Urheilugaala palkitsee vuoden 2018 menestyjiä - salibandy ehdolla kolmessa kategoriassa

Vuoden 2019 Urheilugaala järjestetään tänään torstaina Hartwall Areenassa Helsingissä. Salibandy on ehdolla kolmessa eri kategoriassa.

Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki 2018 -kategoriassa ehdolla 11 kandidaatin joukossa on MM-kultaa joulukuussa Prahassa voittanut Suomen miesten salibandymaajoukkue, ja tarkemmin Ruotsia vastaan pelatun MM-finaalin kolmannen erän kolmen maalin suma runsaassa kolmessa minuutissa, jonka myötä Suomi pääsi lopulta juhlimaan maailmanmestaruutta.

Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki 2018 valitaan yleisöäänestyksessä, joten nyt viimeistään on aika vaikuttaa. Äänestyksen tulokset ja tittelin voittaja julkistetaan illan Urheilugaalassa.  

Suomen miesten salibandymaajoukkue on ehdolla Vuoden Joukkueeksi. Suomen salibandymiesten päävalmentaja ja Classicin miehet viime kaudella SM-kultaan valmentanut Petteri Nykky on ehdolla Vuoden Valmentajaksi.

Urheilugaalassa palkitaan vuosittain menestyneitä urheilijoita, urheilun taustavaikuttajia, urheilun ilmiöitä ja tapahtumia. Voittajat saavat tunnustuksena hopeoidun Uno-palkinnon. Urheilugaalan palkitsemisjärjestelmä on monimuotoinen ja useat eri toimijat pääsevät vaikuttamaan palkittavien valintaan.

Urheilugaalan palkintolautakunta nimeää ehdokkaat useilta eri tahoilta saatujen ehdotusten joukosta Suuren raadin äänestykseen. Tänä vuonna Suuren raadin äänestyksessä on seitsemän eri kategoriaa, joissa ehdokkaita on kolmesta neljään. Urheilugaalan varsinaiset palkintoluokat 2019 ovat: läpimurto, taustavoima, esikuva, urheilukulttuuri, Vuoden urheiluseura, Suomen liikkuvin kunta ja Suomen Aktiivisin Työpaikka.

Lisäksi Urheilugaala myöntää vuosittain vaihtelevan määrän erikoispalkintoja, joista ei äänestetä. Varsinaisten palkintoluokkien lisäksi Urheilugaalassa palkitaan Urheilutoimittajain Liiton jäsenten äänestyksen perusteella Vuoden Urheilija, Vuoden Joukkue, Vuoden Valmentaja sekä Vuoden Urheilija -valiokunnan valitsema Vuoden Nuori Urheilija.

Mikäli et pääse paikan päälle seuraamaan suomalaisen urheilun merkkitapahtumaa, lähetys Suomen Urheilugaalasta alkaa YLE TV2:ssa klo 20 ja jatkuu klo 22 saakka.

Myös Salibandyliiton viestintä on Urheilugaalassa välittämässä tunnelmia paikan päältä. Salibandyliiton viestintäkanaviin on tiedossa mielenkiintoista seurattavaa mm. punaiselta matolta.

Kuva: Vessi Hämäläinen/Urheilugaala 2018

Jaa artikkeli