegenda Kalle Santanen puolestaan pelasi ensimmäiset aikuisten divariottelunsa jo kaudella 2009–2010 ja päättää nyt pelaajauransa. Puolustaja Santanen on ollut seurauskollinen ja pelannut aina Porissa. Hän toimi joukkueen kapteenina yhtäjaksoisesti viiden kauden ajan. Uralle mahtui neljä liiga- ja 11 divarikautta, joissa otteluja kertyi yhteensä 266 ja tehopisteitä 54+78=132.
Joukkuekaverit kuvailevat Santasta helposti lähestyttäväksi kuuntelijaksi ja todelliseksi johtajaksi niin kopissa ja kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin.
Karhujen tiedotteesta
Kuvat: Kari Saha ja Jesse Peltola
