Welhojen päävalmentaja vaihtuu kauden jälkeen

Janne Kainulainen ei jatka Welhojen päävalmentajana enää ensi kaudella, kuopiolaisseura tiedottaa.

Janne Kainulainen ei jatka Salibandyliigan Welhojen päävalmentajana enää tämän kauden jälkeen, kuopiolaisseura tiedottaa. Neuvotteluja jatkosta käytiin, mutta Kainulainen päätti siirtyä kauden päätyttyä kohti uusia haasteita.

– Ensimmäinen tunne on suuri kiitollisuus Welhojen organisaatiota kohtaan, jotka kolme vuotta sitten luottivat minuun ja antoivat minulle mahdollisuuden kehittyä valmentajana ja ihmisenä, Janne Kainulainen sanoo seuran sivuilla.
– Olen saanut aloittaa valmentajaurani toden teolla synnyinkaupungissani ja päässyt oppimaan uusia asioita hienojen ihmisten ympäröimämä.

Toiminnanjohtaja Panu Lappi on harmissaan mutta ymmärtää päävalmentajaa.
– Janne on tehnyt kolmen kauden ajan todella hienoa työtä sekä edustusjoukkueen pelaamisen että kokonaisvaltaisen toiminnan kehittämisen näkökulmasta. On toki harmillista menettää riveistämme hyvä työntekijä, mutta toisaalta on myös täysin ymmärrettävää, että uudenlaiset haasteet ja mahdollisuudet kiinnostavat Jannea oman valmentajauran rakentamisen kannalta. Olemme kiitollisia Jannelle hänen panoksestaan edustusjoukkueen toiminnan kehittämiselle, ja toisaalta ylpeitä siitä, että olemme mahdollistaneet toiselle peräkkäiselle päävalmentajallemme kasvamisen täysiveriseksi päävalmentajaksi salibandyn pääsarjoihin.

Welhojen sivuille

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli