Tiikereille iso voitto Kuopiossa – ero karsintaviivaan kasvoi

Tiikerit kasvatti eron Welhoihin ja karsintaviivaan kolmeen pisteeseen, kun juuri Welhot kaatui Kuopiossa 9-6.

Salibandyliigassa pelattiin sunnuntaina karsintaviivan kannalta iso ottelu, jossa Tiikerit löi Kuopiossa Welhot 9-6. Samalla Tiikerit kasvatti alapuolellaan eron viivaan ja Welhoihin kolmeen pisteeseen, kun kummallakin joukkueella on pelaamatta kolme kierrosta.

Sekä illan ottelun ensimmäisessä että toisessa erässä ehti kumpikin joukkue käydä johtoasemassa, mutta toisen lopulla Tiikerit repäisi Juuso Salon sekä Joni Lomakinin osumilla kahden maalin etumatkan. Niko Uurtio kavensi päätösjakson alkuun, mutta hänen osumansa jäi tänään kotijoukkueen viimeiseksi. Erän puolivälissä Christian Remes ja kolme minuuttia ennen summeria ylivoimalla Matias Kaartinen laukoivat vielä Tiikereille yhden mieheen. Remes ja Mattias Kokljuschkin olivat tänään voittajien tehomiehet kummankin lauottua yhden maalin ja syötettyä kaksi.

Katso ottelun kohokohdat Ruutu-palvelussa

Salibandyliiga jatkuu tiistaina Tampereella kärkiottelulla Classic–Oilers.

Naisten Salibandyliigan NLB-lohkossa Welhot löi Lappeenrannassa NST:n 5-3 käännettyään pelin edukseen päätöserässä. Ella Jolkkonen ja Sonja Lyytinen nostivat kuopiolaiset ensin kahden maalin takaa tasoihin, ja viisi ja puoli minuuttia ennen loppua Lotta Lindi laukoi voittomaaliksi jääneen Welhojen neljännen osuman. Ella Jolkkosella oli vielä varaa epäonnistua rangaistuslaukauksessa ennen kuin Olivia Honkonen nosti viimeisellä minuutilla päätösnumerot tyhjiin.

Naisten Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona NLA-lohkon huippuottelulla EräViikingit–PSS.

Arkistokuva: Jarmo Koskela

Jaa artikkeli