Peter Kotilaisesta IWGA:n kuukauden urheilija!

Ison roolin Suomen salibandyn MM-kullassa napannut Peter Kotilainen on saanut osalleen harvinaisen kunnian: Happee-hyökkääjä on valittu International World Games Associationin joulukuun urheilijaksi. Salibandylle huomio on osunut vain kerran aiemmin kun tittelin pokkasi kaksi vuotta sitten Ruotsin maajoukkue.

Peter Kotilainen, 22, palkittiin Riian joulukuisessa MM-turnauksessa ASICSin kultaisella kengällä kisojen arvokkaimpana pelaajana. Hän nappasi kymmenellä maalillaan ja kuudella maalisyötöllään myös turnauksen pistepörssin voiton.

Palkinto on myönnetty huhtikuusta 2014 alkaen yksilöurheilijalle tai joukkueelle, joka on kunnostautunut World Games -lajissa.

Valintansa myötä Peter Kotilainen on myös yksi ehdokkaista IWGA:n Vuoden urheilija -äänestyksessä.

Seuraava World Games -tapahtuma on ohjelmassa Puolan Wroclawissa heinäkuussa. Salibandyssa mukaan selviytyivät Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Tshekki, Puola ja Yhdysvallat.

Jaa artikkeli