Sinikeltainen tsunami vei Viron mennessään

Kisaisäntä Ruotsi teki hakkelusta Virosta MM-kisojen toisessa puolivälierässä takomalla loppulukemiksi 17-0 (3-0, 6-0, 8-0).

Julkaistu 11.12.2014 22:24

Samalla Ruotsi antoi myrskyvaroituksen MM-kisojen päätösviikonlopuksi Scandinavium Areenalle.

Sen maan, joka Ruotsilta haluaa riistää MM-tittelin, pitää pelata äärirajoillaan, eikä sekään välttämättä riitä.

Ruotsi ei tyytynyt säästämään polttoainetta, vaan paineli kaasu pohjassa loppuun saakka. Ensimmäisen 3-0 erän jälkeen puolustuskannalle pakotettu Viro hyytyi totaalisesti Ruotsin pallorallissa.

Kotiyleisölle tarjoiltiin toinen toistaan upeampia maaleja hienojen syöttökuvioiden päätteeksi ja taidokkailla yksilösuorituksilla.

Ruotsin jyrää kilpakumppaninsa materiaalin leveydellä. Siinä missä muilla mailla on yksi tai korkeintaan kaksi superkentällistä, Ruotsilla on laittaa kaukaloon kolme tasavahvaa viisikkoa.

Viroa vastaan maaleja merkittiin 12:lle eri pelaajalle. Maaliahnein oli hattutempun viimeistellyt Joel Kanebjörk (kuvassa).

Ottelun lopussa Ruotsin tähtipelaaja Rasmus Enström sai virolaispelaajan kyynärpäästä tällin kasvoihinsa ja hänet vietiin pukukoppiin huollettavaksi. Vikkelä mailataituri palasi kuitenkin pian vaihtoaitioon.

Välierässä lauantaina Ruotsin käsittelyyn joutuu joko Sveitsi tai Latvia, jotka pelaavat puolivälierässä huomenna.

Suomi raivasi ensimmäisessä puolivälierässä tieltään Norjan luvuin 6-1 ja hakee finaalipaikkaa joko Tshekin tai Tanskan kustannuksella. Myös tämä puolivälierä on vuorossa huomenna.

Ruotsin ja Viron ottelua Scandinaviumissa seurasi 2968 katsojaa.

Ottelupöytäkirjaan.

Kuva: IFF.

Artikkelin avainsanat

CraftEerikkiläLIDLOsuuspankkiSuveraSubwayTeho sportTupla+UnihocVeikkausVW-HyötyautotBiokia
Fais est. 1993TalgrafStadium

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita. Tallennettavista tiedoista voit lukea tietosuojaselosteesta.