Salibandyn olosuhdeongelmia ratkotaan alueellisissa seminaareissa

Ensi syksyn aikana järjestetään 17 alueellista salibandyn olosuhdeseminaaria. Salibandyseuroille keväällä tehdyssä kyselyssä salibandyn vaikuttamistyön tärkeimmäksi asiaksi nousi olosuhdekysymykset alueesta riippumatta.

Myös huhti- ja toukokuussa järjestetyissä verkostotapaamisissa olosuhdekysymykset nousivat pinnalle kaikissa tapaamisissa ja veivät suuren osan tapaamisten keskusteluosioista.

Salibandyn olosuhdeongelmat ovat alueiden erilaisuudesta johtuen usein hyvin moninaisia ja paikallisia. Siksi niiden ratkaisemiseksi ei voida tehdä yhtä monistettavaa patenttiratkaisua. Syksyn seminaareissa tuodaan esille hyviä malleja ja käytäntöjä, joita voidaan soveltaa sellaisilla alueilla ja paikkakunnilla, joissa niitä ei ole vielä kokeiltu. Lisäksi alustusten ja keskusteluiden kautta haetaan lisäpotkua salibandyn olosuhdetyöhön.

Olosuhdeseminaareja järjestetään 24.8.-10.11.2016 välisenä aikana yhteensä 17 paikkakunnalla.

Etelä-Suomessa, Länsirannikolla ja Sisä-Suomessa järjestetään kullakin alueella kolme ja muilla alueilla kullakin kaksi seminaaria. Seminaareihin ei ole osallistumismaksua. Ilmoittautuminen tehdään elokuussa avattavan linkin kautta.

Olosuhdeseminaarit syksy 2016

alue pvm klo paikkakunta paikka kesto
Etelä-Suomi 24.8. 17.30 Helsinki Arena Center Myllypuro, Red Room 3 h
  13.9. 17.30 Lohja Kisakallion urheiluopisto 3 h
  4.10. 17.30 Tuusula Gustavelund 3 h
           
           
Länsirannikko 6.9. 17.30 Rauma Rauman kauppaoppilaitos 3 h
  15.9. 17.30 Salo Hanhivaaran liikuntakeskus 3 h
  22.9. 17.30 Turku Leaf-Areena 3 h
           
Savo-Karjala 27.9. 17.30 Joensuu Joensuu Areena, Voittokabinetti 3 h
  28.9. 17.30 Kuopio Kuopiohalli, kokoustila 1 3 h
           
Kaakkois-Suomi 5.10. 17.30 Lahti Lahden urheilukeskus 3 h
  10.11. 17.30 Lappeenranta Pallon liikuntahallin auditorio 3 h
           
Pohjanmaa 11.10. 17.30 Kokkola Kampushalli 3 h
  12.10. 17.30 Vaasa Ylioppilastalo 3 h
           
Sisä-Suomi 25.10. 17.30 Jyväskylä Cumulus Jyväskylä 3 h
  26.10. 17.30 Tampere Tampere Areena 3 h
  27.10. 17.30 Hämeenlinna Elenia Areena 3 h
           
Pohjois-Suomi 1.11. 17.30 Rovaniemi Scandic hotel 3 h
  2.11. 17.30 Oulu Break Sokos hotel Eden 3 h

Jaa artikkeli