Katusähly - Oulu ja Vaasa

Katusählykiertueen promoottori Vilma Pekkala kertoo katusählytapahtumien fiiliksiä ja tunnelmia. Viime viikonloppuna katusählyä pelattiin neljällä paikkakunnalla, joista promoottori oli mukana Oulussa ja Vaasassa!

Katusählyä pelattiin viime viikonloppuna Hyvinkäällä, Kirkkonummella, Oulussa ja Vaasassa! Turnauksissa oli tunnelmaa, hyvää fiilistä ja paljon katusählyä. Suomen kesä näytti sateisen puolensa ja vettä tulikin jopa ihan taivaan täydeltä, mutta se ei tunnelmaa latistanut! 

Lauantaina salibandyseura SS Rankat Ankat järjestivät katusählyturnauksen Oulussa, kauppatori torinrannassa. Torilla riitti menoa niin kaupustelijoiden, katusählyn kuin muun toiminnan ohella. Oulun osaturnaukseen ilmoittautui 30 joukkuetta, kolmeen eri sarjaan. Päivän aikana vettä tuli ja paljon ja välillä pelit muistuttivatkin enemmän järvisählyä kuin itse katusählyä! 😀 Se ei kuitenkaan haitannut, vaan tunnelma pysyi korkealla koko turnauksen ja välillä aurinkokin kävi moikkailemassa meitä sateen lomasta! Pelien lisäksi turnaukseen oli saapunut Loiste Energialta pientä toimintaa mm. magneettitikkataulun ja puhelimia ladattavan pyörän tiimoilta. Viimeisten pelien jälkeen tapahtuma koottiin ripeästi talkooporukan voimin kasaan ja promoottorin matka jatkui kohti Vaasaa. 

Sunnuntaina turnaus viikonloppu jatkui Vaasassa SC Vaasan järjestämällä osaturnauksella. Vaasassa pääjehuna toimi viime vuoden kiertuepromoottori Ilkka Kittilä ja hommat sujuivat kuin tanssi Vaasan turnauksessa. Aamulla vastassa oli suuri joukko talkoolaisia ja tapahtuma oli valmiina ennätysajassa. Vaasassa pelattii neljällä kentällä, 27 joukkueen voimin. Peleissä riitti vauhtia ja taidokkuutta. Päivä Vaasassa alkoi sateella, mutta päättyi auringon paisteeseen eli sää vain parani päivän mittaan!

Sitten kuvien pariin!

IMG_20160618_102648.jpg
IMG_20160618_131913.jpg
IMG_20160618_171844.jpg
IMG_20160618_111031.jpg
IMG_20160618_191403.jpg
IMG_20160619_105556.jpg
IMG_20160619_114044.jpg
IMG_20160619_114320.jpg
IMG_20160619_140948.jpg
13493472_1039673606069405_412614362_o.jpg

Rentouttavaa juhannusviikkoa kaikille! 

Katusählyterveisin,
Vilma Pekkala
Kiertuepromoottori 

Jaa artikkeli