Westend Indians kannattaa tapahtumaotteluita – ”Laji saa lisää näkyvyyttä”

Päivittäinen työ ratkaisee, ja sen päälle tuovat tapahtumaottelut lisänostetta, muistuttaa Westend Indiansin Mika Leiponen.

Julkaistu 9.10.2018 10:35

Viime kaudelta tutuksi tulleet miesten Salibandyliigan tapahtumaottelut palaavat tällä kaudella näyttävämmin kuin koskaan. Ensimmäinen tapahtumaottelu nähdään jo tulevana sunnuntain Westend Indiansin isännöidessä OLS:aa.

Lue myös:

Westend Indians - OLS aloittaa salibandykauden tapahtumaottelut

Sirkus saapuu Otahallille sunnuntaina 14.10.

Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiposen mielestä tapahtumaottelut ovat loistava lisä Salibandyliigaan, mutta hän korostaa päivittäisen työn merkitystä.
- Tämä on hyvä ja tärkeä asia. Tapahtumaotteluiden myötä laji saa lisää nostetta ja näkyvyyttä. Tällä tavoin laji tulee ihmisille tutummaksi ja sitä kautta lajiin sitoutuminen erityisesti nuoremmilla helpottuu. Tärkeintä on kuitenkin se, että teemme asioita päivittäin laadukkaasti ja pyrimme kehittämään meidän normaalia ottelutapahtumaa eteenpäin. Päivittäisen työn merkitystä ei sovi väheksyä.

Tulevan sunnuntain tapahtumaa on suunnattu erityisesti lapsiperheille, ja Leiponen haluaa painottaa sen olleen jo pitkään seuran suuntaus.
- Tarkoitus on kokeilla jotain hieman uutta. Sunnuntaina voit nähdä sirkushuveja, sillä se on tapahtumamme teema. Tapahtuma on erityisesti suunnattu lapsiperheille ja perheen pienimmille on varmasti paljon nähtävää ja koettavaa. Toki kaikki ovat iästä riippumatta enemmän kuin tervetulleita sunnuntaina Otahalliin.

Indiansilla on jo hieman kokemusta, miten järjestää tapahtumaottelu, sillä viime kaudella he olivat järjestämässä Espoon Metro Areenalla pelattua tapahtumaottelua, jossa vastassa oli naapuriseura Oilers. Vaikka tapahtumaottelua ei pelata tänä vuonna jäähallissa, niin tämänkaltaisen ottelun järjestäminen vaatii hieman ylimääräisiä työtunteja ja koko organisaation panosta.
- Kyllähän tällaisen ottelun järjestäminen vaatii aina hiukan enemmän satsausta koko organisaatiolta. Olemme työskennelleet ahkerasti tämän tapahtuman eteen ja toivon, että se näkyy sunnuntaina. Lisäksi haluaisin korostaa meidän vapaaehtoisia, jotka helpottavat huomattavasti meidän taakkaamme. He ovat korvaamaton apu koko seurayhteisölle ja olemme mielestäni saaneet heidät hyvin sitoutettua toimintaamme.

Toiminnanjohtaja Mika Leiposen mukaan sunnuntaina käytävän tapahtumaottelun tavoitteet ovat selvät.
- Toivon, että halli tulisi mahdollisimman täyteen. Tärkeintä olisi, että otteluun saapuville katsojille jäisi ottelusta ja itse tapahtumasta hyvät fiilikset ja, että he olisivat jatkossakin halukkaita tulemaan otteluihimme.

Westend Indians on jo pitkään tunnettu vahvasta intiaaneihin nojaavasta brändistään, kuten heidän lempinimensä ”Heimo” viittaa. Seuralla on selkeä ja laadukas junioripolku, jossa pelaajat omaksuvat seuran identiteetin aina miesten edustusjoukkueeseen saakka.
- Seurassamme on vahva identiteetti ja kun puhumme itsestämme heimona, niin se kertoo jo sanana paljon. Meillä on vahva yhdessä tekemisen meininki ja seurana pyrimme olemaan yhtä suurta perhettä. Mielestäni kapteenimme Valtteri Kainulainen on identiteettimme ruumiillistuma, hän on hyvin esimerkillinen johtaja ja loistava keulakuva seurallemme.

Indiansin viime kausi oli seurahistorian paras. Pudotuspelien avauskierroksella Indians ja EräViikingit tarjosivat unohtumattoman pudotuspelisarjan, jossa ratkaisua saatiin odottaa aina seitsemänteen otteluun asti. Siinä Indians oli jatkoajan jälkeen lopulta vahvempi. Välierissä vastaan asettui Classic, joka osoittautui kuitenkin ylivoimaiseksi esteeksi. Pronssiottelustakaan ei lopulta tullut lohtua joukkueen hienosti sujuneelle kaudelle, vaan Nokian Krp oli niukasti ratkaisevalla hetkellä parempi. Leiposen mukaan edustusjoukkue on ottanut suuria harppauksia eteenpäin viime vuosina.
- Olemme menneet vuosi vuodelta eteenpäin, niin kuin viime kausi osoitti. Toki tiedostamme, että lähdimme aikanaan suurelta takamatkalta muihin nähden ja olemme vieläkin perässä, mutta yritämme kuroa eroa askel askeleelta kiinni. Olemme mielestäni matkalla oikeaan suuntaan ja tavoittelemme joka vuosi parasta mahdollista suoritusta. Päämääränä on olla jonain päivänä Suomen mestareita. Tavoitteet täytyy olla korkealla, sillä turha tässä olisi olla mukana, jos absoluuttista huippua ei tavoittelisi, päättää Leiponen.

38383207354_b1d9e07a01_z.jpg

Teksti: Rasmus Kautto
(Teksti toimitettu Laajasalon Opiston opiskelijatyönä)
Kuvat: Westend Indians / Joni Winstén

CraftDecensEerikkiläFixusLIDLOsuuspankkiSector AlarmSMTSokos HotelsSubwayTeho sportTuplaUnihocVeikkausViking LineVW-HyötyautotXZ
Fais est. 1993StadiumTalgraf

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.