Tapanilan Erän siirtopommi: Lauri Kapanen palaa kotiin Sveitsistä

Tapanilan Erä on solminut kolmivuotisen sopimuksen Suomen miesten salibandymaajoukkueen ykkösketjun hyökkääjän Lauri Kapasen, 28, kanssa. Salibandyliigaan ensi kaudella palaava Erä-kasvatti on pelannut viimeiset kolme vuotta Sveitsin liigassa Alligator Malansin joukkueessa.

– Itsestäni tuntui siltä, että on aika taas mennä elämässä eteenpäin ja hakea uusia haasteita. Paluu Suomeen tuntui tässä kohtaa hyvältä, Kapanen kertoo.

– Joulun aikaan aloin juttelemaan Erän kanssa ensi kaudesta. Kaikki sujui siitä lähtien nopeasti ja tosi hyvin. Erällä on nuori ja tosi potentiaalinen joukkue, jolla on mahdollisuus menestyä. Se oli yksi syy. Toinen syy oli koti-ikävä Erän paitaan, Kapanen jatkaa.

Nuorena poikana Erää Salibandyliigaan nostanut Kapanen on Erän seurahistorian paras pistemies. Erästä nuorten vuoden 2003 maailmanmestarilla, kaksinkertaisella Suomen mestarilla ja Sveitsin mestarilla on palkintokaapissaan muun muassa kaksi SM-hopeaa, EuroCupin hopeaa ja Suomen Cupin voitto.

– Parhaimmat muistot alkavat juniorivuosista, jolloin meillä oli Erän kasivitosten kanssa ihan huikea jengi. Sitten tuli Erän liiganousu yli 10 vuotta sitten, ja pari kertaa käytiin myös finaaleissa. Niistä finaalitappioista on vielä vähän hampaankolossa, Kapanen kuvailee.

Kahdet MM-kisat (2004, 2012) miesten salibandymaajoukkueessa pelannut Kapanen on Sveitsissä pelatessaan löytänyt vielä uuden vaihteen uralleen. 28-vuotias laitahyökkääjä on panostanut erityisesti harjoitteluun puoliammattilaisuuden turvin.

Tammikuussa pelatuissa MM-karsinnoissa Kapanen paukutti viidessä ottelussa tehot 10+5=15.

– Pari päivää viikossa olen käynyt töissä. Mutta kivasti on jäänyt aikaa panostaa salibandyyn, eli kun pelit ovat Sveitsissä viikonloppuisin, niin viikolla ehtii treenaamaan myös pari kertaa omatoimisesti joukkueen treenien lisäksi. Olen nauttinut siitä, että olen päässyt treenaamaan vielä vähän ekstraa.

– Suomen Salibandyliigaa olen seurannut tulosten kautta aina, ja tietysti jutellut siellä pelaavien kavereiden kanssa. Tänä vuonna on tullut vielä maalikoosteita tosi hyvin monelta seuralta, niitä on tullut aika paljon katsottua.

– Suomen sarjassa on taitavampia pelaajia kuin Sveitsissä, mutta toisaalta ei se taso Sveitsissäkään niin huono ole. Täälläkin saa jokaisessa pelissä laittaa itsensä täysillä likoon, jos meinaa voittaa, Kapanen kuvailee.

Kova harjoittelu, lajiin panostaminen ja elämä huippu-urheilijana painoivat Kapasen vaakakupissa myös joukkuevalinnassa. Erässä uskotaan työntekoon ja kokonaisvaltaiseen valmennukseen, jota liukas maalitykki odottaa jo vesi kielellä.

– Sanotaan, että mitä muiden pelaajien kanssa olen jutellut Erästä, niin treenaaminen on kyllä mallillaan. Se on osittain varmaan samanlaista kuin ennen, sillä sama valmennusjohto on nyt taas puikoissa. Haluan vielä kehittyä ja mennä eteenpäin, joten uskon, että Erä on siihen oikea paikka minulle, Kapanen sanoo.

Seuraavat kolme vuotta Kapanen siis tähdittää Erää, mutta tähtäimessä siintää myös Göteborg ja joulukuu 2014.

– Tavoitteeni on olla taistelemassa joulukuun MM-kisoissa kullasta Suomen puolesta. Se on ehkä sellainen lähitavoite. Sitten totta kai itse haluan kehittyä vuosi vuodelta. Olen viime vuosina ottanut itse harppauksen treenaamisen suhteen, eli olen tehnyt omatoimisesti hommia enemmän kuin ennen.

 – Ja Erän kanssa lähdetään totta kai menestymään. Joukkueena teemme töitä sen eteen kovasti, Kapanen lupaa.

Jaa artikkeli