Virokin sai taipua Suomen edessä

Suomi ja Viro olivat jo ennen tämän päivän kohtaamistaan varmistaneet paikkansa Latviassa joulukuussa pelattavaan MM-lopputurnaukseen. Panoksena ottelussa oli lohkon voitto. Tästä ei kehkeytynyt kummoistakaan kisaa, sillä Suomi murjoi turnauksen isäntämaan peräti 15-1 (5-0, 6-0, 4-1).

Suomi latoi voittoon riittäneet osumat jo ottelun ensimmäisessä erässä, jossa Rasmus Kainulainen osui kahdesti sekä Jami Manninen, Joonas Pylsy ja puolustaja Risto Töllikkö kerran muuttaen lukemiksi 5-0. Pylsy oli tänään kahdella maalillaan ja kahdella maalisyötöllään Suomen tehomies.

Ensimmäisiä miesten maaotteluitaan pelannut nuorten maailmanmestari Rasmus Kainulainen kirjautti 2+1.

Eri puolilla Eurooppaa ja Thaimaassa pelatuista karsintaturnauksista lopputurnaukseen on paikkansa varmistanut jo kolmetoista maata. Viimeiset kaksi maapaikkaa ratkeavat myöhemmin pelattavasta Amerikan-lohkosta. Latvia saa MM-kisojen järjestäjämaana suoran paikan. MM-kisojen lohkoarvonta on vuorossa huhtikuussa. Riikassa pelattava turnaus alkaa 3. joulukuuta ja finaali pelataan 11. joulukuuta.

MM2016-lopputurnaukseen jo selviytyneet maat  

Latvia (kisojen järjestäjämaa, ilman karsintaa)

EUR1: Ruotsi, Slovakia
EUR2: Suomi, Viro, Tanska (paras 3:nneksi sijoittunut)
EUR3: Sveitsi, Saksa, Puola (paras 3:nneksi sijoittunut)
EUR4: Tshekki, Norja
Australia-Oseania: Australia, Singapore, Thaimaa (1. kertaa MM-kisoissa)

Amerikan-lohko on vielä pelaamatta (2 maapaikkaa jaossa)

MM2016-karsinnnat
Euroopan lohko 2, Viro (Tallinna)
Alankomaat, Itävalta, Suomi, Tanska, Viro

7.2.2016 Viro – Suomi 1 – 15 (0-5, 0-6, 1-4)

1. erä: 3.05 Rasmus Kainulainen (Nico Salo) 0-1, 5.28 Jami Manninen (Joonas Pylsy) 0-2, 7.16 Pylsy (Miko Kailiala) 0-3, 13.47 Kainulainen (Juha Kivilehto) 0-4, 14.19 Risto Töllikkö (Manninen) 0-5.

2. erä: Lauri Kapanen (Eemeli Salin) 0-6 yv, 33.08 Salo (Salin) 0-7 sr, 33.53 Lauri Stenfors (Casper Pfitzner) 0-8, 33.57 Salo (Juuso Heikkinen) 0-9, 38.14 Pfitzner (Mika Moilanen) 0-10, 39.38 Manninen (Pylsy) 0-11.

3. erä: 46.32 Andreas Woiduma (Patrik Kareliusson) 1-11, 46.59 Heikkinen (Kainulainen) 1-12, 49.42  Pylsy (Lauri Stenfors) 1-13, 50.33 Pfitzner (Moilanen) 1-14, 58.04 Kailiala Töllikkö 1-15.

Suomen parhaana palkittiin Rasmus Kainulainen.

Torjunnat: Rainer Kalde, Viro: 13+14+0= 27, Siim Stokkeby, Viro: 0+0+15 = 15 ja Pyry Luukkonen, Suomi: 6+0+4 = 10

Jäähyt: Viro 4 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Thomas Andersson ja Rickard Wissman, Ruotsi.

Yleisöä: 675.

Kuva: Aldis Toome / IFF.

Suomen MM2016-karsintaottelut
3.-7.2. Tallinna, Technical University Sportshall

Ke 3.2. Itävalta – Suomi 1-23   
Pe 5.2. Suomi – Tanska 9-2  
La 6.2. klo 13 Suomi – Alankomaat 19-1   
Su 7.2. klo 13 Viro – Suomi 1-15

Euroopan 2. lohkon lopullinen järjestys:

1. Suomi 8 pistettä
2. Viro 6 p
3. Tanska 4 p
5. Itävalta 2 p
6. Alankomaat 0 p

Jaa artikkeli