Suomen U19-tytöt urakoivat Eerikkilässä – kova viiden päivän leiri

Eerikkilän vilkas salibandymaajoukkueiden toukokuu alkoi ennätyssuuren U19-ryhmän viiden päivän urakalla.

Toukokuussa Eerikkilän urheiluopistolla vilisee salibandyn maajoukkue-ehdokkaita, ja ensimmäisenä ehätti U19-tyttöjen joukkue, joka oli liikkeellä isolla ringillä.

– Meillä oli liikkeellä poikkeuksellisen iso ryhmä sekä pelaajia että taustoja, kun pelaajia oli 40 kenttäpelaajaa sekä kuusi maalivahtia ja taustojakin kymmenen henkeä, päävalmentaja Aki Vilander kertoo.
– Leirin vieminen tehokkaasti läpi 56 ihmisen voimin vaati melko hyvän valmistautumistyön, ja joukkueenjohtajamme tekikin huikean työn, Vilander kehaisee.
– Pelaajista otettiin mukaan iso leveä ryhmä, ja leirillä olo 2001 – 2003 syntyneitä. Aikaisemmissa tapahtumissa olemme pystyneet hyvin kierrättämään pelaajia, ja nyt halusimme nähdä tasoa leveälti.

Leiri eteni maajoukkueille pitkälti vakioidulla kaavalla, jossa ensin on vuorossa pelaajien testaaminen.
– Ensimmäiset kaksi päivää olivat testipäiviä, joiden pohjalta päästiin tekemään johtopäätökset tulevaa kesää ajatellen, päävalmentaja kertoo.
– Pelillisesti ei tällä kertaa otettu askelia eteenpäin vaan liikuttiin jo aikaisemmin käytyjen pallollisten teemojen äärellä. Niin saatiin uudet mukaan pelitapaan ja aikaisemmin mukana olleille kertausta.

Testeillä aloitettu peräti viiden päivän rupeama oli kaikille osallistujille vaativa.
– Oli pitkä ja raskas viisipäiväinen, jossa mitattiin pelaajien niin henkistä kuin fyysistäkin jaksamista. Viimeisenä päivänä sitten pelattiin, ja saatiin hyvin niitä vastauksia, joita leiriltä odotettiinkin. Jo kahden kuukauden päästä kokoonnutaan seuraavan kerran, ja sille leirille sitten jo supistetaan ryhmää, Aki Vilander kertoo.

U19-maajoukkueen seuraava leiri pidetään heinäkuun lopulla, ja lokakuussa joukkueen ohjelmassa on Tshekissä pelattava EuroFloorball Tour -turnaus. Seuraava ikäluokan MM-turnaus pelataan toukokuussa 2020 Ruotsin Uppsalassa.

u19_eerikkila3.jpg

Jaa artikkeli