OP rakentaa Suomeen uuden sairaalaverkoston Pohjola-nimellä

OP on päättänyt neljän uuden yksityissairaalan avaamisesta Suomeen. Samalla se laajentaa toimintaansa uusille erikoisaloille ja työterveyteen. Valtakunnallista sairaalaverkostoa rakennetaan Pohjola-nimellä.

 OP Ryhmä laajeni terveys- ja hyvinvointimarkkinoille vuoden 2013 alusta käynnistämällä Helsingissä täysin omistamansa ortopediaan erikoistuneen Omasairaalan.
 
– Omasairaala oli meidän avauksemme terveyspalveluissa. Sillä osa-alueella kehittämistarpeet Suomessa ovat merkittävät.  Omasairaalan palvelukonsepti, jossa asiakas on kaiken toiminnan keskiössä ja hoitoketju mahdollisimman lyhyt, on jo muokannut koko toimialaa. Maantieteellinen laajenemisemme Uudeltamaalta koko Suomea palvelevaksi toimijaksi sekä työterveyshuollon mukaantulo vahvistavat OP:n asemaa edelläkävijänä terveys- ja hyvinvointimarkkinoilla, toteaa OPn pääjohtaja Reijo Karhinen.
 
– Toiminta on tarkoitus käynnistää ensiksi Tampereella ja Oulussa, sen jälkeen Kuopiossa ja Turussa. Uusien sairaaloiden avattua ovensa valtaosa asiakkaistamme asuu alle kahden tunnin ajomatkan päässä kattavista terveyspalveluistamme.
 
– Olemme suomalainen toimija ja osuustoiminnallisena yrityksenä päämäärämme ei ole voiton maksimointi. Päätös terveys- ja hyvinvointiliiketoiminnan laajentamisesta sopii hyvin perustehtäväämme, jonka ytimessä korostuu asiakkaittemme sekä talouden että hyvinvoinnin edistäminen.
 
– Saamamme erinomaisen asiakaspalautteen ja muun kokemuksen perusteella olemme nyt valmiita merkittäviin lisäpanostuksiin. Uskomme terveys- ja hyvinvointipalveluistamme kehittyvän merkittävän uuden toiminta-alueen perinteisten liiketoiminta-alueittemme eli pankki-, vahinkovakuutus- ja varallisuudenhoitoliiketoimintojen rinnalle, Karhinen perustelee.
 
Omasairaalan palvelukonseptissa hoitoketju on mahdollisimman lyhyt ja henkilöt palautuvat normaaliin arkeen lähes puolet nopeammin toimialan keskiarvoihin verrattuna.
 
– Omasairaala perustettiin vastaamaan asiakkaittemme tarpeita. Tärkeintä on saada ihmiset mahdollisimman nopeasti terveiksi ja takaisin töihin. Ensimmäistä kertaa suomalainen vahinkovakuuttaja huolehtii aidosti asiakkaittensa terveydestä ja hyvinvoinnista, toteaa Omasairaala Oy:n toimitusjohtaja Harri Aho.
 
Omasairaalan nimi muuttuu Pohjola Terveys Oy:ksi. Uusi nimi otetaan käyttöön syksyllä 2015 ja tavaramerkiksi tulee Pohjolan karhuntassu.

– Pohjolan menestyksekkään ja tunnetun brändin hyödyntäminen terveys- ja hyvinvointiliiketoiminnassa on luonteva jatkumo tarinalle, jossa Pohjola on jo yli sadan vuoden ajan keskittynyt asiakkaittensa turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Pohjola Terveys -brändi on ihmisläheinen, luotettava ja ilmentää vakaata suomalaisuutta, kuvaa pääjohtaja Karhinen.

Jaa artikkeli