Seurojen mahdollisuus juniorijoukkueidensa ottelulähetyksiin Gamesaver- ja SolidSport-palveluiden kautta

Salibandyliitto solmi kesäkuussa yhteistyösopimuksen Gamesaver-palvelun ja SolidSport-palvelun kanssa kaudeksi 2019-2020 juniorisalibandyn (A-junioreista nuorimpiin junioreihin) kuvaamisesta ja lähettämisestä näiden palveluiden kautta.

Uutisoimme tästä mahdollisuudesta kesäkuussa (19.6.2019), mutta kauden lähestyessä asiasta on hyvä vielä muistuttaa. Uutisen lopussa on tarkentavia kysymyksiä ja vastauksia lähetyksistä.

Seurat ja/tai joukkueet voivat tehdä sopimuksen jommankumman toimijan kanssa junioriotteluidensa lähettämisestä.

Salibandyliitto on tehnyt nämä sopimukset siksi, että Salibandyliiton kilpailusääntöjen 6 §:n mukaan lajia koskevat ja kilpailutoimintaan liittyvät sähköisen viestinnän sopimukset on hyväksytettävä liitossa ja liitolla on etuoikeus niiden tekemiseen.
Gamesaver

SolidSport

Ns. videopalvelu-/striimausmarkkinat kehittyvät tällä hetkellä voimakkaasti. Salibandyliitto on kartoittanut alan toimijoita ja päätynyt sen perusteella tekemään yhteistyösopimuksen Gamesaver– ja SolidSport-palveluiden kanssa.

Näiden sopimusten perusteella seurat ja/tai joukkueet voivat tehdä sopimuksen junioriotteluidensa kaupallisesta striimauksesta (kuvaamisesta, lähettämisestä ja toistamisesta) näiden kahden yrityksen kanssa. Muilla kuin näillä kahdella toimijalla ei ole Salibandyliiton hyväksyntää junioriotteluiden kaupallisesta striimauksesta.

Tarkoituksena on, että urheiluseurat voivat antaa joukkueilleen mahdollisuuden kuvata, lähettää ja toistaa omia pelejään. Kuvaaminen on maksutonta, mutta sisällön katselu tulee olemaan katsojille maksullista.

Tekemällä sopimuksen jommankumman toimijan kanssa seuroilla ja/tai joukkueilla on mahdollisuus ansaintaan tilausmaksuista ja halutessaan mainosmyynnillä, ja siten hankkia rahoitusta toiminnalleen.

Molemmat palvelut ovat helppokäyttöisiä ja kuvaaminen onnistuu joustavasti mobiililaitteella, tabletilla tai kameralla. Lähetyksiä on mahdollista katsoa livenä ja jälkilähetyksinä. Molemmat toimijat tarjoavat opastuksen lähetysten tekemiseen ja palvelun käyttöön.

Lue myös: Usein kysyttyjä kysymyksiä: Salibandyliiton juniorisarjojen ottelulähetykset

Yhteyshenkilö Gamesaver:
Karri Tuominen, Operations & Community Manager
sposti: karri(at)gamesaver.net
puh. 040 766 8576

Yhteystiedot SolidSport:
sposti: sales(at)solidsport.com
puh. 0207304160.

Lisätietoja Salibandyliitossa:
Kari Lampinen, toiminnanjohtaja
sposti: kari.lampinen(at)salibandy.fi
puh. 0400 529 032

Alle on kerätty Q & A -osio vastaamaan keskeisiin kysymyksiin liittyen yhteistyösopimuksiin.

Q: Onko mahdollista edelleen striimata juniorijoukkueiden otteluita YouTuben kautta?

A: Kyllä on. Salibandyliiton solmimat sopimukset Gamesaverin ja SolidSportin kanssa koskevat junioriotteluiden kaupallista striimausta – toisin sanoen maksullisia striimejä. Edelleen siis YouTuben tai muiden vastaavien palveluiden kautta otteluiden lähettäminen on täysin luvallista, kunhan niiden katsominen on maksutonta. Salibandyliitto kuitenkin suosittelee tutustumaan Gamesaverin ja SolidSportin tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Q: Miten voin lähettää juniorijoukkueeni otteluita Gamesaverin tai SolidSportin kautta?

A: Tämä onnistuu ottamalla yhteyttä mainittuihin palveluntarjoajiin. Jokaisen lähetyksiä tuottavan juniorijoukkueen tulee tehdä oma sopimus palveluntarjoajan kanssa. Gamesaverin tai SolidSportin yhteistiedot ovat seuraavat:

Yhteyshenkilö Gamesaver:
Karri Tuominen, Operations & Community Manager
sposti: karri(at)gamesaver.net
puh. 040 766 8576

Yhteystiedot SolidSport:
sposti: sales(at)solidsport.com
puh. 0207304160.

Q: Miksi Salibandyliitto on tehnyt sopimuksen Gamesaver ja SolidSport-palveluiden kanssa?

A: Salibandyliitto on tehnyt nämä sopimukset siksi, että Salibandyliiton kilpailusääntöjen 6 §:n mukaan lajia koskevat ja kilpailutoimintaan liittyvät sähköisen viestinnän sopimukset on hyväksytettävä liitossa ja liitolla on etuoikeus niiden tekemiseen. Tarkoituksena on, että urheiluseurat voivat antaa joukkueilleen mahdollisuuden kuvata, lähettää ja toistaa omia pelejään. Tekemällä sopimuksen jommankumman toimijan kanssa seuroilla ja/tai joukkueilla on mahdollisuus ansaintaan tilausmaksuista ja halutessaan mainosmyynnillä, ja siten hankkia rahoitusta toiminnalleen.

Q: Miksi Salibandyliitto on tehnyt yhteistyösopimuksen juniorisarjojen ottelulähetyksistä kahden eri toimijan kanssa?

A: Videopalvelu-/striimausmarkkinat kehittyvät tällä hetkellä voimakkaasti. Salibandyliitto on kartoittanut alan toimijoita ja päätynyt sen perusteella tekemään yhteistyösopimuksen kahden varteenotettavan toimijan kanssa. Salibandyliitto on halunnut, että seurat saavat itse valita kumppanin kaupallisiin lähetyksiin näistä kahdesta toimijasta.

Kuva: Esa Takalo

Jaa artikkeli