"Tänään pelataan kovempaa Ruotsia vastaan kuin koskaan ennen!"

Maajoukkueen luottopakkeihin kuuluvat Mia Karjalainen ja Laura Manninen odottavat jo liekit silmissä tänään klo 16 Energia Areenalla pelattavaa ensimmäistä maaottelua.

Naisten maajoukkue on valmistautunut viikonlopun Ruotsi-otteluihin kolmen päivän leirillä Pajulahden urheiluopistolla.

– Vauhdikkaat pari päivää on takana, hyvällä asenteella koko poppoo on vetänyt. Ollaan pureuduttu Ruotsin pelitapaan ja käyty aiempaa yksityiskohtaisemmin läpi myös heidän pelaamistaan, Mia Karjalainen (kuvassa vas.) kertoo leirin sisällöstä.

– Sen lisäksi ollaan tietysti keskitytty oman pelin eteenpäin viemiseen. Erityisesti viisikkotasolla ollaan päästy täällä hiomaan rauhassa niin avaus- kuin karvauspelaamistakin. Ollaan päästy hyvin jatkamaan jo kesäleireillä aloitettua työstöä ja selkeästi tuntuu, että yhteispeli tiivistyy, Laura Manninen jatkaa.

Tiimihenkeä nostettiin keskiviikkoillan show´ssa, johon pelaajat suunnittelivat, ohjasivat ja näyttelivät hienot esitykset. Erityispihteihin komediatyylisissä pätkissä joutui luonnollisesti päävalmentaja Lasse Kurronen ja makeita muistoja nousi esiin matkan varrelta.

– Hurtilla huumorilla muisteltiin kulunutta matkaa ja visioitiin tulevaa. Kaikki heittäytyivät täysillä ja saatiin kyllä nauraa ihan täysillä, myhäilee Karjalainen.

Tänään vastaan astelee Energia Areenan kotiyleisön edessä rakas vihollinen Ruotsi. Suomen joukkue lähtee pelaamaan rohkeaa peliä kovalla asenteella.

– Päätettiin joukkueen kanssa, että tänään pelataan kovempaa Ruotsia vastaan kuin koskaan ennen. Pelataan kurinalaisesti ja pallollisesti rohkeasti, mutta erityisesti yksi vastaan yksi -tilanteissa mennään vastustajan ihon alle ja laitetaan itsemme aivan likoon täysillä, Manninen lupaa.

– On harvinaista herkkua päästä pelaamaan kotiyleisön edessä, joten tänään taistellaan täysillä yleisöllekin ja toivottavasti saadaan sieltä se kuudes kenttäpelaaja. Nähdään siis illansuussa Energia Areenalla, Karjalainen huikkaa ja lähtee kohti pelipalaveria.

Suomen avauskokoonpano Ruotsia vastaan klo 16
Veera Kauppi – Mira Wickman – Oona Kauppi
Mia Karjalainen – My Kippilä

Nina Rantala – Ella Alanko – Eliisa Alanko
Minna Kallio – Mia Vallenius

Kristiina Kauppila – Katri Luomaniemi – Karoliina Kujala
Elina Kujala – Laura Manninen

Maalissa Noora Vuorela
Penkillä: Sanni Nieminen, Jenna Saario, Trine Sällström ja Laura Loisa (mv)

Teksti ja kuva: Kaarina Salomaa.

Jaa artikkeli