Suomen U19-tytöille maukas voitto Ruotsista

Suomen alle 19-vuotiaat päättivät Prahassa pelattavan EFT-turnauksen voittamalla Ruotsin luvuin 5-3.

Suomen U19-joukkue säästi EFT-turnauksen parhaan pelinsä loppuun. Vastassa ollut Ruotsi taipui lopulta hyvän ensimmäisen erän ansiosta 5-3.

– Eilen keskusteltiin mitä valmistautumisessa pitää tehdä eri tavalla ja haastettiin pelaajia tässä. Tänään oltiin pelissä kiinni heti ja kaveria parempia. Toisessa erässä Ruotsi nosti tasoa ja meillä kesti hetken mukautua siihen, mutta pelaajat suoriutuivat hyvin. Kolmas oli sitten selviytymistaistelua, mutta ei meillä silloinkaan suurta hätää ollut, päävalmentaja Hannu Santanen summasi päätöspelin.     

Suomi oli tosiaan hyvin hereillä klo 9 paikallista aikaa alkaneessa kamppailussa ja vei ensimmäisen erän 3-0. Jemina Ruostilan avausmaalin jälkeen Alisa Kettunen onnistui lisäämään sinivalkoisten johtoa vielä kahdesti ja Ruotsi joutui miettimään kuvionsa uusiksi aikalisällä.

Toisen erän lopun Suomi pelasi mainiosti ja kuittasi Ruotsin alivoimalla tehdyn kavennuksen tärkeillä viimeisen minuutin osumilla. Ensin Iida Mettälä runnoi maalinedusosuman ja perään osui hyvän turnauksen pelannut Elli Kylmäluoma.Suomi pääsi viimeiseen erään turvallisen tuntuisessa 5-1-johdossa.  

Kolmannessa erässä alkoi väsymys paistaa molempien joukkueiden pelaajissa. Ruotsin Nellie Öhgren kavensi kahdesti, mutta 29 torjuntaa tililleen saaneen Minnie Heinisen johdolla Suomi turvasi etumatkansa ja otti maukkaan voiton länsinaapurista

Mielenkiintoisen lisän Ruotsi-otteluun toi, että se pelasi EFT-turnauksessa ensimmäistä kertaa ensi kevään MM-kisaluokalla eli 2001 syntyneillä. Tältäkin osin Suomen voitto oli itseluottamusta kasvattava kauden päätapahtumaan valmistauduttaessa.

– Ei Ruotsi suuria yllätyksiä tarjonnut, meillä oli aika hyvä tieto heidän pelaamisestaan. Muutamia taitavia yksilöitä siellä on, Santanen tietää.

EFT-turnauksessa Suomi saavutti kaksi voittoa ja kärsi yhden tappion. Santasen mukaan turnauksen teeman eli puolustuspelaamisen osalta joukkue otti askeleen eteenpäin. Myös pelaajista kertyi lisätietoa, kun valmennus pohtii MM-kisajoukkueen valintoja.

Suomen alle 19-vuotiaiden viimeiset pelit ennen toukokuun MM-turnausta ovat edessä tammi-helmikuun vaihteessa Ruotsia vastaan tulevalla MM-areenalla Uppsalassa.

– Jouluun saakka pelaajat saavat keskittyä rauhassa peleihinsä seurajoukkueessa. Tammikuun alussa ryhdymme sitten pohtimaan, millä ryhmällä lähdemme Ruotsi-otteluihin.

U19-ikäluokan MM-kisat ovat vuorossa 6.-10.5.2020 Uppsalassa.    

Alle 19-vuotiaat tytöt
Salibandyn EFT-turnaus, Praha
20.10.2019 Ruotsi – Suomi 3-5 (0-3, 1-2, 2-0)
1. erä: 8.48 Jemina Ruostila (Pinja Myllymäki) 0-1, 12.08 Alisa Kettunen (Cira Virta) 0-2, 14.22 Kettunen (Virta) 0-3.
2. erä: 29.39 Maja Viström 1-3 av, 39.15 Iida Mettälä (Nea Keihäs) 1-4, 39.39 Elli Kylmäluoma (Ruostila) 1-5.
3. erä: 45.23 Nellie Öhgren (Matilda Lindgren) 2-5, 55.16 Öhgren (Maja Ekström) 3-5.

Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 2 min.

Torjunnat:
Lovisa von Fircks  2+0+(0)=2 ja Tove Elvin, Ruotsi (0)+6+2=8  
Minnie Heininen Suomi 8+10+11=29

Suomen parhaana palkittiin Minnie Heininen.

Erotuomarit: Christian Crivelli ja Davide Rampoldi, Sveitsi

Yleisöä: 192

Kuva: Martin Flousek

Jaa artikkeli