Suuruutta, Lappia ja elämyksiä - Katso missä pelataan katusählyä seuraavaksi

Ensi viikonloppuna pelataan katusählyn osaturnaukset Mikkelissä ja Joensuussa. Heinäkuun osalta turnaukset starttaavat 7.7. Kokkolassa, Punkalaitumella, Ikaalisissa ja Kittilässä. Ilmoittaudu mukaan nyt!

Heinäkuun osalta turnaukset starttaavat käyntiin lauantaina 7.7. Silloin pelataan Kokkolassa, Punkalaitumella, Ikaalisissa ja Kittilässä. Kokkolan perinteinen katusählyturnaus on ollut vuosittain kesän suurin osallistujamäärältä. Punkalaitumen turnaus on myös perinteisiin turnauksiin lukeutuva. Turnaus järjestetään koulutuskeskuksen pihassa Punkalaitumella. Ikaalisen turnaus järjestetään Sata-Häme soi -tapahtuman yhteydessä. Katusählypelien ohella luvassa onkin mm. perinteitä, tanssia ja elämyksiä. Kittilän osaturnaus on vuosittain kiertueen pohjoisin. Turnaus järjestetään Kittilän yläkoulun pihassa.

Lauantaina 14.7. katusählykiertue suuntaa kohti Paraisia. Turnaus pelataan Paraisten vierasvenesatamassa, joten paikalle pääsee kätevästi myös vaikka veneellä. Lauantaina 21.7. pelataan katusählyturnaus Seinäjoella paikallisen musiikkifestivaalin yhteydessä. Lauantaina 28.7. katusählyillään Pietarsaaressa perinteisen kesämarkkinoiden yhteydessä. Turnaus järjestetään keskeisellä paikalla Pietarsaaren keskustassa.

Elokuun osalta turnaukset sujuvat näin:

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, lauantaina 4.8., kiertue suuntaa kohti Kuopioo, Jyväskylää ja Panelia. Kuopiossa pelataan katusählyturnaus jo perinteiseen tapaan Kuopion Matkustajasatamassa. Jyväskylässä pelataan Lutakon aukiolla historian toinen yhdistelmäturnaus, kun Katusähly ja Sunsäbä kohtaavat. Sunsäbästä lisää tästä. Paneliassa pelataan Peli-Weljet Panelian järjestämä turnaus meijerin läheisyydessä. Jyväskylän osaturnaukseen on avattu ilmoittautuminen.

Kiertueen viimeiset osaturnaukset pelataan Kouvolassa ja Turussa lauantaina 11.8. Kouvolassa pelataan kauppakeskus Veturin parkkipaikalla ja Turussa otellaan K-Citymarket Länsikeskuksen parkkipaikalla. Molempiin turnauksiin on avattu ilmoittautuminen.

Katusählykesän päättää SM-finaaliturnaus, joka pelataan la 8.9. Helsingissä. Osaturnausten voittajajoukkueet saavat kutsun finaaliturnaukseen. Osaturnausten voittajat joukkueet pääsevät ilmoittautumaan finaaliturnaukseen tästä.

7.7.

Kokkola

Nibacos

Ilmoittaudu tästä

7.7.

Punkalaidun

Laitumen Pallo

Ilmoittaudu tästä

7.7.

Ikaalinen

Ikaalisten Urh.

Ilmoittaudu tästä

7.7.

Kittilä

SBC Levi

Ilmoittaudu tästä

14.7.

Parainen

PIF

Ilmoittaudu tästä

21.7.

Seinäjoki

SPV

Ilmoittaudu tästä*

28.7.

Pietarsaari

Jeppis Floorball

Ilmoittaudu tästä

4.8.

Kuopio

Welhot

Ilmoittaudu tästä*

4.8.

Jyväskylä

O2-Jyväskylä

Ilmoittaudu tästä

4.8.

Panelia

Peli-Weljet

Ilmoittaudu tästä*

11.8.

Kouvola

Sudet Salibandy

Ilmoittaudu tästä

11.8.

Turku

FBC Turku

Ilmoittaudu tästä

*Ilmoittautumista ei ole vielä avattu.

Ilmoittautumislinkit päivitetään artikkeliin ja nettisivuille ilmoittautumisen avauduttua. Ilmoittautuminen päättyy turnauksesta riippuen 7-2 päivää ennen osaturnausta.

Katusählykiertue jatkuu aina elokuun puoleen väliin saakka. Koko kesän kiertuekalenteri on luettavissa täältä. Ilmoittautumisosoitteet pävitetään sivulle ilmoittautumisen avauduttua.

Katusählyinfo täältä.

Kesän katusählytunnelmia pääsee seuraamaan Salibandyliiton FacebookistaInstagramistaYouTubesta ja Twitteristä

Tunnelmia viime turnauksista Lahdesta ja Hyvinkäältä.

Jaa artikkeli