Pelicans SB on uusi Tähtiseura

Päijät-Hämeen salibandyseuralle (Pelicans SB) luovutettiin 1.3. Tähtiseuran tunnuksena toimiva Tähtimerkki naisten liigaottelun Pelicans SB - FBC Loisto yhteydessä.

Julkaistu 2.3.2020 15:21

Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, jonka tavoitteena on suomalaisen urheiluseuratoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Salibandyliitto on mukana laatuohjelmassa salibandyn seurakehityksen Seura360-prosessin kautta. Salibandyssa Tähtiseuratunnuksia myönnetään lasten ja nuorten sekä aikuisten liikunnan osa-alueilla.

Pelicans SB on kehittänyt seuraa pitkäjänteisesti. Harrastajamäärät ovat kasvaneet vuosittain ja seura on panostanut kilpailutoiminnan lisäksi monipuoliseen harrastustoimintaan.

– Olemme kasvaneet vuosien aikana Tähtiseuraksi. Kun aloitimme vuonna 2012 jäseniä oli 68 ja nyt heitä on jo noin 1200, kertoo hallituksen puheenjohtaja Hannu Kuisma tyytyväisenä ja jatkaa:

– Vuosi sitten päätimme hakea Tähtiseuratunnusta ja nyt olemme tavoitteeseen päässeet. Toki seuran kehittäminen on jatkuvaa, eikä työ missään tapauksessa tähän lopu.

– Seuralla on vahva halu viedä toimintaa eteenpäin ja tarjota Lahden ja lähialueen lapsille ja nuorille turvallinen ja innostava ympäristö harrastaa ja kilpailla, kiittelee Salibandyliiton pelaamisen kehittäjä Eeva Welling.   

Päästäkseen Tähtiseuraksi seuran tulee täyttää määrätyt laatutekijät. Laatutekijät koostuvat osa-aluekohtaisista ja kaikille yhteisistä laatutekijöitä. Lasten ja nuorten Tähtiseura luo lapsille ja nuorille hyvän ja kannustavan ilmapiirin liikkua ja urheilla. Tähtiseurassa niin kilpaileminen kuin harrastaminen on tärkeää.

Kuvateksti: Tähtiseuramerkin luovuttivat Eeva Welling Salibandyliitosta ja Kustaa Ylitalo Päijät-Hämeen Liikunta ja urheilu ry:stä. Merkin vastaanottivat hallituksen puheenjohtaja Hannu Kuisma ja toiminnanjohtaja Jari Koskinen.

Kuva: Samuli Paalanen

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadiumTallinkSponsor InsightEversheds Asianajotoimisto

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.