Suomi-Ruotsi-maaotteluissa naisten ilta

Suomen ja Ruotsin välinen maaottelutapahtuma hyrskähti käyntiin eilen Uumajassa miesten kamppailulla. Varsinainen ottelu päättyi tasalukemiin 6-6, mutta Ruotsi nappasi 2-1-pistejohdon voitettuaan rangaistuslaukauskisan.

Suomen salibandynaiset lähtevät kuromaan etumatkaa kiinni tänään klo 20:10 Uumajan Energi Arenalla. Luvassa on tulikuuma kamppailu, kuten pahimpien, ja samalla rakkaiden kilpakumppanien välillä on tapana. Illan ottelua voi seurata Elisa Viihteen ja Fanseat 1:n kautta. 

Suomen maalinsuulla debytoi Tiltu Siltanen ja myös neljä muuta keltanokkaa on mukana avauskokoonpanossa. Naisten maajoukkue harjoitteli eilen kahdesti ja tänään aamupäivällä on vielä viimeistelytreenit illan peliareenalla.

– Pari treeniä on jo vedetty ja niissä pääpaino on ollut pallollisen pelin harjoittelussa. Ollaan haettu tatsia uusilla viisikoilla ja nyt päästään tositoimiin testaamaan, miten yhteispeli toimii, ykköskentän puolustuksessa Laura Mertsalmen kanssa luutiva Mia Karjalainen (kuvassa) kertoo.

– Hyvällä sykkeellä on vedetty pari päivää ja lähdetään innostuneella fiiliksellä peliin. Mukana on paljon nuoria, jotka ovat tartuttaneet vauhtia myös meihin konkareihin, naurahtaa joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva Karjalainen.  

Ensimmäiseen naisten maaotteluun kakkoskentän laiturina lähtevä Sara Piispa kertoo, että yhteispeli uuden kentällisen kanssa on parantunut treeni treeniltä.

– Joukkueeseen on ollut helppo tulla uutena pelaajana ja meillä on täällä kiva ilmapiiri. Kentällisen kanssa oli alkuun vähän hakemista, kun ei oltu pelattu yhdessä, mutta koko ajan on mennyt paremmin ja nousujohteisesti mennään eteenpäin.

Ruotsia vastaan rightin puolelta laukova keltanokka lähtee odottavalla fiiliksellä.

– Kova peli varmasti edessä ja saa vääntää täysillä fyysisesti. Hyökkäyspäässä haluan olla vaarallinen ja siten auttaa joukkuetta voittoon, Piispa toteaa ja lähtee kohti aamutreenejä.

Lue myös eilen pelatusta miesten Ruotsi-maaottelusta: ”Trilleri Uumajassa – Suomi nousi kolmen maalin takaa tasoihin”.

Maaottelutapahtuman toiset ottelut pelataan sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla. Naisten ottelu alkaa klo 13 ja miesten klo 16. Lipun voi ostaa lippu.fi/salibandy.

Ruotsi – Suomi (Uumaja, Energi Arena tänään klo 20:10 (Suomen aikaa)
Fanseat-lähetys täällä (klo 19:50 alkaen).

Otteluseuranta ja tilastot (IFF).

Suomen kentälliset:
Nina Rantala – Hanna Sipiläinen – Sanni Nieminen
Mia Karjalainen – Laura Mertsalmi

Sara Piispa – Jenna Saario – Karoliina Kujala
Inka Lampinen – My Kippilä

Sofia Leino – Elina Kujala – Julia Turunen
Minna Kallio – Laura Manninen

MV: Tiltu Siltanen

Vaihdossa aloittavat Kristiina Kauppila, Trine Sällström ja Laura Loisa (mv).

Kuva viime joulukuun MM-finaalista Suomi-Ruotsi.

Jaa artikkeli