Kiertuepromoottorin kesäblogi: Turenki, Joensuu ja Mikkeli

Kiertuepromoottorin kesäblogissa katusählyn SM-kiertueen promoottori Ilkka Kittilä kertoo tapahtumista, niiden kulusta ja fiiliksistä paikanpäältä. Menneenä viikonloppuna katusählyä pelattiin Joensuussa ja Mikkelissä ja edeltävällä viikolla Turengissa.

Pari viikkoa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, koska juhannusviikolla oli ainoastaan yksi tapahtuma, enkä halunnut kirjoitella pelkästään Turengin turnauksesta, vaan halusin ympätä tekstiini tunnelmia myös muualta.

Nämä kolme turnausta olivat kaikki varsin erilaisia, mutta kaikkia yhdisti yksi asia: todella kesäinen meininki. Säät nimittäin suosivat jokaisella paikkakunnalla.

Turengissa SC Urbansin järjestämässä turnauksessa pelattiin vajaan kolmenkymmenen joukkueen voimin ja junnupeleissä vauhtia oli todella paljon verraten siihen, miten pieni kenttä katusählyssä on. Pienimpien junnusarjojen pelit olivat todella iloista katseltavaa ja se legendaarinen liikunnan riemu välittyi perheen nuorimmista sählääjistä ympäri ohessa olleita Turengin kesämarkkinoita. Kenttä kävi välillä aikuisille liiankin pieneksi, kun laidat rytisivät siihen malliin, että oksat pois. Kaikkiaan juhannusviikon keskiviikkona pelattu Turengin turnaus oli todella miellyttävä tapahtuma, joka keräsi kesämarkkinoilta paljon katsojia ja tutustutti väkeä niin katusählyn, kuin salibandynkin pariin.

Menneenä viikonloppuna oli sitten vuorossa Itä-Suomen keikka, osa yksi. Starttasin Transporterin peräkärryineen perjantaina kohti Joensuuta ja yövyin paikkakunnalla ennen lauantain kovia koitoksia. Täytyy sanoa, että Joensuun torin vieressä järjestetty katusählytapahtuma oli sijaintinsa puolesta täydellinen. Joukkueita oli kolmisen kymmentä ja katsojia paljon enemmän. Tapahtumalla on selkeästi potentiaalia kasvaa yhdeksi kesän isoimmista katusählytapahtumista, sillä Josba oli nyt ensi kertaa mukana kiertueella pitkään aikaan. Joensuussa pelattiin myös Pistemestari-turnaus, mikä kiinnosti väkeä mukavasti. Josban edustusjoukkueen pelaajat tähdittivät turnausta ja junnut näyttivät nauttivan saatuaan pelata heitä vastaan ja heidän rinnallaan. Pelimuoto on saanut pelkästään hyvää palautetta tähän mennessä, ja näissä tapahtumissa sen sisäänajo on selkeästi järkevää. Josban turnaus oli todella onnistunut ja pienimmät kisaajat palkitsi vielä paikalla ollut Jätskiauto, mikä lisäsi iloa entisestään.

Sunnuntaina auto pysähtyi Mikkelin Prisman edustalla abouttiarallaa kello 9.21. Hatsinan nuoret edustusjoukkueen pelaajat ansaitsevat ison hatunnoston turnauksen järjestämisestä. Jätkät tekivät pitkän päivän viheltäen, toimien toimitsijoina, pitäen tarkkuuslaukauskilpailua – mihin promoottorikin kävi kertaalleen muuten laukomassa puhtaat nolla pistettä, eli homma meni niin kuin Strömsössä – ja pitivät homman hienosti paketissa. Suhteellisen pienellä väkimäärällä järjestetty turnaus sujui todella hienosti upeassa sunnuntaiauringon paisteessa.

Tilaa oli vain kahdelle kentälle, joten tapahtuma venyi melko pitkäksi, mutta se ei menoa haitannut. Päivän aikana vastaan tuli haasteita, mutta ne selätettiin kaikki lopulta kaikkien osapuolten oltua varsin yhteistyökykyisiä ja –halukkaita.

Viikonloppu tuntui tällä kertaa todella pitkältä, joten sunnuntai-iltana myöhään Helsinkiin takaisin saapui varsin uupunut promoottori, joka tuumaili kuitenkin silmiä ummistaessaan, että kyllä tämä työ vain kaikessa monipuolisuudessaan on todella siistiä. Tähän astikin jo eteen tulleet vastoinkäymiset ja haasteet ovat tuoneet varmuutta toimintatapoihin.

Vielä kun näkee sen kuntoilun ja liikunnan ilon, mikä tapahtumista loistaa, sekä sen tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa otettavan kilpailuhengen, voi todeta, että katusählykiertueen 20-vuotisjuhlakesä on tähän mennessä sujunut todella onnistuneesti. Sitä se on muuten ollut tilastollisestikin, sillä joukkuemäärät verrattuna viime vuoden kesäkuuhun, ovat kasvaneet ja tulossa lauantaina on Kokkolan turnaus, johon on osallistumassa yli 70 joukkuetta. Taas edessä on jo kokonsa puolesta aiempia erilainen kesätapahtuma!

Katusählyterveisin,
Ilkka Kittilä
Epätarkalla laukauksella varustettu kiertuepromoottori

Facebook-kuvapankit:
Tulossa tänä iltana!

Jaa artikkeli