Salibandyn valtionapu 945 000 euroa

Urheiluasioista vastaava ministeri Carl Haglund on myöntänyt kuluvan vuoden valtionavustukset liikuntajärjestöille. Salibandyn osuus on 945 000 euroa

Vuosi sitten tuen määrä oli 930 000 euroa, joten kasvua viime vuodesta tuli 15 000 €. Sitä edeltävät kaksi vuotta salibandyn avustus pysyi samalla tasolla (869 000 euroa).

Salibandyliiton puheenjohtaja Ismo Haaponiemi kertoo suunnan olevan oikea, mutta kaipaa salibandyn aseman vielä parempaa noteerausta päättävissä tahoissa.

– Myönteistä, että saatiin korotus. Se kertoo salibandyn vahvistumisesta, eteenpäin menosta ja lajin parissa tehdystä työstä, joskin toivoisin asemamme ja merkityksen näkyvän vielä vahvemmmin tukipolitiikassa, hän kertoo.

– Salibandy kasvaa edelleen ja huippu-urheilun lisäksi meillä on erittäin vahva asema lasten ja nuorten sekä harrastajien liikuttajana. Näistä meidän täytyy viestiä vahvemmin valtakunnallisille kattojärjestöille ja valtiovallan suuntaan, Haaponiemi jatkaa.

Valtionavun jakoperusteita on vuosien varrella painotettu eri tavoin. Muutosta asiasta vastaavan ministerin mukaan luvassa jatkossakin.

– Uusi liikuntalaki tulee voimaan tämän vuoden aikana ja koska Valtion liikuntaneuvosto on tehnyt lukuisia kehittämisehdotuksia koskien liikuntajärjestöjen avustuspolitiikkaa ja avustusten valmistelutapaa, olen pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriötä valmistelemaan esityksen uudeksi liikuntajärjestöjen avustamisen valmistelumalliksi, sanoo Carl Haglund ministeriön tiedotteessa.

– Työssä tulee muun muassa huomioida uuden liikuntalain mukaisten avustusperusteiden järjestökohtainen arviointitapa sekä päivittää hakuohje uuden liikuntalain mukaiseksi, Haglund täsmentää.

Kaikkiaan veikkausvoittovaroista myönnettiin avustusta yli 40 miljoonaa 122:lle järjestölle. Lajiliitoista suurimman avustuksen eli 2 miljoonaa euroa sai Palloliitto. Suomen Voimisteluliitto Svoli sai 1 760 000 euroa, Työväen Urheiluliitto 1 585 000 euroa, Jääkiekkoliitto 1 375 000 euroa, Hiihtoliitto 1 070 000 euroa ja Urheiluliitto 1 035 000 euroa. Liikuntajärjestö Valo ry sai 4 802 000 euroa, mikä oli suurin liikuntajärjestölle myönnetty avustus.

Myönnetyt avustukset vuodelle 2015.

Jaa artikkeli