Keskikesän hallitustiedote: Pääsarjojen kehitysryhmiä nimetty - uusi NOV aloittaa Tampereella

Salibandyliiton hallitus oli koolla tiistaina 16.6.2020.

Salibandyn strategian päivityksen osalta järjestettiin keväällä avoin verkkodialogi. Palautetta strategiassa huomioitavista asioista tuli runsaasti. Selvityksen fasilitaattorina toimineen Fountain Parkin Tuomo Lähdeniemi esitteli hallitukselle verkkodialogin keskeisimpiä tuloksia.

Hallitus nimesi keskuudestaan strategiapäivityksen työryhmän, johon kuuluvat Risto Kauppinen, Jukka Rantanen ja Juuso Laamanen. Työryhmän sihteeriksi nimettiin liiton va. toiminnanjohtaja Jari Kinnunen. Strategian työstö jatkuu ja se käsitellään liiton varsinaisessa kokouksessa marraskuun lopulla.

SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Nurminen esitteli F-liigan brändiuudistusta ja lähitulevaisuuden toimenpiteitä ja suunnitelmia. Uusi tapahtuma on 12. syyskuuta Mikkelissä pelattava Super Cup, jonka yhteydessä järjestetään myös F-liigan mediapäivä. Super Cupista on tarkoitus tehdä kauden avaava traditio, jonka järjestämispaikkakunta vaihtuu vuosittain.

Hallitus vahvisti F-liigan naisten kehitysryhmän ja Divarin kehitysryhmän kokoonpanot kaudelle 2020–21

F-liigan naisten kehitysryhmä:
Tuulikki Kangasluoma (puheenjohtaja, hallitus), Joonas Haapala (SaiPa Salibandy) Perttu Kytöhonka (TPS), Panu Lappi (Welhot), Marko Ojanen (ÅIF), Irina Peltola (Classic), Seppo Pulkkinen (O2-Jyväskylä) ja Jani Holopainen (pääsarjapäällikkö, Salibandyliitto). Uusina ryhmässä aloittavat Lappi, Ojanen ja Pulkkinen.

Divarin kehitysryhmä:
Juuso Laamanen (puheenjohtaja, hallitus), Jaakko Aho (Koovee), Jukka Jylhä (SC Hawks), Otto Moilanen (SaiPa Salibandy), Ursula Snellman (M-Team), Toni Valkeejärvi (Pirkat), Antti Vääri (FBC Turku) ja Jani Holopainen (pääsarjapäällikkö, Salibandyliitto). Uusina ryhmässä aloittavat Jylhä ja Moilanen.

Hallitus hyväksyi lasten pelimuotojen säännöt 2020–21 esityksen mukaisesti Peli-, Kisa- ja Kerhomaailman ikäluokkiin. Myös toimitsijamääräykset kaudelle 2020–2021 vahvistettiin.

Uusia jäsenseuroja hyväksyttiin viisi kappaletta ja yksi erotettiin eroilmoituksen perusteella.

Hallitus vahvisti seurojen äänimäärät liiton kokouksessa 28.11 ja aluekokouksissa syys-elokuussa. Liiton kokouksissa seuralla on vähintään yksi ääni. Tämän lisäksi voi seuralla olla enintään kaksi lisä-ääntä. Yhden lisä-äänen saa, jos seuralla on liiton kokousta edeltävän toukokuun viimeiseen päivään mennessä kyseisenä pelikautena lunastettu vähintään 100 pelipassia sekä toisen lisä-äänen, kun pelipassien määrä on 500 tai enemmän.

Salibandy saa Nuorten Olympiavalmentajan (NOV) Tampereelle. Uuteen tehtävään nimettiin Jussi Huovinen. Hän toimii  U16 poikien maajoukkueen päävalmentajana ja MAAJOUKKUETIE FBA -valmentajakouluttajana Salibandyliiton ja Eerikkilän Urheiluopiston yhteispalkkauksella.

Hallituksen seuraava kokous pidetään torstaina 27.8. Helsingissä.

Salibandyliitto viestii koosteuutisin Salibandyliiton hallituksen kokousten keskeisimmistä päätöksistä. Uutisten tarkoituksena on edistää tietoisuutta hallituksen toiminnasta ja sen tekemistä päätöksistä sekä lisätä avoimuutta päätöksentekoa kohtaan.


Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta ja enintään kahdeksasta jäsenestä. Hallituksen toimikausi on kolme vuotta ja se kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa.


Jaa artikkeli