TPS yhteistyöhön Lastenklinikoiden Kummien kanssa

TPS Salibandy on aloittamassa yhteistyötä Lastenklinikoiden Kummien kanssa. Yhteistyön kautta tuetaan TYKS:in lastenklinikan toimintaa. TPS Salibandyn ja Kummien yhteistyö tulee näkymään TPS Salibandyn toiminnassa ja miesten ottelutapahtumissa.

TPS Salibandyn juniorit myös osallistuvat alueella järjestettäviin Kummi-tapahtumiin lipaskerääjinä. Lisäksi osana yhteistyötä TYKS:in kirurgiselle osastolle lahjoitetaan pelikonsoleita TPS Salibandyn kumppanien avulla.
 
– Pidämme tärkeänä, että pääsemme vaikuttamaan positiivisella tavalla paikallisesti. On ilo auttaa pieniä potilaita ja tuoda heille iloa sairaala-arjen keskelle, TPS Salibandyn toiminnanjohtaja Juha Kiviniemi kertoo.
 
Lastenklinikoiden Kummit on Suomen tunnetuimpia hyväntekeväisyysjärjestöjä. Kummit tukee yliopistollisten keskussairaaloiden lastenklinikoiden toimintaa muun muassa laitehankinnoin sekä parantamalla potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana.

–  Lastenklinikoiden Kummien toiminta on aikaisemmin painottunut pääkaupunkiseudulle, mutta nyt satsaamme vahvasti Turkuun. On hienoa saada tähän työhön mukaan turkulaista urheiluseuravoimaa, Kummien Varsinais-Suomen toiminnasta ja yhteistyökumppanuuksista vastaava projektikoordinaattori Saara-Sofia Sirén kommentoi.

Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli