TPS:lle vahvistuksia Helsingin liigaseuroista

TPS:n liigakarsintoihin päättynyt kausi 14-15 on analysoitu ja joukkueen rakennus on loppusuoralla. TPS:n mennyttä kautta leimasivat maalin tappiot ja ylipäätään maalinteon vaikeus. Lisäksi nuori TPS-ryhmä kärsi kauden aikana loukkaantumisista.

– Joukkueen runkoon uskon vahvasti emmekä halunneet lähteä sitä uudelleenrakentamaan. Joukkue sai viime kaudesta vaikeimman mahdollisen yhteisen kokemuksen playoutien ja karsintojen myötä ja se kääntyi voitoksi. Tämä meidän pitää ehdottomasti käyttää hyväksi tällä kaudella, toteaa TPS:n Perttu Kytöhonka.
– Loukkaantumisia olemme niin ikään analysoineet kovasti. TPS on viime kausina harjoitellut määrällisesti todella paljon. Joukkueemme on sinänsä ollut kovassa fyysisessä kunnossa, mutta meidän on kiinnitettävä jatkossa enemmän huomiota harjoittelun ja levon suhteen parantamiseen. Kaiken fyysisen harjoittelun tavoitteena lienee kuitenkin se, että jätkät ovat terveinä ja käytettävissä silloin kun heitä kentällä tarvitaan.

Useampi viime kausista on päättynyt siihen, että TPS on menettänyt tukun avainpelaajiaan muihin seuroihin. Tämä trendi on pyritty muuttamaan.
– Olemme tehneet tämän asian eteen aika paljon töitä monella osastolla. On hienoa huomata, että pelaajamme uskovat TPS:n olevan oikealla tiellä vaikeuksista huolimatta, Kytöhonka kiittää.

Luukkonen jatkaa – TPS-ydin vahva

Kenties tärkein yksittäinen palanen joukkueen osalta saatiin paikalleen, kun kevään liigakarsinnoissa maalinsa totaalisesti sulkenut Pyry Luukkonen teki jatkosopimuksen TPS:n kanssa.
– Pyry on Salibandyliigan ehdottomasti parhaita maalivahteja ja meille oli ensiarvoisen tärkeää saada hänen nimensä jatkopahviin. Pyryn osalta ihmettelen lähinnä sitä miksi hän ei ole saanut kutsua maajoukkueleirille. En vaihtaisi häntä yhteenkään maalivahtiin tässä sarjassa, Kytöhonka täräyttää.

TPS julkaisi jo aiemmin tuoreen nuorten maailmanmestarikapteenin Olli Laineen kahden vuoden jatkosopimuksen. Muita tärkeitä jatkosopimuksia TPS-pakassa ovat mm. joukkueen pistekärki Joonas Koskinen sekä veljensä tavoin todella suureen rooliin kauden loppuvaiheessa noussut Ville Laine. Kummankin sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta.
– TPS-kasvattien määrä joukkueessa on hyvä ja pidän äärimmäisen tärkeänä sitä, että nämä veljet nähdään joukkueen runkomiehinä jatkossakin. Kun sopimuspelaajien joukkoon lisätään mm. Ville Hirvisuo, Juuso Alin sekä polvivammastaan toipumassa oleva Miikka Sokka, voin olla luottavaisilla mielin, että joukkueen ytimen sitoutuminen TPS-paitaan on maksimaalinen.

Mahlberg ja Jaanus uusia nimiä – Mikko Stenfors ja Jaakko Hautamäki palaavat TPS-paitaan

Tuoreita TPS-nimiä tulevalla kaudella ovat Walter Mahlberg (20, kuvassa) sekä Janne Jaanus (21), jotka saapuvat Turkuun pääkaupunkiseudulta.
– Walter Mahlberg oli meillä listan kärkinimenä, kun pohdimme niitä pelaajia, jotka voisivat auttaa meitä maalinteossa. SSV:ssä samalla pelipaikalla oli hierarkiassa edellä sen verran paljon kokemusta, että rooli miehissä jäi pieneksi. A-junnujen SM-sarjassa Mahlberg on kuitenkin tehnyt selvää jälkeä voittaen pörssin toissa kaudella. Saldona niissä kinkereissä on kahden viime kauden osalta 38 pelissä 75 maalia. Uskon, että nuori mies tarvitsee pelkästään hyvän mahdollisuuden ja sen jälkeen alkaa tapahtua myös liigassa, Kytöhonka taustoittaa.
– Janne Jaanus on ollut hieman samankaltaisessa tilanteessa Erässä. Oman näköinen kärkikentän rooli on jäänyt saavuttamatta liigatasolla, mutta talentti niin maalintekoon kuin vahvaan pallolliseen pelaamiseen on silmiinpistävää. Ja se on tullut todettua käytännössä useasti TPS:n A-nuorten peleissä miestä vastaan pelatessa.

Lisää kokemusta TPS-ryhmään tuovat Mikko Stenfors sekä Jaakko Hautamäki, jotka siirtyvät FBC Turusta. Stenfors pelasi viimeksi TPS:ssä kaudella 2013-2014, Hautamäen TPS-debyytti tehtiin kaudella 2010-2011.
– Mikko ja Jaakko olivat molemmat osastoa ”liigatason pelaaja väärällä sarjatasolla”. Hienoa, että saatiin molemmat meille mukaan. Vaikka eivät mitään ikäloppuja olekaan, he tuovat molemmat meille jo ikänsä puolesta kokemusta.
– Kaiken kaikkiaan meillä on nyt ryhmässä riittävästi laajuutta ja syvyyttä ja on mahdollista, että joukkue vielä hieman täydentyy. Erityisesti odotamme, että Antti Nurmisen työasiat vielä taipuisivat siihen, että hän pystyisi tuomaan oman arvokkaan panoksensa meidän joukkueeseemme. Mutta joka tapauksessa, tällä joukkueella on hyvä lähteä kohti tulevaa kautta, päättää Kytöhonka.

TPS:n sopimuspelaajat 22.5.2015

(suluissa joukkue, jos joku muu kuin TPS kaudella 14-15)

Maalivahdit:

Luukkonen, Pyry
Ylänen, Santtu (TPS A)

Kenttäpelaajat:

Alin, Juuso
Brännbacka, Tobias
Eklund, Emli (Floorball Thurgau)
Föhr, Joonas
Hautamäki, Jaakko (FBC Turku)
Hirvisuo, Ville
Jaanus, Janne (Tapanilan Erä)
Jalo, Eero
Järvinen, Oliver
Kanervisto, Tatu (TPS A)
Kanervisto, Topi
Kantonen, Kasperi
Keskitalo, Antti (Pyövelit)
Kortelainen, Miro (TPS A)
Koskinen, Joonas
Laine, Olli
Laine, Ville
Lauren, Olli (TPS A)
Mahlberg, Walter (SSV)
Millner, Max (TPS A)
Raitums, Artis
Salminen, Toni (TPS A)
Sokka, Miikka
Stenfors, Mikko (FBC Turku)
Sundelin, Kasper
Tuominen, Sami

Valmennus:

Vilander, Aki
Ruotsalainen, Jukka
Juvonen, Eero
Kinnunen, Marko

Kuva: TPS

Jaa artikkeli