Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 26: SB Welhot

Salibandyliitto esittelee järjestyksessä kesän Katusähly- ja Pistemestari-turnausjärjestäjäseurat. Tällä kertaa vuorossa on Salibandyseura Welhot, Kuopiosta.

Salibandyseura Welhot on vuonna 1997 perustettu salibandyn erikoisseura, joka tarjoaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin mahdollisuuden harrastaa salibandya haluamallaan tasolla. Seuralla on joukkueita miesten, naisten, poikien ja tyttöjen kilpasarjoissa, yhteensä noin 35 kilparyhmän verran. Tulevalla kaudella sekä miesten, että naisten edustusjoukkue pelaa valtakunnan toiseksi korkeimmalla tasolla, Divarissa. Kilpatoiminnan lisäksi seuralla on harrastetoimintaa erilaisten salibandykerhojen ja harrasteryhmien muodossa, mukaan lukien erityisryhmä. Seura järjestää vuosittain erilaisia salibandytapahtumia.

Yksi noista vuosittaisista tapahtumista on Katusählyn SM-kiertueen osakilpailu. Katusählyllä on Kuopiossa pitkät perinteet, sillä kiertue on pysähtynyt paikkakunnalla aina 2000-luvun puolivälin tienoilta lähtien.

Turnaus pelataan Kallaveden rannalla, Kuopion Matkustajasatamassa ja se on kasvanut vuodesta toiseen. Turnaus on viime vuosina kuulunut selvästi suurimpien tapahtumien joukkoon kiertueella, mistä kertoo muun muassa viime kauden 54 osallistunutta joukkuetta.

Turnaus pelataan siis lauantaina 15.8 ja ilmoittautua ehdit aina sunnuntaihin 9.8 saakka.

Ilmoittautuminen Kuopion turnaukseen: http://www.welhot.fi/showpage.php?id=832

Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari

Jaa artikkeli