Onnistunut yhteistyö tuotti 66 000 euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Salibandyliiton ja Keski-Suomen Liikunnan yhteinen sparraus tuotti viidelle urheiluseuralle yhteensä 66 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön veikkausvoittovaroista myöntämästä seuratoiminnan kehittämistuesta.

Kaikki seurat, joiden kanssa yhteistyötä tehtiin, saivat seuratukea. Opiskelijoiden kanssa tukea yhdessä hakivat Jyvässeudun Kiekko (Jyväskylä), Grani Tennis (Kauniainen), Pelicans Salibandy (Lahti), Vihdin Salisudet (Vihti) ja Seinäjoen Peliveljet (Seinäjoki).

Tämän vuoden rahoituksella edistetään ministeriön strategista tavoitetta liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta, jossa painopisteenä ovat erityisesti lapset ja nuoret.

Tukirahalla edistetään muun muassa matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, testataan innovatiivisia toimintamalleja sekä kehitetään seurojen toiminnan laatua, yhteisöllisyyttä ja tuetaan vapaaehtoistoimintaa.

Yhteistyön ideoija oli Jyväskylän yliopistosta valmistunut liikunnan yhteiskuntatieteiden alumni ja Salibandyliiton hallituksen jäsen Juuso Laamanen.
– Kurssin toteutuminen, toteutus ja lopputulos ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä akateemisen maailman lähentyminen työelämän kanssa tarkoittaa ja että tällaiset onnistumiset luovat uudenlaista jatkuvuutta sekä pohjaa uusille vastaaville ideoille. Olen myös äärimmäisen iloinen siitä, että Salibandyliitto rohkeasti ja ennakkoluulottomasti tarttui tähän mahdollisuuteen, Laamanen kertoo.

– Kolmen tahon, liikuntatieteellisen tiedekunnan, Salibandyliiton ja Keski-Suomen liikunnan, yhteistyön tavoitteena oli hyödyttää opiskelijoita ja seuroja antamalla opiskelijoille konkreettisia kokemuksia urheiluseuratyöstä ja seuroille lisäresurssia arkityöhön, toteaa Salibandyliiton kehityspäällikkö Mervi Kilpikoski, joka toimi Keski-Suomen Liikunnan seurakehittäjän Laura Härkösen, kanssa opiskelijoiden sparraaja-asiantuntijoina hakemusten laatimisessa.

Härkösen mukaan seurat ovat lisääntyvässä määrin työnantajatahoja, jotka tarjoavat työpaikkoja liikunnan ammattilaisille.
– Tämä yhteistyö antaa opiskelijoille kokemuksia seuratyöstä ja antaa kuvan mahdollisesta tulevaisuuden työurasta urheiluseuratoiminnassa, hän kertoo.

Yhteistyöhankkeen koordinoi yliopistotutkija Anna-Katriina Salmikangas, joka pitää erittäin tärkeänä opinnoissa saavutetun tiedon hyödyntämistä käytännön työelämän hankkeissa.

Sekä yhteistyöhön osallistuneet seurat että opiskelijat olivat tyytyväisiä kokemuksiinsa.
– Kurssi oli kokonaisuutena positiivinen ja antoi sitä kuuluisaa käytännön oppia, mitä me opiskelijat niin kovin kaiholla aina toivomme, painottaa kurssille osallistunut opiskelija Lauri Salovaara.  

Myös Päijät-Hämeen Salibandyseuran toiminnanjohtaja Jari Koskinen piti yhteistyötä hyvänä.
– Yhteinen tapaaminen eri tahojen kanssa antaa aiempaa laajemman pohjan hakemuksen tekemiselle, kun saa kommentteja seuran ulkopuolisilta.

Opiskelija Tino Kohonen kiittää yhteistyöseuran Jyvässeudun Kiekko ry:n puheenjohtajaa ja valmennuspäällikköä.
– Pääsin projektin myötä näkemään, millainen prosessi seuratukihakemuksen työstäminen on ja sain näkökulmia seuratoiminnan kehittämiseen.

Jyvässeudun Kiekko ry:n puheenjohtaja, Jari Rytkönen, arvostaa sitä, että seuran hallituksessa aktiivisesti toimiva Kohonen hyödyntää opiskelujaan seuran toiminnan kehittämisessä.

Hyvin onnistunut yhteistyö jatkuu myös syksyllä 2019, jolloin liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelijat ja urheiluseurat työstävät uusia seuratoiminnan tukemiseen tähtääviä hankkeita.

Lisätietoja:
Anna-Katriina Salmikangas, yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto, 040 805 3970, anna-katriina.salmikangas(at)jyu.fi
Mervi Kilpikoski, kehityspäällikkö, Salibandyliitto, 0400 529 008, mervi.kilpikoski(at)salibandy.fi
Laura Härkönen, seurakehittäjä, Keski-Suomen Liikunta, 050 339 0459, laura.harkonen(at)kesli.fi

Jaa artikkeli