Welhot vie salibandyn Niiralan monttuun – ”Tarjoamme urheiluelämyksen kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta”

Welhot esittäytyy lauantaina näyttävästi koko Kuopiolle, kun se pelaa Salibandyliigan ottelun Happeeta vastaan kuuluisassa Niiralan montussa.

Perinteinen urheilukaupunki Kuopio on saanut nauttia toista vuotta pääsarjatason salibandystä. Pitkään hyvää ja pitkäjänteistä työtä tehnyt SB Welhot nousi miesten Salibandyliigaan kaudeksi 2017–2018, eikä kysymyksessä ollut ranskalainen visiitti.

Joulukuun 15. päivänä Welhot esittäytyy näyttävästi koko kaupungille, kun se pelaa Salibandyliigan ottelun Jyväskylän Happeeta vastaan Kuopion jäähallissa eli kuuluisassa Niiralan montussa.

”Aikamoisen iso upgreidaus tavalliseen. Ottelun olosuhteet ovat parhaat, mitä tästä kaupungista löytyy”, SB Welhojen toiminnanjohtaja Panu Lappi sanoo.

Welhot tekee jäähalliottelussan yhteistyötä Niiralaa tavallisesti isännöivän KalPan kanssa. Käytössä ovat kaikki samat hienoudet, joilla jääkiekkoyleisöä hemmotellaan.

Esimerkkinä tällaisista palveluista käy hallin mediakuutio, jolta salibandyn nopeita tapahtumia on hyvä katsoa uudemman kerran pelikatkojen aikana. Lajin hienoudet pääsevät näin paremmin esiin tottumattomammankin katsojan silmissä.

Panu Lappi haluaa kumota salibandyyn usein liitettävän harhaluulon, että laji olisi pelkästään nuoremmille ikäluokille. Niiralan katsomoon halutaan sellaistakin väkeä, joille ei tavallisesti tule mieleenkään lähteä seuraamaan ”säbää”.

”Haluamme tarjota urheiluelämyksen kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta”, Lappi sanoo.

Kuopiossa on vahva tarjonta palloilulajeissa, sillä salibandyn ja jääkiekon lisäksi pääsarjatasolla pelataan esimerkiksi jalkapalloa ja lentopalloa.

”Kiva olisi näyttää urheiluväelle, joka ei välttämättä ole salibandystä niin tietoista”, Lappi hahmottelee.

Mikäli tätä porukkaa saadaan katsomoon, täyttyy Welhojen toive seuran yleisöennätyksestä. Aiempi ennätys on 1086 katsojaa liigakarsinnoissa 2014. Lappi asettaa tavoitteen 1500–2000 silmäpariin.

”Sen verran poikkeuksellinen peli on kysymyksessä. Nyt on tarjolla huippuolosuhteet niille, jotka eivät ole aiemmin käyneet peleissämme.”

Jäähalliottelun järjestäminen on silti aina jonkinlainen riski. Lappi muistuttaa, että ottelun taloudellinen panostus on moninkertainen tavalliseen Kuopio-hallin liigapeliin verrattuna.

Tässä katsannossa hän kiittelee Salibandyliigaa, Kuopion kaupunkia ja muita yhteistyökumppaneita. Ottelu kuuluu Salibandyliigan tapahtumaotteluiden konseptiin. Yhtenä tarkoituksena on nimenomaan saada lajille paikallista näkyvyyttä.

Ja kyllähän salibandy ja Welhot näkyykin monen savolaisen arjessa ja elämässä.

”Seuratyötä tehdään positiivisissa merkeissä. Harrastajia on paljon. Haasteena ovat tällä hetkellä tilaresurssit, joiden takia toiminnan kasvattaminen on hankalaa”, Lappi sanoo.
Hyvänä esimerkkinä salibandyn vetovoimasta Savon sydämessä käy se, että SB Welhot on saanut täksi kaudeksi vähintään yhden peliryhmän tytöille A-junioreista aina F-ikäisiin saakka.

Pienten harrastajien mukaan saaminen ylipäätään tietää hyvää lajin elinvoimalle paikallistasolla, ja huippu-urheilunkin puolella kulkee.

”Liigajoukkueemme on onnistunut alkukauden perusteella osoittamaan asiantuntijoiden ennustukset ainakin osittain vääriksi. Samalla linjalla olisi varsin mukava jatkaa myös jäähallipelissä”, Lappi naurahtaa.

44918487855_6d273d10b4_z.jpg

Teksti: Erno Rautarinta
Alakuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli