Suomen salibandynuoret kolmen maan turnaukseen Sveitsiin – tässä valittu joukkue

Suomen U19-poikien salibandymaajoukkue kohtaa ensi viikonloppuna Altdorfissa Tshekin ja Sveitsin.

Suomen U19-poikien salibandymaajoukkue matkustaa viikonlopuksi Sveitsiin, jossa se kohtaa Tšekin ja Sveitsin vastaavat ryhmät. Suomi on nyt ensi kertaa liikkeellä seuraavalla MM-ikäluokalla eli aikaisintaan 2002 syntyneillä pelaajilla.

– Iso kiitos seuroille, jotka ovat antaneet tärkeät pelaajat maajoukkueen käyttöön tällaisena poikkeuksellisena viikonloppuna, U19-maajoukkueen päävalmentaja Jarmo Härmä kiittää.
– Moni kisaikäluokkamme pelaaja on seuroissaan jo isossa roolissa ja nyt on Divarissa tuplaviikonloppu ja liigassakin putoamistaistelun kannalta tärkeitä otteluita.
Sveitsin-turnaukseen on kutsun saanut tarkoituksella myös monia sellaisia pelaajia, jotka eivät ole vielä ehtineet kykyjään U19-maajoukkueessa näyttää.
– Tämä tapahtuma käynnistää todella toiminnan uudella kisaikäluokalla, ja mukana on tuoreita naamoja, mikä merkitsee samalla, että moni potentiaalinen maajoukkuepelaaja ei ole nyt mukana. Kenenkään ei siis pidä heittää toivoaan paikasta joukkueessa vaan kesällä meillä on ohjelmassa kolme leiriä, ja silloin päästään katsastamaan pelaajia paljon laajemmin.

Voittamisen lisäksi kaksi, oikeastaan kolme, isoa teemaa

Kolmen maan turnaus Sveitsin Altdorfissa alkaa perjantaina Sveitsin ja Tšekin kohtaamisella ja Suomi saa vastaansa lauantaina Tšekin ja sunnuntaina Sveitsin.
– Ainahan pelejä lähdetään voittamaan ja molemmat vastustajat kohdattiin jo syksyn EFT:ssä, mutta totta kai on aina myös isompiakin tavoitteita, päävalmentaja avaa.
– Meillä on turnaukseen oikeastaan kolme teemaa. Ensiksikin pallottomien pelaajien toiminta hyökkäyksessä ja toiseksi aktiivisuuden säätely pallottomassa pelissä eli varmasti tullaan käymään läpi siihen erilaisia vaihtoehtoja. Ja sitten vielä jatkuu edelleen tämän U19-joukkueemme toiminnan perusteiden ajaminen sisään. Niitä ovat rohkeus, avoimuus ja kommunikaatio ja vuorovaikutus.

Poikkeuksellinen maaotteluviikonloppu tuo poikkeusjärjestelyjä

Tavallisuudesta poikkeava maajoukkueviikonloppu näkyy myös päävalmentajan omassa roolissa, kun pääsarjapelit poikkeuksellisesti pyörivät myös kansainvälisenä viikonloppuna. Taustalla on se, että muut maat pelaavat samaan aikaan MM-karsintoja, joihin Suomen ei MM2020-turnauksen isäntämaana tarvitse osallistua. Jarmo Härmä luotsaa Nokian KrP:n päävalmentajana liigajoukkueensa perjantaina vierasotteluun Tiikereitä vastaan ja sunnuntaina kotiotteluun SPV:tä vastaan, joten hän ei itse matkusta Sveitsiin.
– Torstain ja perjantain olen toki kuitenkin mukana joukkueen kotimaassa tapahtuvassa osuudessa, Härmä muistuttaa.
– Itse pelit sitten näkyvät netistä, ja meillä on kyllä osaava valmennustiimi myös paikan päällä. Samalla päästään vielä testaamaan, että homma toimii myös sellaisessa tilanteessa, jossa vaikka minä tai joku muu sattuisi itse kisoissa sairastumaan.

Kolmen maan turnauksen ohjelma:

Pe 31.1. klo 21.00 Sveitsi–Tšekki
La 1.2. klo 19.00 Tšekki–Suomi
Su 2.2. klo 13.00 Sveitsi–Suomi

Ajat Suomen aikaa.

Selostamattomat livestreamit otteluista on luvattu osoitteeseen www.swisshockey.tv

Tulokset ja tilastot

Suomen joukkue:

Maalivahdit       o m s yht.
Juuso Jokisalo Tikkurilan Tiikerit 2002 0 0 0 0
Iiro Rantaniemi OLS 2002 0 0 0 0
               
Puolustajat              
Olli Jokela Esport Oilers 2003 0 0 0 0
Viljami Järvikangas SPV 2002 5 0 0 0
Daniel Kortetmäki TPS 2002 5 0 1 1
Valtteri Koskinen TPS 2003 0 0 0 0
Aaro Kuusela Esport Oilers 2002 2 1 0 1
Joel Lahtinen Classic 2002 0 0 0 0
Topias Simonen Welhot 2002 3 0 2 2
               
Hyökkääjät              
Juuso Ahola Karhut 2003 2 0 0 0
Niilo Helin Classic 2002 2 0 0 0
Otto Kilpi Classic 2002 5 0 4 4
Jere Koistinen Welhot 2002 2 0 1 1
Patrik Korpiniemi ÅIF 2003 0 0 0 0
Alpo Laitila Classic 2002 3 1 2 3
Joona Larte Esport Oilers 2002 0 0 0 0
Oliver Sillanpää ÅIF 2002 5 0 1 1
Jesper Silvonen Esport Oilers 2002 3 4 0 4
Benjamin Tenhonen EräViikingit 2003 0 0 0 0
Waltteri Vesterinen TPS 2002 5 4 3 7
               
Jarmo Härmä päävalmentaja          
Stefan Korhonen valmentaja          
Mikko Hernetkoski valmentaja          
Jarno Ihme valmentaja          
Ilona Ihalainen fysioterapeutti          
Aleksi Nenonen fysioterapeutti          
Jiri Kirsilä joukkueenjohtaja          

Teksti: Mika Hilska

Jaa artikkeli