Junioreiden SM-karsinnat jatkuvat - osa varmisti paikkansa SM-sarjaan viime viikonloppuna

Junioreiden SM-karsinnat jatkuvat tulevana viikonloppuna.

Viime viikonvaihteen karsintaturnausten jäljiltä A-poikien 1. divisioonan ja B-tyttöjen SM-sarjan joukkueet ovat selvillä. Myös  C1- ja C2-poikien karsinnoista parhaat varmistivat jo paikkansa SM-sarjaan kaudelle 2019-20. Näissä ikäluokissa karsinnat jatkuvat tulevana viikonlopuna, jolloin ratkeavat loput SM-paikat.

B-pojissa vajaa viikko sitten pelattiin SM-esikarsinnat. Varsinaiset SM-karsinnat pelataan kahtena viikonloppuna (31.8-1.9. ja 14.-15.9). Karsinnan 1. vaiheessa tulevat mukaan viime kauden rankingin perusteella 12 parasta joukkuetta ja mukana ovat myös esikarsinnasta jatkoon päässet.

Myös A- ja C-tytöt ratkovat SM-sarjapaikat tulevana viikonloppuna.     

A-poikien 1. divisioonan karsinnat

Karsinnoista A-poikien 1. divisioonaan lohkojensa voittajina pääsivät SBS Wirmo, Rangers, Indians ja Josba.

Kaudella 2019-20 A-poikien 1. divisioonassa on kahdeksan periytyvää sarjapaikkaa, jotka ovat määräytyneet kauden 2018-19 menestyksen perusteella.

A-poikien 1. divisioona kaudella 2019-20
FBT Karhut United
Grankulla IFK
IFK Innebandy
Indians
Josba
Koovee
LNM
Loviisan Tor
NST-Lappeenranta
O2-Jyväskylä
Rangers
SBS Wirmo

B-tyttöjen SM-sarjan karsinnat

Lohkojensa voittajina B-tyttöjen SM-sarjaan selvisivät Classic, Northern Stars, PSS, SB-Pro ja SBS Wirmo.

Lohkojen 2.-3. sijoittuneet karsivat viidestä jäljellä olevasta SM-paikasta. Karsinnan 2. vaiheesta SM-sarjapaikan lunastivat LASB ed., TPS, SSRA, EräViikingit ja Josba.

B-tyttöjen SM-sarja kaudella 2019-20
Classic
EräViikingit
Josba
LaSB ed.
Northern Stars
PSS
SB-Pro
SBS Wirmo
SSRA
TPS

A-tyttöjen SM-sarjan karsinta 31.8.-1.9.2019

A-tyttöjen SM-karsintaan osallistuu 13 joukkuetta neljässä lohkossa. Kunkin lohkon paras joukkue selviytyy suoraan A-tyttöjen SM-sarjaan kaudelle 2019-2020. Lohkojen 2.-3. sijoittuneet joukkueet karsivat kahdesta jäljellä olevasta paikasta SM-sarjaan.

A-tyttöjen SM-sarja pelataan 10 joukkueen sarjana. SM-sarjaan ilman karsintoja pääsi suoraan edelliskauden menestyksen perusteella neljä joukkuetta: FBC Loisto, Pirkat, PSS ja SBS Wirmo.

Otteluohjelmat
Lohko A | Lohko B | Lohko C | Lohko D
Karsinnan 2. vaihe | Karsinnan 3. vaihe

A   B   C   D
SSRA   RSS Panthers/Steelers   EräViikingit   Classic
SPV   SB-Pro/NS   O2-Jyväskylä   Blue Fox
VSS   SalPa   Pelicans SB   Jokerit
            Josba/FB Factor

A-tyttöjen SM-karsinnan sarjajärjestelmä.

B-poikien SM-sarjan 1- karsintakierros

B-pojista SM-karsinnan 1. vaiheeseen esikarsinnan lohkovoittajina selvisivät: AC HaKi, Happee, Hawks, LASB ed., M-Team, Nokian KrP, ÅIF/PSS ja TPS Akatemia,.

Lohkojen 2. sijoittuneet pelasivat keskinäisen ottelun lopuista paikoista karsinnan 1. vaiheeseen. Näistä otteluista paikkansa varmistivat FBC Turku B I, Josba, O2-Jyväskylä ja PoNoVo/NST.

Karsinnan 1. vaiheessa mukaan tulee 12 joukkuetta kauden 2018-19 seurarankingin mukaisesti (B-poikien seurarankingpisteet kauden 2018-19 B- ja C1-poikien sarjojen perusteella): 1. SPV, 2. Oilers NG, 3. EräViikingit, 4. TPS, 5. Classic, 6. Tiikerit, 7. OLS, 8. Karhut, 9. Steelers, 10. Koovee, 11. SB Welhot, 12. Indians

B-poikien SM-karsinnat pelataan 31.8-1.9. ja 14.-15.9.

Lohkojen 1. ja 2. sijoittuneet SM-sarjaan, lohkojen 3. ja 4. sijoittuneet pelaavat ristiinkarsinnan pääsystä SM-sarjaan. Ristiinkarsinnasta voittaja SM-sarjaan ja häviäjä 1. divisioonaan. Lohkojen 5. ja 6. sijoittuneet valtakunnalliseen 1. divisioonaan.

B-poikien SM-karsinnan sarjajärjestelmä

B-poikien SM-karsinnan ohjelmat
Lohko 1 (Hawks, Karhut, O2-Jyväskylä, SPV, Steelers, ÅIF/PSS)
Lohko 2 (Happee, Koovee, Nokian KrP, Oilers NG, OLS, PoNoVo/NST)
Lohko 3 (EräViikingit, FBC Turku B I, LASB Ed., M-Team, SB Welhot, Tiikerit)
Lohko 4 (AC HaKi, Classic, Indians, Josba, TPS, TPS Akatemia)

B-pojat SM-karsinta, pudotuspelit (ristiinkarsinta)

C1-poikien SM-sarjan 2. karsintakierros

C1-poikien SM-sarjaan 1. karsintakierrokselta selvisivät: Classic, EräViikingit, Indians, Oilers NG, OLS, PSS, SBS Masku/SBS Wirmo, Steelers ja TPS.

Lohkojen 2. ja 3. sijoittuneet jatkavat pelejään karsinnan 2. vaiheessa, johon tiensä selvittivät: Blackbirds Musta, Classic Red, FBC Turku, Happee, Karhut, LASB ed., Merikoski SBT, M-Team, Nibacos, Nokian KrP, O2-JKL/MuurY, OFBC, Pelicans SB, Pirkat, SalBa, SPV, Sudet SB ja TuSBY/Panthers.

Valtakunnallinen karsinta, lohko 1 (Nibacos, Pirkat, SalBa)
Valtakunnallinen karsinta, lohko 2 (FBC Turku, Happee, Nokian KrP)
Valtakunnallinen karsinta, lohko 3 (LASB ed., Pelicans SB, Sudet SB)
Valtakunnallinen karsinta, lohko 4 (M-Team, SPV, TuSBy/Panthers)
Valtakunnallinen karsinta, lohko 5 (Classic Red, Karhut, Merikoski SBT)
Valtakunnallinen karsinta, lohko 6 (Blackbirds Musta, O2-JKL/MuurY, OFBC)

C1-poikien SM-karsinnan 2. vaihe pelataan 31.8.-1.9.2019.

Lohkovoittajat karsivat paikoista SM-sarjaan.
Otteluparit ovat:
Lohkon 1. voittaja – Lohkon 2. voittaja
Lohkon 3. voittaja – Lohkon 4. voittaja
Lohkon 5. voittaja – Lohkon 6. voittaja

Otteluparien voittajat etenevät SM-sarjaan, häviäjät 1.divisioonaan. Lohkojen 2. sijoittuneet jatkavat pelejään 1.divisioonassa.
Lohkojen 3. sijoittuneet karsivat paikoista 1.divisioonaan.

C1-poikien SM-karsintojen sarjajärjestelmä.

C2-poikien SM-sarjan 2. karsintakierros

C2-poikien SM-sarjaan 1. karsintakierrokselta selvisivät ClassicEräViikingit PohjoinenKarhut, KooveeO2-JKL/MuurY, Oilers NG, OLS ja TPS.

Lohkojen 2.-3. sijoittuneet jatkavat SM-karsinnan toiseen vaiheeseen, johon selviytyivät EräViikingit Itä, FoSu, GrIFK, Ilves, Indians, LeBa/Josba, Merikoski SBT Warriors, Nibacos, NST, Papas, SB Heinola, SBS Masku/SBS Wirmo, SB Vaasa, SB Welhot, SPV ja Tiikerit.  

C2-pojat SM-karsinta 2. kierros, lohko I: (FoSu, NST, SB Heinola, SB Vaasa)
C2-pojat SM-karsinta 2. kierros, lohko J: (GrIFK, Ilves, Indians, Nibacos)
C2-pojat SM-karsinta 2. kierros, lohko K: (LeBa/Josba, SB Welhot, SPV, Tiikerit)
C2-pojat SM-karsinta 2. kierros, lohko L: (EräViikingit Itä, Merikoski SBT Warriors, Papas, SBS Masku/SBS Wirmo)

Lohkojen kaksi parasta SM-sarjaan kaudelle 2019-2020. Karsinnan 2. vaihe pelataan 31.8-1.9.

C2-poikien SM-karsintojen sarjajärjestelmä.

C-tyttöjen SM-sarjan karsinta 31.8.-1.9.2019

C-tyttöjen valtakunnalliseen SM-karsintaan osallistuu 24 joukkuetta viidessä lohkossa. Lohkovoittajat etenevät suoraan SM-sarjaan.

Lohkojen sijoille 2-3 sijoittuneet jatkokierrokselle, jossa otteluparit ovat: A2-B3, B2-A3, C2-E3, D2-C3, E2-D3. Näiden otteluparien voittajat SM-sarjaan kaudelle 2019-20.

Otteluohjelmat
Lohko A | Lohko B | Lohko C | Lohko D | Lohko E
Jatkokarsinta

A   B   C   D   E
GrIFK Green   Josba   Classic   PSS   NST
EräViikingit   SBS Wirmo/Masku   SC Urbans   Pelicans SB   FBC Turku
SSRA   Koovee   SalBa Sininen   O2-Jyväskylä   LASB Hml
Steelers   KalvKe   SPV Punainen   FB Factor   Tiikerit Sininen
Papas   Nibacos   LoSB   KaPa-65    

C-tyttöjen SM-karsinnan sarjajärjestelmä.

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli